Sitte hän sulki minut hyvin hellästi syliinsä. "Lähtekäämme, Pamelani, pois tämän kirotun veden ääreltä; sillä en voi enää sitä kevein mielin katsella, muistellessani kuinka vähällä se oli tulla kaunokaiseni tuhoksi. Aioin", lisäsi hän, "peloittaa sinut alistumaan tahtooni, kun en voinut sinua lemmellä suostuttaa; ja rouva Jewkes totteli minua liiankin hyvin, kun palaamisesi kauhut pettymyksesi jälkeen olivat niin suuret, että sinulla tuskin oli rohkeutta niitä kestää, vaan olit vähällä tehdä noin turmiollisen valinnan, välttääksesi kohtelun jota pelkäsit".
"Hyvä herra", sanoin, "minulla on syytä siunata rakkaita vanhempiani ja hyvää emäntääni, äitiänne, siitä että antoivat minulle uskonnollisen kasvatuksen. Ilman sitä ja Jumalan armoa olisin jo useasti yrittänyt epätoivoista tekoa. Sitä vähemmin ihmettelen, että ihmis-parat, joilla ei ole jumalanpelkoa silmiensä edessä ohjaajanaan ja jotka sallivat alakuloisuuden aivan masentaa mielensä, heittäytyvät turmioon."
"Kah, suutele minua", virkkoi hän, "ja sano antavasi minulle anteeksi, että olen saattanut sinut niin suureen vaaraan ja hätään. Jos saan nähdä ne aikaisemmat kirjeesi, eivätkä nämä taskussani olevat anna minulle aihetta mielipiteeni muuttamiseen, niin tahdon koettaa uhmata maailmaa ja sen moittivia arvosteluja sekä korvata Pamelalleni, mikäli koko elinaikanani siihen kykenen, kaikki kovat koettelemukset, mitkä olen hänelle tuottanut."
Kaikki tämä kuulosti hyvältä; mutta pian näette, kuinka kummallisen käänteen asia sai; sillä tuo valeavioliitto muistui jälleen mieleeni, ja minä sanoin: "Teidän palvelijatar-rukkanne on aivan arvoton sellaiseen suureen kunniaan: mitäpä siitä muuta seuraisi kuin kateutta häntä itseänsä kohtaan ja häpeätä teille? Sallikaa siis, arvoisa herra, minun palata köyhien vanhempaini luo; en muuta pyydä."
Silloin hän suuttui kamalasti. "Ja näinkö", kiivastui hän, "vastataan minulle ja halveksitaan herkkien hetkieni alentuvaa hellyyttä? Nurja, kohtuuton Pamela! Mene pois silmieni edestä ja opi käyttäytymään yhtä hyvin toivorikkaan näköalan avautuessa kuin ahdistetussa tilassa. Silloin ja vasta silloin vedät huomioni puoleesi."
Minä säikähdin ja aioin puhua, mutta hän polki jalkaa ja tiuskaisi: "Mene siitä, sanon; en voi sietää tuota typerän romantillista hupsuutta."
"Sana vain", virkoin minä, "vain yksi sana! Minä rukoilen teidän arvoisuuttanne."
Hän kääntyi luotani kovin vihaisena ja poikkesi kulkemaan toista käytävää alaspäin. Menin sisälle perin raskain mielin. Pelkään olleeni liian kohtuuton juuri sillä hetkellä kun hän oli niin alentuvainen; mutta jos se hänen puoleltaan oli joku juoni, kuten pelkäsin, tuon valevihkimisen aikaansaamiseksi (sillä hän on täynnä sotajuonia ja vehkeitä), niin minua ei voitane järin paljon moittia käytöksestäni.
Menin sitten ylös kylkeiseeni ja kirjoitin näin pitkälle, hänen kävellessään päivälliseen asti. Hän on nyt käynyt aterialle ja on kovin nyreissään, miettiväisenä ja pahalla päällä, kuten rouva Jewkesilta kuulin. Viimemainittu kysyy, mitä olen hänelle tehnyt. Nyt minua jälleen peloittaa hänen tapaamisensa! Milloin loppunevatkaan ahdistukseni aiheet?