"Niin todellakin", myönsi isäntäni, "mutta näin on asian laita, vakuutan teille; ja hänen nenäkkyytensä tähden rouva Jervisille ja minulle sattuikin sananharkkaa. En siitä niin paljoa välittäisi, ellei tyttö — tuossa hän seisoo ja sanon sen hänelle vasten silmiä — olisi ikäisekseen perin järkevä ja osaisi paremminkin käyttäytyä."
Minua halutti kovin lausua jotakin, mutten tiennyt, mitä olisin herra Longmanin kuullen voinut sanoa. Rouva Jervis katsahti minuun ja käveli ikkunan luo salatakseen huolestumistansa minun suhteeni. Vihdoin virkoin: "Teidän, hyvä herra, sopii puhua mitä suvaitsette, mutta minun sopii sanoa ainoastaan: Jumala siunatkoon teidän arvoisuuttanne!"
Longman-parka änkytti puhuessaan ja oli vähällä puhjeta kyyneliin.
Herjaava isäntäni sanoi minulle: "No, Pamela, osoittauduhan nyt herra
Longmanille sellaisena kuin olet. Etkö voi antaa hänelle näytettä
röyhkeydestä, jota minä toisinaan olen saanut sinulta kokea?"
Eikö hän, rakas isä ja äiti, ansainnut, että hänelle olisi sanottu koko totuus? Mutta minä hillitsin itseni sikäli että virkoin vain: "Teidän arvoisuutenne voi ilkkua tyttö-rukalle, jonka tiedätte voivan teille vastata, vaikkei hän sitä uskalla."
"Kah, ole hyvä nyt, vihjailija", lausui hän, "ja sano pahin, mitä voit: Longmanin ja rouva Jervisin kuullen haastan sinut paljastamaan kaiken röyhkeytesi; ja koska sinä olet pois lähtevä ja koska sinua jokainen rakastaa, olisi minulle pieneksi puolustukseksi perheeni edessä, että sinulla ei ole syytä valittaa kovaa kohtelua ja sortoa minun puoleltani, kuten minulla on valituksen aihetta sinun nenäkkäiden vastaustesi ja kielittelevien kirjeittesi vuoksi".
"En suinkaan minä, herra", vastasin, "ole niin tärkeä teidän arvoisuutenne perheen silmissä, että teidänlaisenne mahtavan herrasmiehen tarvitsee minun suhteeni puolustautua. Olen iloinen, että rouva Jervis jää teidän arvoisuutenne palvelukseen; ja minä tiedän, etten minä ole ansainnut jäädä, ja enemmänkin, — tiedän etten halua jäädä."
"Mitä joutavia!" huudahti herra Longman astahtaen minua kohti, "älä sano niin, älä sano niin, rakas mamseli Pamela! Me kaikki pidämme sinusta hyvin paljon; lankeahan polvillesi anomaan hänen arvoisuudeltaan anteeksi, ja kaikki yhteisesti, minä ja rouva Jervis etunenässä, rukoilemme sinulle hänen arvoisuutensa suosiollisuutta ja pyydämme häntä pitämään sinut, ainakin siksi kun hänen arvoisuutensa menee naimisiin."
"Ei, herra Longman", kieltäysin minä, "en voi anoa; enkä tahdo jäädä, vaikka saisinkin. En halua mitään muuta kuin palata köyhän isäni ja äitini luo; vaikka rakastan teitä kaikkia, en tahdo jäädä."
"Hyväinen aika, hyväinen aika!" huudahti vanha kunnon mies, "tätä en odottanut! Kun olin saanut asiat näin pitkälle ja olin järjestänyt kaikki rouva Jervisin hyväksi, toivoin tuottavani kahdenkertaisen riemun koko perheelle siitä, että sinäkin saisit anteeksiannon."
"Kah", virkkoi isäntäni, "tässä on pieni näyte siitä, mitä teille kerroin, Longman. Nyt näette, että hänessä on sisua, jollaista ette odottanut."