Syyskesällä hamput nyhdettiin pellosta ja riivittiin tynnyrin laidassa sekä liotettiin lammikossa viisi, kuusikin viikkoa, sitten aidan selällä kuivattiin. Mutta jos tahdottiin kestävämpiä liinoja, jätettiin roivaat toiseen vuoteen ja vielä kevätahavassa niitä puretettiin.
Kekriltä alkoi naisten vuoro. Roivaita ahdettiin saunan orret täyteen, satakin roivasta kerralla, sitten tuli kiukaaseen, että ahdos kuivui. Illalla seitsemän, kahdeksan seuduissa, kun muut panivat nukkumaan, kävivät naiset loukkusaunaan. Kiukaan päällä palaa lekotti päretuli, ja sen valossa naiset nokisina saunatonttuina häärivät roivaiden kimpussa. Toiset isoilla loukuilla ruskuttelivat luita rikki, toiset pienemmillä, nelikielisillä vetoloukuilla eli hamppulihdoilla raastoivat luita irtaalleen. Muutamat vielä puisella vitiinveitsellä hakkasivat ja puistelivat, että päistäret lentelivät. Roivajas aina kerrallaan käsiteltiin ja saatiin siitä puhdistettuna sormajas, joita parikymmentä kimputtiin vihkoon. Niin kauan viivyttiin saunassa, kunnes kaikki oli loukutettu ja lihdattu, useasti aina aamupuoleen, kahteen, kolmeen asti. Mutta jo taas päivän saapuessa pistettiin saunaan uusi panos, ja illan joutuessa oli sama yötyö edessä. Ja sitä riitti siksi, kunnes kaikki roivaat oli saunoitettu. Ei ollut naisväellä koko aikana paljon yön lepoa eikä päivänkään rauhaa. Sillä päivällä piti huolehtia karjanhoidosta ja saunanlämmityksestä.
Sitten kun hamput saatiin saunasta pois, alkoi niiden kanssa uusi työ: ne piti häklätä, ne piti harjata ja sitten kehrätä. Pitkin talvea käärittiin kuontaloita ja kehrättiin, hyrrättiin monella rukilla. Sitten langat keitettiin porossa, huuhdottiin vedessä ja kuivattiin tangoilla ulkona, ja kankaiksi ne piti olla kudottuina ennenkuin kesäiset kiireet joutuivat. Jo olikin talossa hoppua: emännät kutoa helskyttivät, tyttäret ja palvelijatkin paukuttivat, milloin vain ehtivät. Mutta joskus häädyttiin kylässäkin kehräyttämään, ja ruiskappa maksettiin kehrääjämuorille lankanaulasta. Rohtimista eli tappuroista, joita saatiin häklätessä, kehrättiin nelivartisen hurstin kuteita, mutta sydämistä pantiin siihen loimet. "Rouvimpaan", kaksivartiseen piikkoon pantiin loimet harjaustappuroista ja kuteet rohtimista, ja tehtiin siitä lakanoita, hantuukeja ja paidanalasia sekä karkeammasta piikosta säkkejä. Hurstista ommeltiin paitoja, paidanylisiä ja alushousuja, joita sinisiksi painettuina pidettiin kesällä vain siltään.
Valmiiksi muokattuja pellavia kuljettivat karjalaiset laukkumiehet Venäjältä. Niitä ostettiin kymmenestä kopekasta naula, ja niistä naiset kehräsivät lankaa villakuteisiin pyhähameisiinsa sekä miesten kesävaatteisiin.
