Piiraiset olivatkin kaskikauden suurviljelijöitä. Paitsi edellä mainittuja Kiekkien halmeita, kerrotaan heillä olleen kuuden tynnyrin kylvön Valkeisvaaralla sekä vielä mokomamman suurhalmeen Kukkosenvaaralla. Siihen oli kylvetty aina yhdeksän tynnyriä. Suuri raade oli ollut Määtänvaarallakin, jossa tiedetään myöskin seisoneen riihen sekä viisiseinäisen vilja-aitan. Olikin talossa ollut viljaa, neljä aittaa rinnan kyhjöttänyt kotiniemen rantatöyrällä, ja ne halmerukiilla täytetty kattoon asti. Vieläkin seisoo talon autiolla niemellä muiden aittojen joukossa Piiraisten vanhin aitta, rakennettu jo 1667. Sanotaan sen alkuaan olleen halmeaittana.
Toinen suurviljelijä oli Rastivaaran eli Rastin Immosten suurperhe. Se raatoi aina Hutunsilmää myöten Venäjän rajoilla, ja "se oli julma talo ennen ja mainio halmeenraataja ja maailman rikas paikka". Oli talolla kerran seitsemän tynnyrin halme Vieksillä, Kiesonvaaralla, ja niin tuli rutosti viljaa, jotta närtteet jäivät puimatta yli vuosien. Monet aitat olivat viljaa täynnään, ja hinkalot olivat niin korkeat, että eloa "portailta pantiin ja portailta otettiin". Aina Kiannalle asti käytiin talosta monin hevosin huhtarukiin siementä noutamassa, ja "sillä rukiilla kun kylvettiin, niin ei lehmäkään liikkunut", ei märännyt oras hangen alla. Mutta Rastin aittaan elot märkänivät. Monet vuodet kun rukiit seisoivat ummehtuneissa hinkaloissa, pilautuivat ne, niin että kerrankin saatiin tyhjentää aittojen sisus järveen. Ja siihen kohtaan kohosi sitten Rytisaari. Niin mahtavia olivat aikoinaan Rastin Immoset, etteivät suvainneet toista eläjää lähelläkään, kielsivät, kun muuan aikoi tehdä talonsa Kankivaaraan, puolen peninkulman päähän. Sitten kun tuli lohkojako, joutuivat useimmat huhtamaat ruunulle, ja talo rupesi köyhtymään.
Suuria halmeita oli ollut Kiannan Kuustolaisillakin Juntusen selkosilla. Oli kerrankin — v. 1822 — saatu 18,000 lyhdettä, ja niistä oli puitu niin paljon viljaa, että aitan hinkaloita oli pitänyt korottaa. Myöskin Leipivaaran ennen mainittu "Vanhurskas" oli luettava suurviljelijäin seuraan. Häneltä oli noudettu eloa aina Tyrnävää ja Ängeslevää myöten. Kerrankin oli toistakymmentä hevosmiestä ollut viljansaannissa, ja ukko oli vain arvellut: "Ei niin paljon tähän kartanoon sovi, ettei kaikki saa". Ristijärven tutut Toloset olivat myös joka kevät soutaneet venelastittain rukiita Ouluun, ja "jyvät oli suuria kuin kahvipööniä".
Vähäväkisemmät raatoivat pienempiä huhtia, parin, kolmen kapan, kymmenenkin kapan ahoja. Jotkut jaksoivat tynnyriin, pariinkin kaataa metsää ja saada siementä.
