Ruishalmeille rakennettiin kahoja eli katiskoja teeren pyydyksiksi. Noin sylenpituisista hirsistä salvettiin neliskulmainen, pari kyynärää korkea kehikko, ja asetettiin sen peitoksi tukien varaan ruislyhteitä, niin että niiden latvat kahdelta suunnalta vastakkain ulottuivat yhteen. Latvat olivat hiukan alaskäsin ja puolitiestä vapaina, tuetta. Kun lintu lensi lyhteille suurustelemaan, putosikin se latvojen lomitse pimeään kopperoon. Kymmenittäin sinne väliin erehtyi rukiin makuun tottuneita teeriä. Sitten tuli kahan rakentaja ja sivuun hakatun aukon kautta kepakoi jyvien varkaat hengiltä. Kuhmossa oli kerran saatu samalla kertaa 40 teertä ja huuhkaja, Hyrynsalmella oli taas muutamasti erehtynyt kahaan kettu, olipa kerran käväissyt karhukin.
Teeriä petettiin myöskin lahtorihmalla, asetettiin noin kuusikorttelinen lauta koivun taikka kuusen latvaan - latva karsittiin ja työnnettiin laudan keskessä olevaan reikään. Laudan molempiin päihin pystytettiin urpaisia koivunoksia ja viritettiin niiden välille ansa. Teeri tuli urpia syömään ja erehtyi ansaan.
Ampumalla otettiin lintua minkä saatiin. Oravametsällä käytäessä rupesi koira monesti haukkumaan lintuakin, metsoa, teertä taikka koppeloa. Jo haukusta kuuli eränkävijä, että on lintu käsillä, lähestyi hiipien ja pamautti koiraa silmällä pitävän puussa-istujan alas. Piiskuttavalle pyylle vastailtiin pienellä metsonkynästä taikka pyyn sääriluusta tehdyllä pyypiiskulla. Pyy erehtyi, tuli piiskuttajaa tavoittelemaan ja sai tappavan lyijymarjan.
Keväällä soitimen aikana toimitettiin oikein joukkosurmat. Jo keväthangilla alkoi metso pitää soidintaan, "vitisoijinta", ja soitteli aina sulille maille, jolloin nousi puuhun laulamaan. Keväthölseiden aikana, kun maa oli kaksikarvalla, oli soiminen kiivaimmillaan, ja "silloin ei ukko paljon joutanut nukkumaan". Metsoilla oli varsinaiset soidinpaikkansa, ne kokoontuivat aina samoille ahoille kisaamaan aikaisina valoisina kevätaamun hetkinä. Metsän kisakentälle metsämieskin pyssyineen hiipi ja salakavalasti ammuskeli varomattomia laulajia sen minkä sai. Metson tavoille tottunut pyssymies saattoi samana aamuna ampua 15-16:kin lintua. Silloin kun metso alkoi "hivoa: hssss, jotta pää jutai", ei se huomannut mitään, silloin piti aina laukata lähemmäksi jonkun puun suojaan. Mutta kun laulaja alkoi kopsautella, piti olla aivan hiljaa ja odotella hiontavuoroa. Ja sitten taas harpattiin likemmäksi, ja niin päästiin ammuntamatkan päähän. Monia kymmeniä metsoja ampuivat ahkerimmat soitimessa kävijät kevätkautena.
Vesilinnuista ei kainuulainen paljoa välittänyt. Olihan niitä sorsaa, hanhea, haapanaa, telkkää, tavia, joskus joutsentakin. Ammuttiin niitä, kun satuttiin käsittämään, mutta erityisille pyyntiretkille ei lähdetty. Mutta jos löydettiin pesä, niin ryöstettiin munat ja syötiin munamaitona taikka munavoina. Laitettiinpa vesien rannoille telkänpönttöjäkin ja munitettiin tuhmaa lintua ja herkuteltiin. Viisikintoista munaa lähti telkästä.
Pikkulintujakin pyydysteltiin huvikseen. Poikaset laittelivat hangolle jouhilautoja: astianvanteeseen istuttivat ylt'ympäri pieniä, yhdestä jouhesta silmukalle punaistuja jouhiansoja. Sen kun vei hangolle ja hampunsiemeniä tai ruumenia karisteli syötiksi, sotkeutuivat nälkäiset pikkulinnut petollisiin silmukkoihin. Närhille rakentelivat pojat polkimia. Kiinnittivät seipään kylkeen sujakan varvan, jonka toisessa päässä oli hamppurihmainen silmukka, taivuttivat varvan ja pujottivat silmukan ylempänä seipäässä olevan reijän lävitse ja kiinnittivät sen näpeästi pikku ristikolla, jossa oli rasvapalanen täkynä. Kun närhi tuli rasvapalalle, istahti se ristikolle, joka samalla putosi alas ja laski silmukkarihman irti. Vipu suoristui ja sieppasi silmukan närhin nilkkoihin.
Itse syötiin pyydettyjä lintuja, mitä vain vatsa veti. "Tässäkin talossa syötiin syksyllä aivan lintua… ei jaksettu kaikkia syödäkään… Ja keväällä oli linnunlihoja niin paljon, jotta kuljeksimaan joutui." Pyyt, teeret ja metsikanat keitettiin, mutta metson, koppelon ja ukkoteeren täkät pantiin hienoon suolaan ja paistettiin uunissa. Semmoisina niitä säilytettiin aitassa ja syötiin pitkin talvea pyhäpuolisina ja matkaeväinä. Syötyjen lintujen höyhenet käytettiin päänalaisien täytteiksi.
Paljon myös lintuja myötiin, vietiin Kajaaniin, Nurmekseen ja Ouluun. Isosta parista saatiin 60-80 penniä. Isoon pariin luettiin metso ja koppelo, taikka kaksi teertä, taikka neljä pyytä, taikka neljä valkeaa metsikanaa, taikka viisi, jos olivat kirjavia. Kajaaniin, Nurmekseen ja Ouluun metsänriistan nahatkin kaupittiin. Mutta useasti myötiin metsän saaliit jo kotoa käsin välittäjille. Semmoisena välittäjänä toimi m.m. Vuokin Kyllös-Vilkko, joka liikkui laajalti Kainuun kulmilla, jopa rajan takanakin metsänriistaa ostellen.
Villipeurain lihat syötiin kotona, nahat myötiin taikka parkittiin kinnasaineiksi tai karvaisena muokattiin makuualustoiksi.