Talon aitan ovea illalla lukittaessa ei saanut siunata eikä oveen piirtää avaimella ristiä, kuten oli tavallista. Silloin ei tontti viljakontteineen päässyt sisään. Päätalossa oli kerran tontin täytynyt tunkeutua aittaan katon kautta, päivitellen: "kun piikahurtat siunaavat oven, jottei pääse oven kautta". Päätalossa olikin ollut viljaa aitassa aina yltäkyllin, eikä se kulunut paljon syömälläkään. Koko talven kun 15-henkinen perhe oli sitä kuluttanut, oli jyvähinkaloon tullut vain semmoinen kolo kuin koiran makaus.
Aittaan, saunaan tai johonkuhun muuhunkin huoneeseen oli tontille valmistettu ruoka-ateria, kekrinä oli ruokittu talon parhaimmilla ja pidetty kaikin puolin hyvänä.
Mutta sitten nuoren polven noustua, vanhan hautaan vaivuttua, oli Päätalossakin vanha kotihaltia unohdettu, heitetty sen ruokkimiset ja palvomiset. Siitä oli valkotakki vaari pahastunut, vihoissaan oli äiskännyt:
"Kannoin, hyörin, tein työtä yötä, päivää, eikä anneta enää, ei olutta, ei viinaa."
LUONNONTIETOA JA ELÄINOPPIA.
"Aika vanhin, avaruus suurin."
Suurien salomaiden eläjillä on aina tarkka luonnon tuntemus. He elävät välittömässä kosketuksessa suuren luonnon kanssa ja saavat monesti kuulla luonnon syvimpiäkin ääniä ja nähdä sydänmaiden alkuperäistä elämää, vetää vereensä sen henkeä, niin että itsekin muuttuvat renkaaksi erämaan elämän suuressa ketjussa.
Kaikista luonnonilmiöistä ja toiminnoista, eläimistä ja esineistä oli Kainuunkin kansalla omat isiltä oppimansa, omien kokemuksien ja havaintojen vahvistamat tiedot, useastikin varsin mielenkiintoiset ja huvittavat vanhan väen viisaudet ja mielipiteet.
Valtavin luonnonilmiöistä, "karkeaääninen" ukkonen oli varsin pelättävä, pilvissä piilevä taivaan voima, jota ei kenkään saanut kostamatta pilkata. Se sai alkunsa siitä, kun taivaan pilvissä lämmin ja kylmä paukaisivat vastakkain. Pelätä sai sen paukauksia syntinen ihminen, hiljaa ja vakavana oltiin silloin pirtissä ja lapsiakin kiellettiin meluamasta. Mutta vielä enemmän kammoi ukkosta rumahenki. Sillä juuri häntä ukkonen paukauksillaan ja tulinuolillaan tavoittelu Peloissaan syöksähteli Paha piiloisiin paikkoihin, yritti useasti kätkeytyä puihinkin, varsinkin onttoihin keloihin, ja silloin sinkautti ukkonen nuolensa niihin ja iski puun säpäleiksi. Siksi ei ollut turvallista mennä ukonilmalla isojen puiden alle suojaan, mutta jos puukolla piirsi ristin puun kylkeen, ei rumahenki päässyt siihen, eikä ukkonenkaan iskenyt.
Varsin komeina pimeän talven ilmiöinä leimusivat öisellä avaruudella taivaanvalot eli revontulet valaisten korpien autioita lumikenttiä. Silloin tiedettiin Tuli-Lapissa Jäämeren lainehtivan ja räiskyttelevän vettä kallioihin, niin että höyry nousi taivaalle. Kun valot leiskahtelivat oikein korkealle, ennustivat ne tuiskuista ilmoja, mutta alhaalla ne paloivat pakkasiksi. Ei revontulienkaan kanssa saanut mennä pelehtimään, eikä niille viheltelemään. Siitä ne kiivastuisivat ja pahastuisivat, alkaisivat kovemmin sähistä, oikein korvissa kärähdellä.