En voi keksiä syytä siihen, mutta John, jonka piti lähteä viemään viime kirjettäni, tekee nyt vasta lähtöä; ja hän lähettää kysymään minulta, onko minulla mitään muuta vietävää. Siksi keskeytän ja lähetän tämän kyhäykseni edellisen kirjeeni mukana.
Valmistaudun nyt matkaan ja sanon kohta jäähyväiset palvelustovereilleni: ja ellei minulla ole aikaa kirjoittamiseen, kerron teille loput, jahka saan onnen olla luonanne.
Vielä sananen: pistän mukaan paperin, johon on kyhätty runosäkeitä lähtöni johdosta — vaivaista sepustusta, mutta kun ne ovat minulta, niin ette niitä kenties halveksu. Näytin niitä rouva Jervisille, ja hän piti niistä, ottipa jäljennöksenkin; ja antoi minun laulaa ne itselleen, vielä viheriässä huoneessa; mutta minä vilkaisin ensin komeroon. Lisään vain, että olen teidän velvollisuudentuntoinen tyttärenne.
Saan vielä sanoa, että juuri tällä hetkellä hän rouva Jervisin välityksellä lähetti minulle viiden guinean lahjan taskurahoikseni. Olen siis kovin rikas; sillä hänen, rouva Jervisin, tuomina katsoin voivani ottaa rahat vastaan. Isäntäni sanoo, ettei hän tahdo minua nähdä: ja minä saan lähteä aamulla, milloin haluan. Lincolnshireläinen Robin tulee minua kyyditsemään: mutta herra on niin vihainen, että on kieltänyt ketään lähtemästä kanssani ulos ovesta edes vaunupihalle. No, en sille mitään voi, en minä! Mutta eikö se saata häntä itseänsä juoruille alttiiksi pikemmin kuin minut?
Mutta John odottaa, ja minä olisin tuonut tämän samoin kuin edellisenkin kirjeen itse mukanani. Hän sanoo kuitenkin asettaneensa sen muiden kapineiden joukkoon, joten voi yhtä hyvin tuoda molemmatkin.
John on hyvin ystävällinen ja rehellinen: olen hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa. Nyt kun olen näin rikas, antaisin hänelle guinean, jos luulisin hänen ottavan sen vastaan. En kuule mitään emäntäni vaatteista enkä isäntäni minulle lahjoittamista: sillä minä sanoin rouva Jervisille, etten niitä ottaisi; mutta parista korvaani sattuneesta sanasta päättelen, että ne lähetetään minulle jälestäpäin. Hyväinen aika, kuinka rikkaana saattekaan Pamelanne kotiin, jos ne saapuvat! Mutta kun en sittekään voi niitä käyttää, en niitä halua; ja jos ne saan, vaihdan ne tilaisuuden tullen rahaksi. No, ei enempää — minulla on tulinen kiire.
LÄHTÖNI JOHDOSTA.
Te kumppanini, kuulkaahan, kun piirsin rivin muutaman; ma tiedän teidän uskovan: teit' aina muistaa Pamela.
Majasta matalasta vain
perheeseen hienoon paikan sain:
oi' ansioton siihen ain'
avuton, arka Pamela.
Mut sentään tämän onnenkin
ma vaihdan mielin tyytyvin
taas köyhään, halpaan kotihin, —
jo sinne kaipaa Pamela.