Mutta kun Robin meni pihalle, sanoi toinen, että hänellä oli annettavana minulle kirje huomenna puolenpäivän aikaan, jolloin meidän oli poikettava syöttämään hevosia rouva Jewkesin sukulaisen luona. "Enkö voisi pyytää teiltä sitä suosiota, että saisin nähdä sen tänä iltana?" kysyin minä. Hän näytti niin vähän halukkaalta sitä minulta kieltämään, että toivon hänet vähitellen taivuttavani.

* * * * *

Niin, rakas isä ja äiti, olen saanut tuon kirjeen lupaamalla ja vakuuttamalla, että pidän asian salassa ja etten ryhdy sen johdosta mihinkään toimenpiteisiin. Yritän sen avata sinettiä murtamatta, jos mahdollista, ja otan siitä vähitellen jäljennöksen; sillä kun Robin kulkee ulos ja sisälle, niin tässä pienessä talossa ei juuri ole mitään tilaisuutta olla pitkää aikaa yksinään. Ka, näin kuuluu kirje:

Kun nämä rivit sinulle annetaan, olet jo etäällä täältä matkallasi isäsi ja äitisi luo, jonne olet niin kauvan ikävöinyt; ja minä toivon, että voin karkoittaa ajatuksistani vähäisimmänkin häivän siitä hellyydestä, jota hupsu sydämeni oli sinua kohtaan tuntenut. En kanna sinulle mitään kaunaa; mutta kun tarkoitus, jota varten sinua pidätin, oli rauennut, en tahtonut että viipyisit luonani hetkeäkään sen tylyn vastauksen jälkeen, minkä annoit juuri ollessani taipuvainen syrjäyttämään kaikki muut mietteet, esittääkseni sinulle kunnioittavan kosinnan. Sillä näinhän hyvin, että osat olivat kokonaan vaihtuneet saattaen minun asemani vaikeaksi ja että minua uhkasi paljoa pikemmin vaara sinun puoleltasi kuin sinua minun puoleltani. Olin tekemäisilläni päätöksen uhmata kaikkia maailman moitteita ja arvosteluja ja ottaa sinut vaimokseni.

Tunnustan vielä toisenkin totuuden: jos en olisi eronnut sinusta niin kuin erosin, vaan sallinut sinun viipyä kunnes olisin lukenut päiväkirjasi siinä epäilemättä tavattavine mietelmineen ja kuullut sinun hurmaavat puolustelusi, niin pelkäsin etten olisi voinut luottaa omaan päätökseeni. Ja tämä on avomielisesti tunnustaen syy, miksi päätin olla sinua näkemättä, ja kuulematta puhettasi; sillä tunnenhan hyvin heikkouteni sinun suhteesi.

Mutta minä tahdon voittaa tämän hellän hulluuden; toivon sen voittaneenikin, koska se oli vähällä käydä minulle niin kalliiksi. Ja tämän kirjoitan sanoakseni sinulle, että toivotan sinulle hyvää kaikesta sydämestäni, vaikka olet levittänyt sellaista tuhoa huonekunnassani. Kuitenkaan en voi olla lausumatta, että minä en soisi sinun aivan pian menevän naimisiin, varsinkaan sitä kirottua Williamsia ottavan. Mutta mitäpä kaikki tuo minulle nyt merkitsee? Heikkouteni vain pakoittaa minut sanomaan, että koska jo katselin sinua omanani ja sinä niin pian pääsit eroon ensimäisestä puolisostasi, niin ethän kieltäne muistoltani sitä kahdentoista kuukauden kohteliaisuutta, mihin säädyllisyyteen jokainen tavallinen henkilö alistuu; vaikka se olisikin pelkkä kohteliaisuus tomulleni.

Kyhäyksesi palautetaan uskollisesti; ja minä olen maksanut uteliaisuuteni niin kalliisti niiden sieluuni syövyttämällä rakkaudella sinua kohtaan, että pitäisit itseäsi yltäkyllin kostettuna tietäessäsi mitä ne ovat minulle maksaneet.

Aioin piirtää vain muutamia rivejä, mutta kirjeeni on venynyt pitkäksi. Tahdon nyt koettaa tointua ajatusteni sekavuudesta ja palautua järjen tolalle: ja minulle käy kylläkin vaivaloiseksi korjata asioitani, sovittaa välejäni omaisteni kanssa ja täyttää juopaa, jonka sinä olet aiheuttanut. Sillä salli minun sanoa sinulle, että vaikka voin antaa anteeksi sinulle, en voi koskaan suoda anteeksi sisarelleni enkä palkollisilleni, sillä johonkinhan minun täytyy purkaa mieleni karvautta. En epäile, että järkevästi vältät panemasta minua alttiiksi enempää kuin oman puolustuksesi vuoksi on välttämätöntä; ja sitä varten sallin sinun syyttää minua ja tarpeen tullen olen valmis itsekin syyttämään itseäni. Sillä minä olen ja olen aina sinulle hyvää toivova harras ystäväsi.

Tämä kirje hetkellä, jolloin pelkäsin jotakin uutta juonta, on vaikuttanut minuun enemmän kuin mikään muu sitä lajia olisi voinut. Tässä hän tunnustaa, kuinka suuressa arvossa hän minua pitää, ja hänen ankara käytöksensä on selitetty tavalla, joka kovin koskee sydämeeni. Tuo ilkeä mustalaistarina on petosta meitä kumpaakin vastaan ja on minut aivan tuhonnut. Rakkaat vanhempani, suokaa minulle anteeksi! Mutta jo aikaisemmin huomasin surukseni, että sydämeni oli liian puolueellinen häntä kohtaan; ja nyt, kun hän osoittaa niin paljon avomielisyyttä, hellyyttä ja kunnioitustakin (mitä minä vain olinkin epäillyt), olen aivan järkkynyt. Tämä oli kuitenkin onni, jonka odottamiseen minulla ei ollut mitään syytä. Mutta minun täytyy sanoa teille, etten koskaan voi ajatella ketään muuta maailmassa kuin häntä. "Havittelua!" sanonette; ja sitä se onkin; mutta rakkaus ei ole vapaaehtoista — rakkaus, sanoin… Kuitenkaan ei se toivoakseni liene mennyt niin pitkälle, että tekisi minut kovin rauhattomaksi; sillä minä en tiedä, miten se syntyi tai milloin se alkoi; mutta se on hiipinyt varkaan tavoin sydämeeni ennen kuin tiesin mikä minua vaivasikaan.

Soisin — koska on liian myöhäistä ja kohtaloni jo päätetty — etten olisi tätä kirjettä saanut enkä kuullut hänen puolustavan minua tuota kurjaa naista vastaan. Sillä silloin olisin kiittänyt taivasta, päästyäni näin onnellisesti hänen hyveellisyyttäni vaanivia juoniansa pakoon. Mutta nyt on järki-parkani aivan ylösalaisin, ja minä olen paennut ollakseni vain entistä enemmän vanki.