Mutta sitten latvajärveläiset kerran menivät Vienaan valittamaan, ja siitä tultiin rajaa käymään. Mutta paljon siinä riideltiin, ennenkuin saatiin selväksi, mistä rajan piti kulkea, kuusi viikkoa kinailtiin Hutunsilmän seuduilla, ja kaksi rajaakin hakattiin. Suomen insinöörit väittivät, jotta "tästä!" ja Venäjän, jotta "tästä!" Suomen miehet sanoivat, että "se pitää mennä meijän raja siihen kivenrakoon järvessä… ja siihen se sitten menikin".
Entisaikojen valtavasta halmeenviljelyksestä kertovat vielä monet paikkojen nimet. Puhumattakaan epälukuisista "ahoista", joita on Kainuun korvissa kaikkialla, Lyhdeahosta Mieronahoon asti, on vielä monia "raseja" sekä "paloja". Varsin lukuisia nimiä ovat myöskin Riihivaarat, Riihilehdot, Riihijärvet sekä Aittovaarat, Aittoniemet, Aittokorvet, jotka kaikki kertovat entisistä suurhalmeista. Onpa Otermalla Voudinahokin, josta tiedetään "vouvin" käyneen perimässä kymmenyksiänsä, joka kymmenennen varajalan oli ottanut.
Oli silloin viljaa Kainuun nälkämaillakin, jopa aina Ouluun vietäväksi. Ei puhuttu puutteesta eikä pyydetty hätä- apua. Vasta sitten, kun huhdanraadanta täytyi lopettaa, väheni vilja, ja nälkä rupesi ahdistamaan korven kansaa.
PELTOVILJELYKSESTÄ.
"Elo aitassa, nauris kuopassa."
Pienet olivat korpimaiden pellot, vain kotivaaran lähimmät ympäristöt oli viljelykselle raivattu. Ja vaaran juurelta, vainion aidan takaa alkoi kontioiden korpi, jossa vain siellä täällä oli niittyperkkiöitä sekä huhtaraateita ja halmeahoja. Kirveellä ja tulella uskalsi kainuulainen käydä korven kimppuun, mutta kuokkaansa ei hän rohjennut iskeä sen sitkeään maakamaraan, tyytyi vain möyrimään kotoista ympäristöään. Eikä ennen niin paljon peltoa tarvittukaan, kun halme antoi leivän.
Ja karujahan Kainuun erämaat ovat pelloiksi. Suot ovat enimmäkseen "kariperiä", savimaita on vain siellä täällä järvien rannoilla, jopa niin harvassa, että yksin muuraussavikin täytyy paikoin vedättää parinkin peninkulman päästä. Kivikkovaaroilla ovat talot, taikka semmoisilla "jantovilla multa-ahoilla", ja niitä kivikkovaaroja ja ahoja on kainuulainen pelloikseen perkannut ja saanut kotinsa ympärille semmoisen peltosarjan kuin "Rinnepelto, Kuusipelto, Kaivopelto. Navettapelto, Vaarapelto ja Vääräpelto". [Hyrynsalmen Kypärävaaran peltojen nimiä.]
Jo vanhoista ajoista on Kainuun ukko viljellyt kotipeltojaan neljässä osassa, kasvattaen niissä vuoron ohraa, toisen ruista. Muuan pelto makasi tänä kesänä mahona eli kesantona, toinen oli ohralla, kolmas kasvoi ruista, ja neljäs oli rukiille muokattavana. Seuraavana kesänä mahopelto lannoitettiin ja pantiin ohralle, edellisen kesän ohrapelto kylvettiin rukiille, ja rukiin alta päässyt maa jäi mahoksi. Ja niin jatkettiin iankaikkista kiertoviljelystä: maho, ohra, ruis… maho, ohra, ruis… Mutta kun ruis oli kaksikesäinen kasvi, vaati vuorottelu nelipeltoisen kiekerön. Kesantoon, siemenettömän kesän jälkeen, kylvettiin aina ohra ja ohransänkeen seuraavana kesänä aina ruis, ja rukiinsänki heitettiin aina kesannoksi. Ohran alle maa lannoitettiin, vedettiin tunkiosta karjanlantaa noin sata kuormaa tynnyrinalalle, mutta rukiille ei lantaa haaskattu. Kesantopeltoon aidattiin karjalle lehmisavu, ja kesannon kolkassa kasvatettiin peruna sekä hamppu. Syksyllä kynnettiin viljansänki peittoon talven alle, ja keväällä ennen viljan panoa kynnettiin vielä pari kertaa. Siemenkin peitettiin kyntämällä.
Puuperäisillä auroilla vain kynnettiin, puukarheilla harattiin ja puutadikoilla pistettiin lantaa, puukuokilla nostettiin pottua, ja kaskikantojen juuria kaavittiin kuusenoksakoukkeroilla. Kotiriihissä kuivattiin ja puitiin vilja käyrillä varstoilla taikka riusoilla, seulottiin tuomipohja-seulalla ja viskaimella käsin viskattiin.
Ruis ja ohra olivat jo vanhastaan kasvatetut leipäviljat. Suurina halmeaikoina kylvettiin toisinaan ruista paljonkin, mutta sitten jälkeen pantiin sitä tavallisessa talossa peltoon noin tynnyri, parikin. Ohraa kylvettiin suurtalossa kymmenenkin tynnyriä, mutta tavallinen talo tyytyi neljään, viiteen tynnyriin. Ohra kylvettiin paljon tiheämpää kuin ruis, ohratynnyrin maa siemennettiin kymmenellä, kahdeksalla, jopa vain kaudellakin ruiskapalla. Kauraa ei entisaikaan viljelty ensinkään, vähän kyllä nytkin, jossakussa talossa tynnyrin verran heittävät peltoon. Suviruista on myös kokeiltu, ja hyvinä kesinä tuotti se hyvästi. Heti hankien lähdettyä, kun routa oli sulanut, jotta aura pystyi peltoon, heitettiin se maahan ja joutui Perttulin aikana leikattavaksi.