"Kesät heilui hettehessä,
talvet tallin sillan alla",
taikka piileskeli navetassa piteitä pureksien ja hakaten.
Ihmiseläjäin kiusana olivat myöskin ampiaiset. Mutta tietäjät eivät niitä pelänneet, koska osasivat ne lumota, menivät vain pesälle ja puhelivat:
"Eipä ampi ammukkaa, tiironokka tiijäkkää. Suolla sinun soijinmaasi, aholla asuinsijasi, lahokanto kartanosi,"
Samoin oli pelättävä pistäjä herheläinen, "Hiien lintu", joka söi "käärmeen kähyjä".
Joskus nähtiin liikkeellä litomato, omituinen pikkuisten matojen kiertue, joka hiljalleen mateli maata myöten. Se jos talosta oli pois päin matkaamassa, oli asia talon häviöksi, mutta jos se mateli taloon käsin, oli se hyödyksi. Litomadon tavatessaan hankkivat tietäjät itselleen litomatosormen: vasemmalla pikkusormellaan hämmentelivät matoa, ja sormella saattoi sitten painella paiseita terveiksi sekä parantaa hampaanpakotuksia.
Puiden merkillisimpiä oli leppä, jota käytettiin mitä moninaisimpiin taikauksiin. Pakkasen jälkiäkin sillä paranneltiin, sillä lepikössä pakkanen pahimmin rapsasi, ja siellä sillä "oli oikein koti". Paljon käytetty puu oli myös pihlaja, pyhä puu, joka useasti kotipihallakin seisoi, paljon myös kuusi, jonka liukasta koskutta tietäjät useasti kettivät. Katajaakin toisinaan tarvittiin, joskus myös vesipajua, ja vaivaisenvarvuilla haudeltiin matojen ja sisiliskojen panemia.
Ja monista maan kasveista ja ruohoista valmistelivat tietäjät voiteitaan ja lääkkeitään, vesiään ja hauteitaan, sekoitellen niitä, niin että tuskin aina "Kaikkivaltiaskaan sen tiesi".
KUOLEMA JA PEIJAISET.
"Lehti puuhun, ruoho maahan minä marras maan rakohon."