"No sitten, armollinen herra", sanoin minä, "on vielä aikaa tätä asiaa tuumia, eikä se voi estää minua lähtemästä isäni luo; sillä mitäpä kahden viikon täällä viipyminen tässä merkitsisi? Teidän arvoisuutenne huolenpito ja ystävällisyys voivat ulottua minuun siellä yhtä hyvin kuin täälläkin; ja herra Williams ja koko maailma saa tietää, etten häpeä isäni köyhyyttä."
Hän aikoi suudella minua jälleen, mutta minä sanoin: "Jos minun on puolisokseni ajateltava herra Williamsia tai ketä tahansa, pyydän teitä välttämään liikoja vapauksia minuun nähden; se ei suinkaan ole kaunista." — "Niin", puhui hän, "mutta jää nyt sentään seuraaviksi kahdeksi viikoksi, ja sillä ajalla minä kutsutan Williamsin ja isäsi tänne. Sillä minä tahdon, että asia ratkaistaan omassa talossani: ja kun olen sen saanut sille tolalle, niin te voitte yhdessä päättää kuinka itse tahdotte. Sillävälin saat ottaa ja lähettää nämä viisikymmentä kultarahaa isällesi suosiollisuuteni vakuudeksi, ja minä teen teistä kaikista onnellisia."
"Herra", sanoin minä, "pyydän ainakin kaksi tuntia tämän asian harkitsemiseen". — "Minun on lähdettävä tunnin päästä", vastasi hän; "ja haluan että kirjoittaisit isällesi ehdotuksestani; John saa sitte vartavasten lähteä sitä viemään, ja hän ottaa myös tämän kukkaron sille vanhalle kunnon miehelle annettavaksi, jos siihen suostut". — "Hyvä herra", sanoin minä, "ilmoitan siis päätökseni teille tunnin kuluttua". — "Tee niin", kehoitti hän, suuteli minua vielä toistamiseen ja laski menemään.
Oi, kuinka riemuitsin, että olin päässyt hänen kynsistään! — Sitte kirjoitin teille tämän, jotta voisitte nähdä, miten asiat ovat; sillä minä olen päättänyt tulla pois, jos mahdollista. Kurja, jumalaton, petollinen herrasmies, mikä hän onkin!
Tässä oli minulle, Pamela-rukallenne, ansa asetettu! Vapisen sitä ajatellessani! Millaisen näytelmän tässä olikaan häijyys suunnitellut koko elämäni varrelle! Mustasieluinen heittiö, kuinka minä häntä vihaan! — Sillä ensiksi, kuten kirjoittamastani näette, hän tahtoi saattaa minut uskomaan muuta; ja tuo herra Williams luullakseni juolahti hänen mieleensä sen jälkeen kun oli lähtenyt ulos yksityishuoneestaan ehtiäkseen miettiä miten minut paremmin pettäisi: mutta verho oli nyt liian ohut ja helposti läpi nähtävissä.
Menin huoneeseeni ja ensi työkseni kirjoitin hänelle; sillä minä ajattelin, että olisi parasta olla häntä jälleen tapaamatta, mikäli se oli mahdollista; ja jäljennettyäni kirjoitukseni pistin hänen arkihuoneensa oven alle näin kuuluvan kyhäykseni:
ARVOISA HERRA,
Viimeksi minulle tekemänne ehdotus saa minut vakuutetuksi siitä, ettei minun pidä jäädä tänne, vaan että minun on mentävä isän luo, vaikkapa vain kysymään hänen neuvoaan herra Williamsiin nähden. Ja olen tässä päätöksessäni niin varma, ettei minua voi saada sitä muuttamaan. Kiittäen siis teidän arvoisuuttanne tuhat kertaa kaikista suosionosoituksistanne minä lähden aikaisin huomenaamulla; vaunujanne taas, minkä kunnian rouva Jervisin sanojen mukaan olitte minulle aikonut, en tarvitsekaan, koska luullakseni saan vuokrata lampuoti Bradyn kääsit. Pyydän siis, ettette pane sitä pahaksenne, ja olen aina teidän kuuliainen palvelijanne.
Mitä kukkaroon tulee, hyvä herra, ei köyhä isäni suinkaan antaisi minulle anteeksi, jos sen ottaisin, ennen kuin hän tietää, miten se on ansaittavissa: ja se on mahdotonta.
Juuri nyt hän onkin lähettänyt rouva Jervisin ilmoittamaan minulle, että koska olen päättänyt lähteä, niin lähteä saan, ja matkavaunut laitetaan valmiiksi; mutta sitä pahempi muka minulle, sillä hän ei enää eläissään minusta välitä. No niin, vähät siitä, kunhan vain pääsen tästä talosta; mutta olisin iloinnut, jos hyveellisenä pysyen olisin voinut tehdä teidät, rakkaat vanhempani, onnellisiksi.