Paljon oli naisväellä myös työtä, ennenkuin lampaiden villoista oli sarat kudottu. Siinä saatiin kartata, kehrätä ja kutoa monet pitkät rupeamat. Parhaita villoja käytettiin sarkaan, mustia ja valkoisia kartuttiin sekaluutta, että saatiin harmaata saranväriä. Vahvaksi kudottiin sarka, mutta vielä vahvemmaksi tehtiin se tamppaamalla. Itse vain kotona sarka tampattiin: kasteltiin ensin kuumassa saippuavedessä, sitten vyyhdettiin ja kaksin naisin sitä penkillä vastakkain istuen potkittiin, ja kun oli kylliksi potkittu ja vanutettu, käärittiin sarka pakalle ja leveän pöydän kannella kaulailtiin sitä lattialla, lapsijoukko vielä pantiin pöydälle painoksi ja neljin hengin kärräiltiin pöytää edestakaisin. Näin saatiin sarka niin tukevaksi, jotta siitä karaistut housut seisoivat lattialla kyllä tyhjiltäänkin. Pari kolme talvea kestivät ne paikkaamatta kulutella ja paikkaamalla vaikka miehen iän.
Vanhoin kotoisin keinoin eukot värjäsivät lankansa ja vaatteensa. Mustaa väriä saatiin lepän kuorista, vain tuoreita kuoria keitettiin vesikattilassa, ja siihen pantiin langat, kun ne oli ensin kasteltu kuparivedessä. Samalla tavalla myös käsi- ja nuottaverkkoja roukattiin, mutta silloin lisättiin leppäveteen kuusenkäpyjä, kuusenparkkia ja pihkaa, jopa vanhan tervasangon palasia. Muutamat painuivat lankoja puromustalla, purojen pohjasta kaivetulla "ruosteella". Ruskeaa saatiin kun lankoja vuorotellen kasteltiin lämpöisessä liesituhkalipeässä ja kuparivedessä. Keltaisenruskeaa, rankuuria värjättiin kiventiiroilla ja lepänkuorilla, mutta kiventiiroilla yksinään tuli keltaista. Painettiin keltaista myöskin "mettävärillä": kerättiin kankailta kellanpaineita, ketunliekoja, keitettiin niitä ja pantiin lisäksi tuoreita koivunlehtiä, sitten vielä kastettiin langat lipeässä. Mutta kaunista sinenpainetta valmistivat eukot, niin että laskivat vettänsä astiaan ja hapattivat sitä viikkokaudet uunilla lämpöisessä peiton alla ja panivat sekaan sinikiven, sinialunan, nokareita sekä hiukan suolaa. Siinä kasteltiin langat ja saatiin tavattoman kestävää siniväriä. Punaista ei osattu omilla neuvoilla painaa, vaan täytyi se toimittaa Oulussa, punertavaa kyllä paikoin painettiin variksenmarjoilla?
Itse valmistettiin "valkoisenpainettakin", suopaa tehtiin koivun ja lepäntuhkista oikein äkäinen lipeä, niin että se leikkasi luutkin, ja siinä keitettiin aitanloukkoon keräytyneistä luista, suolista, höystöistä ja muista "rasvarosseloista" pehmeä ruskea pesuaine, jota talossa tarvittiin sekä pyykinpesussa että saunankäynnissä ja monessa muussakin pesuhommassa.
Liimaa, liisteriä, jolla langat liisteröitiin kovemmiksi, keitettiin niistä lammasnahkojen tilkkasista, joita jäi turkkien ja vällyjen ompelijalta.
Viinankeittokin oli muuatta laatua kotiteollisuutta. Joka talossa valmistettiin viinaa. Halmerukiista lähtikin oikein hyvä ja väkevä neste, ja vielä makeampi tuli, jos rukiit olivat hiukan hallanpanemia, halliaisia. Jotkut laskivat viinaa ohristakin, ja niistä irtausikin niin tulinen aine, ettei pakkanenkaan pystynyt sitä kylmäämään, vaikka ruisviinan kylmäsi.
Viinankeitossakin oli paljon puuhaa. Valmistettiin sakea velli, viinapanos, imeltymään isoon panosammeeseen, ja siihen lisättiin sitten kuumaa vettä ja "tööteillä" hämmennettiin, lopuksi pantiin varia vettä, jotta imellys kypsyi. Imellystä hapatettiin sitten kolme vuorokautta, ja niin oli mäski valmista keitettäväksi.