"Potut kuopassa, nauriit kuopassa, vanha akka uunin perässä."
Mutta sitten syyskuun ja lokakuun rajamailla oli syksyn tärkeä merkkipäivä, Mikkeli, vuoden kolmas suurjuhla ja koko Kainuun kulman suurimpia kirkkopyhiä, jolloin koko kirkkomäki ja kirkonkylä oli täynnä takamaiden kansaa.
Kotonakin juhlittiin ja purtua pidettiin jo arki-Mikkelinä. Teurastettiin "karihtainen lammas" ja keitettiin kokonaisena mikkelilampaana, kuten kekrilammaskin. Lammas piti olla valkoinen, ja se oli jo keväällä "nimitetty" samoinkuin kekrilammaskin: "kun elänet, niin Mikkelinä syyvään". Sitten syötiin ja juotiin mikkeliä, vaikka ei varsin niin vahvasti kuin kekrinä. Mikkelilampaan luut vietiin paikoin järveen, nuottaveteen kalaonnea antamaan. Niinpä olivat ristijärveläiset kalamiehet tullessaan Kiannalle, Vuonnaniemeen nuotalle, tuoneet muassaan mikkelilampaan luut ja upottaneet apajaansa. Joskus haudattiin ne metsään puun juurelle. Sotkamon Kilpelässä oli ne kuopattu isojen pihakoivujen alle.
Mikkeliltä noudettiin hevoset metsälaitumilla kotipelloille, ja pimeitä pirttejä piti jo iltapuhteilla päretulilla valaista. Oli saapunut jo pimeä syksy pimeine pitkine öineen, jotka synkissä sydänmaissa olivat sitäkin mustemmat.
Vanhaan aikaan muistetaan paikoin, ainakin Puolangalla ja Sotkamossa, Mikkelin jälkeen, eläinten teurastusaikana vietetyn juhlaa, jota oli nimitetty vuodenalkajaisiksi. Lammas oli silloinkin teurastettu ja syöty, olipa oikein virsi veisattu syömään ruvettaessa. Niin oli juhlittu Puolangan Poskimäessä sekä Sotkamon Tikkalansalmessa. Niin tärkeänä oli pidetty juhlaa, ettei talosta oltu mitään eläintä myyty, ennenkuin oli vuodenalkajaiset vietetty. "Kun ei ole siunattu vielä, niin ei anneta", oli vain sanottu.
Ennen kekriä oli vielä muuan merkkipäivä, Simuna, lokakuun 28:ntena.
Se oli sika-Simuna, joka kiljuvilta kärsäniekoilta riisti hengen.
Sehän tiedettiin, että
"Simuna sikaa tappaa,
Hanna harjasta pitää,
Pekka peräjouhista."
Kun sika oli teurastettu, leikattiin saparo, ja käskettiin jonkun poikasen kantaa se sikopahnaan, jotta "se on kyllä raskas, mutta reistaahan viijä!" Poikanen kantoi saparoa olallaan, selässään, niinkuin se olisi ollut hyvinkin painava ja vei pahnaan. Siitä siat vastakin kasvoivat isoiksi.
Simunanpäivän aamuna syötiin talkkuna ja puolisiksi keitettiin sianselkä. Simunana jo jotkut vanhat miehet alkoivat pitää kekriä. Niin olivat Kilpelän ukko ja Nivalan vaari Puolangalla varustaneet eväslaukkuunsa lampaanlavan, voita ja rieskaa ja siitä peräkkäin astua kyökytelleet tuttavaan taloon, jossa tiesivät olevan viinaa. Siellä sitten talon äijän kanssa kolmisin oli syöty ja juotu, laulaen ja turisten aloiteltu kekriä ja arveltu: "Aatto juhlaa korkeampi".
Syksyn kuluessa oli vielä pari pientä merkkipäivää: leikkuun ja riihenpuinnin lopettaminen, jotka sattuivat, milloin millekin päivälle. Sirpinkampiaiset pidettiin, kun leikkuu oli loppunut. Työväki tuli ja toi sirpit "emännälle kaulaan", ja silloin piti emännän hyvittää leikkuumiehiä juustoleivällä, ryynipuurolla, rieskalla ja roppavoilla, lihalla ja uutispotuilla. Annettiinpa viinaryypytkin. Niin säästyi emännän kaula sirpeistä, jotka sen sijaan pantiin pirtinseinälle naulaan "kuivamaan". — Kun viimeinen viljakouraus oli leikattu, sanottiin: