"Mutta", sanoin minä, "antakaa anteeksi, hyvä herra, poloiselle hätääntyneelle palvelijattarellenne, — tiedän etten voi hyveellisenä pysyen ansaita teiltä minkäänlaista suosiota, ja minä pyydän, että sallitte minun mennä köyhän isäni luo".
"Kah", päivitteli hän, "sinä olet suurin hupsu mitä olen koskaan tavannut. Sanonhan sinulle, että tapaan isäsi; minä lähetän huomenna noutamaan hänet matkavaunuillani tänne, jos niin tahdot. Ja minä annan hänen tietää, mitä aion tehdä hänen ja sinun hyväksesi."
"Mitä, hyvä herra, saattaisi se olla? Teidän arvoisuutenne voi ylhäisessä asemassanne helposti tehdä hänet onnelliseksi, ja ehkä te voitte tavalla tai toisella käyttää häntä hyödyksennekin. Mutta mikä hinta on minun suoritettava kaikesta tästä?"
"Sinä tulet niin onnelliseksi kuin saatat toivoa", sanoi hän, "sen sinulle vakuutan: kas tässä, tahdon antaa sinulle tämän kukkaron, jossa on viisikymmentä guineaa, ja sen summan suoritan isällesi joka vuosi ja hankin hänelle mieleistään hommaa ansaitakseen sen ja enemmänkin: Pamela, hänen ei milloinkaan tarvitse kärsiä puutetta, siitä saat olla varma. Olisin antanut sinulle enemmänkin hänelle vietäväksi, ellen olisi peljännyt sinun epäilevän siinä jotakin juonta minun puoleltani."
"Oi, hyvä herra", virkoin minä, "ottakaa takaisin kultarahanne; minä en koske ainoaankaan niistä, eikä isänikään, siitä olen varma, ennen kuin hän tietää mitä niiden edestä on tehtävä, ja eritoten, miten minun käy".
"No sitten, Pamela", sanoi hän, "otaksukaamme, että hankin sinulle puolisoksi rehellisen miehen, jolla on arvossapidettävä toimi ja joka tekee sinusta eliniäksesi vallasnaisen!"
"Minä en huoli puolisosta, herra", vastasin; sillä nyt aloin nähdä hänen kaiken mustuutensa; mutta kun olin niin suuresti hänen vallassaan, päätin hiukkasen teeskennellä.
"Mutta", sanoi hän, "sinä olet niin kaunis, että menet minne tahansa, et koskaan voi säästyä joidenkuiden meidän sukupuoleemme kuuluvien ahdistelulta; ja mielestäni en kunnollisesti täytä kuolevan äitini tahtoa, joka jätti sinut minun huostaani, ellen hanki sinulle aviomiestä puolustamaan kunniaasi ja viattomuuttasi; ja oikein kunnollinen puoliso minulla onkin sinulle katsottuna."
— Oi, musta, petollinen olio! — ajattelin minä, — millainen väline sinä oletkaan paholaisen käsissä hänen tärvelläkseen tämän vilpittömän sydämen! — Mutta kuitenkin vielä teeskentelin; sillä minä pelkäsin sekä häntä että paikkaa, missä olin. "Mutta ketä sitten, hyvä herra, olette minulle ajatellut?" — "No", sanoi hän, "nuorta herra Williamsia, kappalaistani Lincolnshiressä; hän tekee sinut onnelliseksi".
"Tietääkö hän", kysyin, "mitään teidän arvoisuutenne aikomuksista?" — "Ei, tyttöseni", vastasi hän ja suuteli minua (aivan vastoin tahtoani; sillä hänen henkäyksensäkin oli minulle myrkkyä), "mutta hänen riippuvaisuutensa minun suosiostani sekä sinun kauneutesi ja ansiokkuutesi saavat hänet riemuitsemaan hänelle osoittamastani ystävyydestä".