Useasti yhtyivät raatajat yhteisvoimin raivaamaan yhteishuhtia, ja silloin saatiinkin toisinaan tavaton kaski, kokonaisen metsän aukea ryteikkö. Semmoinen oli ollut Vuokinkylän Kyllölän, Kovalan, Heikkilän, Järvelän, Rimpilän ja Kinnulan miehillä Ison-Murron aholla, Vuokinjärven lähellä. Kaksitoista tynnyriä oli ahoon heitetty siementä, mutta saatu vain muutamia seulallisia kehnoja kahuja, kun oli halla niin pahoin turmellut parhaillaan verissään olevan viljan. Yhtä suuri yhteiskaski oli noin sata vuotta takaperin ollut Hyrynsalmen Kypärävaaran taloilla sekä Ristijärven Mustanvaaran Karppilalla, Kuljulla, Heikkilällä ja Myttylällä Syvännoron kankailla. Kylvön suuruuden mukaan ruvettiin ahoa sanomaan Kaks'toistatynnyriseksi. Toinen suurhalme oli ollut Hyrynsalmen Luvankylän miehillä Lehtiaholla, Heinisuon selkosella, ja siihen oli kylvetty kahdeksan tynnyriä ja saatu 8,000 suurta lyhdettä. Puolangallakin mainitaan kerran raadetun kahdentoista tynnyrin huhta "siihen aikaan, kun ei ollut kirkkoa muualla kuin Paltamossa", ja Paljakan liepeellä, Jatkoaholla, oli ollut yhdeksän tynnyrin halme.
Suuri yhteishalme oli noin 50 vuotta takaperin ollut myös Ristijärven Päsämällä ja Kilpelänvaaralla Riitavaaran-aholla. Halmeesta oli lähtenyt 9,000 lyhdettä ja aina sadasta lyhteestä tynnyri eloa. Näljängän perukoillakin mainitaan Perangan kolmella talolla olleen Nälkävaaralla yhteinen huhta, johon oli heitetty siementä kolme tynnyriä. Ja Puolangan Joukokylällä oli kesällä 1867 Äylönvaaran liepeellä hyvin iso halme, viiden talon raatama, mutta halmeesta ei saatu mitään, pakkanen palelsi kaikki, ja siitä ruvettiin paikkaa kutsumaan Halla-ahoksi. Kuhmon Saunajärven Kähkölä ja Piiraala raatoivat useasti yhteisiä suurhuhtia. Semmoinen oli heillä kerran Kuusikankaalla, Jonkerin puolessa, kuuden tynnyrin aho ja toinen iso halme Issakanvaaralla, Saunajärven takana. Viimemainitussa paikassa viljalyhteet varkaiden pelosta jo halmeella ravattiin, pieksettiin jyvät irti lyhteistä ja korjattiin pois. Sitten vasta talven tultua vedettiin lyhteet kotiin riihittäviksi.
Miehissä yhteishalmeet raadettiin. Saman verran oli miestä aina kustakin talosta joka työssä,6 taikka taas isommasta talosta oli enemmän, pienemmästä vähemmän raatajia, päiväluvulla ja miesluvulla kun työskenneltiin. Mutta Kiannan Vuokilla mainitaan käytetyn ikivanhaa kirves-mittaa. Niin oli voinut jostakusta talosta olla kasken kaadannassa pari kirvestä, toisesta kolme, toisesta neljä, viisikin kirvestä, jopa jostakusta aidantauksen mökistäkin jokunen kirves joukon jatkona. Samoinkuin huuhtaa hakatessa, samoin sitten polttamassa, roviossa ja tierelyssä sekä leikkuutyössä oltiin kirvesluvulla, naisetkin kävivät kirveestä roviolla ja leikkuussa sekä hevonen ajotöissä. Oli sitten sottalauta, semmoinen neliskulmainen palikka, jossa jokaisella oli puumerkkinsä ja sen vieressä lovia merkkinä kirvespäivistä. Siitä selviytyivät rästipäivätkin. Jos jollekulle oli jäänyt rästiä, oli se viimeistään leikkuutyössä yhtä monella kirvespäivällä suoritettava. Kellä taas ei ollut hevosta antaa yhteistyöhön, hän korvasi sen kirveellä. Siemenkin pantiin kirvesluvulla: kappa kirveestä, viisi, kymmenen, kaksikinkymmentä kappaa, huhdan suuruuden mukaan. Kirvesluvun mukaan jaettiin halmeen elotkin, lyhde annettiin aumasta aina kutakin kirvestä kohden, niinkauankuin jakamista riitti. Sitten kukin sai itse puida omansa. Kaukaisilla kaskimailla oli entisaikaan omat metsäriihensä, joissa puitiin halmeen viljat, ja vietiin vain jyvät kotiin, mutta oljet heitettiin metsän hyviksi. Ne jäivät sinne maatumaan useinkin suuriksi kummuiksi. Monilla vaaroilla ja ahoilla kerrotaan ennen metsäriihen olleen. Kiannan Vuokin perukoilla on muuan tavaton aho, jota nimitetään Viisiriihiseksi, ja sanotaan siinä toistasataa vuotta takaperin olleen viisi metsäriihtä. Niiden kiukaanrauniotkin vielä näkyvät. Sotkamon Riihilehdon talossa, korkealla vaaralla, tapaamme vielä vanhan, 1746 rakennetun, halmeriihen, vankkahirsisen huoneen, jota Jäätiöläiset vaaralla halmetta viljellessään olivat käyttäneet.
Joskus tuli huhtien raatajille salomailla tora ja tappelukin, kun satuttiin mielimään samaa kaskimaata. Niin olivat kerran Hyrynsalmen Honkajärven miehet ja Kuhmon Hiirenniemeläiset pitäneet kovaa metakkaa Tappeluaholla, jopa miehenkin surmanneet. Mutta Hiirenniemen miehet olivat pitäneet puolensa, vallanneet ahon ja raataneet huhdan. Se kyllä on jo niin vanha asia, että sama aho ehdittiin aikoinaan jo toistamiseen raivata halmeeksi. Samoin kerrotaan entisaikoina toratun myös Kuhmon Hamaravaaralla. Roviossa olivat teutuneet, muuankin kirveellä uhkaillut, ja huutanut: "Hamarallako, vai terällä minä sua vetäisen?" Siitä vaarakin oli sitten perinyt nimensä.
Mutta vielä useammin tuli halmemaista riitoja rajaseuduilla rajantakaisten karjalaisten kanssa. Rajantakaiset tuppausivat tälle puolen huhtia raatamaan, ja tämän puolen miehet taas monesti pakkausivat tuolle puolen. Ristiin niin puolin ja toisin raadettiin ja riideltiin, kun ei valtain välillä ollut selvää rajaviivaa.
Niin olivat vuokkilaiset kerran hakanneet kahdentoista tynnyrin huhdan Koukovaaralle, polttaneetkin sen ja rovinneet. Mutta sitten tulivat rajan takaa vuokkiniemeläiset, karhitsivat huhdan ja kylvivät omalla jumalanviljallaan, vieläpä kerskuivat: "Mie kylvän nellikköni, vaikka honkia taivaasta satakkah!" Mutta kylvämispuuhiin joutuivat vuokkilaisetkin, pieksivät "nellikön" kylväjiä, niin että he vaivaisina ratsastivat hevosillaan omalle puolelleen, valitellen: "Voi miun luitain!" Toisen kerran taas rajantakaiset rovitsivat ja kylvivät vuokkilaisten raataman huhdan, leikkasivatkin ja kokosivat elot aumoihin. Sitten raatajat menivät kotiin, jättivät vain miehen saunalle vartijaksi. Vuokkilaiset, jotka eivät siihen asti olleet edes näyttäytyneetkään, tulivat miehen luo saunalle muka sovintojakoja haastelemaan, juottivat miehen tolkuttomaksi ja veivät omiin hoitoihinsa kaikki halmeen elot. Samoin tuli Kiannan miehille monesti riita latvajärveläistenkin kanssa, ja kuhmolaiset taas torailivat koivaasjärveläisten kera.