Toisinaan se laati kehän ympärilleen, milloin sateiksi, milloin kylmiksi ilmoiksi, milloin suveksi ja kauniiksi päiviksi, varsinkin jos se kehästä vielä kohotti ylöskäsin suvenveneen, "semmoisen keukulan", tiesi se suvisäätä. Toisinaan päivä vielä sai sapen sivuilleen, "kahen puolen kehästä". Edellä oleva sappi muistutti ennemmäistä huonoa säätä, jäljessä kulkeva vasta-aikaista.
Tähdet olivat taivaanmerkkejä, joiden liikkeistä pitkinä talviöinä tarkattiin päivän tuloa sekä "yön merkkiä" sekä kotipirtillä että silloin, kun metsiä käydessä maattiin hongalla. Merkillisin tähtiryhmä oli otava, seitsentähtinen taivaan kiertolainen, joka päivän lähestyessä oikaisi pyrstönsä koitetta kohti. Tunnettiin myös viisitähtinen lapinotava sekä tiheä ryhmä, seulajainen eli seulainen ja Mooseksen eli Maariansauva, tuttu kolmitähti, joka kiersi ympäri taivaan, tunnettiin pohjantähtikin, taivaannapa, sekä kaunis ehtootähti, joka sitten taas kointähtenä vilkutti. Mutta linnunradasta, taivaan vaaleasta vempelestä, tarkattiin talvenlaatua, ja pyrstötähti ilmestyi avaruudelle sota-aikoja sekä suuria hallavuosia ennustamaan.
Ilmanlaadun ja vuodentulon ilmoitti luonto itse jo edeltäkäsin monella muullakin tavalla, kun vain ymmärrettiin ottaa merkeistä vaari. Sateen edellä tervapääskyt "ränkivät" ja mustat perhoset lentelivät, mutta poutailmaa tiesi sittiäisten pörrääminen ja valkoisten perhosten lipattelu sekä kuikan, kurjen ja kärjen laulaminen. Pakkasta ennusti veden pakeneminen uveavantoihin. Lumen sataminen lehteen tiesi kovaa talvea, ja lumetonta talvea seurasi poutakesä sekä paksulumista talvea sateinen suvi. Jos pihlajissa oli paljon marjoja, tuli römpsyinen syksy. Kuusien runsaat käpyvarastot ennustivat maamiehelle täysiä ruislaareja, mäntyjen taas hyvää ohravuotta. Hyväksi vuodentuloksi oli myöskin hyvä hillavuosi sekä syksyiset jäänpesiäiset, kun hevoskanto-jäät suvesi vesikaljamalle, samoin vielä, jos talvella lumikinokset kiersivät seiniä etäältä. Mutta huonoa vuotta saatiin odottaa, jos kinokset pakkautuivat seinien vieriin, jos käki tuli kukkumaan hangille, metsikanat nousivat havupuihin, ja hiiret syksyllä kovin töhersivät ja sotkivat elokokoja. Ja vielä, jos sumu ennen Maariaa kohosi hangista, niin tuli yhtä paljon ennen Perttulia halla, mitä korkeammalle sumu kohosi, sitä korkeammalle nousi hallakin, vaarojen harjallekin, jos sumu nousi niin ylös. Mutta pienet lumikirput talven hangilla kertoivat kesällä toukoviljoihin tulevasta ruosteesta; ja sitten heittikin ruosteen pohjatuulella hienossa sumusateessa.
Maaliskuussa Maarian tienoissa tutkivat vanhat ukot tulevan kesän laatua. Päivän paistaessa tiirailivat äijät pitkin maanpintaa aurinkoon päin. Jos hanki oli selvä ja kirkas, ja aurinko paistoi lämpöisesti, tuli hyvä kesä, mutta "jos maanlaita oli vaskenvärinen ja maanavaruus vaskenvärinen ja ölläkkä kuin vaskikattila, tuli huono kesä".
Ilman ja sään sekä vuodentulon ennustajina toimivat linnutkin, jotka olivatkin eläinryhmän tutuimpia olioita.
"Puolikuuta peipposesta,
västäräkistä ei vähääkään",
laskettiin kesän tuloa. Mutta jo ennen niitä ilmestyi keväisille hangille isoina vilisevinä parvina pyrähtelevä pulmunen, jonka tulosta laskettiin viisi viikkoa kesään. Aikaisena kevätviestin tuojana tuli myös kivenvika, ilmojen ylhäinen laulaja. Kun se oikein korkealle jaksoi kohota, silloin ilmat pian lämpenivät, mutta jos se vain alhaalla äystäsi, oli korkeuksissa kylmä ja kesti vilua ahtaallakin.
Kesän suussa sitten tulivat muutkin kesälinnut, pääskyt, västäräkit, raunioruntit [kivitasku], leppätertut, tiltaltit [tynnyrilintu], urpiaiset, sirkkuset, leivoset [peipponen]. Käkikin saapui ahoille kukkumaan ja kurjet soille rallia pitämään sekä muut suo- ja vesilinnut. Käki oli kumma lintu, ylpeä laulaja, joka liikkui aina palvelija, käenpiika, matkassaan. Siitä itsestä ei ollut minkään hommaajaa, piiallaan teetti kaiken, ja lauluaikansa loputtua heittäysi haukaksi sekä ensi töikseen söi piikansa. Käen pesää harvoin löydettiin, joskus oli tavattu hongasta, kärjenliukusta, ja oli siinä ollut viisi munaa, yksi hyvin pikkuruinen. Pesän löytäjä ei kyllä ollut mielissään, sillä:
"Autuas käen ampuu, vaivainen pesän löytää."
Käki saattoi pilata ihmisen, jos huomeneksella suuruksettomalla suulla sai kuulla sen ensi kukkumisen. Piti sentähden aina heti ylös noustua haukata leipää ennenkuin meni ulos. Voi pilauksen parantaa siten, että heti meni ja haukkasi haavankuorta, ja niin paha oli pilaus, jotta puraistu haapa kuivui. Mutta muuten käeltä tiedusteltiin elämän pituutta, sanottiin sen kukuntaa kuultaessa: