Isohkoa, jo älyävää pienokaista huviteltiin kaikenlaisilla loruilla. Niinpä lueteltiin sormia ja nimiteltiin: "Peukalopukki, tuomentukki, lekkermanni, kultaralli ja pikkurilli". Ja toisessa kädessä: "Peukalo, paukalo, talonpoika, pekkapappi ja pikkutilli." Sitten osattiin monia hupaisia loruja. Esim. tuttu: "Äiti hoi, missä voi?"
Kävelemään totutettiin lasta reikärahilla. Siinä sai ensimäisten askelien yrittelijä laahustella pitkin lattiata sillä aikaa, kun hoitaja oli omissa hommissaan. Mutta useasti tahtoi heikkojalkainen olento unohtua kulkuneuvoonsa liian kauaksi.
Äidin hääriessä työnteossa oli nuorempien sisaruksien hoiteleminen vanhempien lasten toimena. Mutta ellei vanhempia sisaruksia ollut, täytyi ottaa hoitajaksi vieras likkatyttö. Monesti myös olivat talon muorit ja vaarit joskus kokonaisen telmääjäparven kaitsijoina, äitien ja muun väen ollessa työmailla taikka vain kotipirtilläkin puuhatessa. Mutta pienien eläjien, joilla ei ollut varoja pitää lapsentyttöä, täytyi heittää lapsensa kotipirttiin yksinään, jopa koko päiväksi, kun oli mentävä etäisille niityille. Ovi vain pistettiin pönkään ja korjattiin kaikki särkyvät tavarat ja teräkalut pois ja jätettiin syötävää käsille. Kolmivuotiaankin lapsi-pahasen voivat vanhemmat näin päiväkaudeksi heittää pöngätyn pirtin isäntänä ikävissään itkemään. Illalla kotiutuessaan tapasivat vanhemmat pienen raukkansa jossakin nurkassa väsyneenä kyhjöttämässä, löysivätpä hänet joskus pitkän etsinnän jälkeen poroisesta uuninperästä.
Kun lapsi alkoi älytä, annettiin hänelle kaikenkaltaista kalua, jonka kanssa hän lattialla kontatessaan saattoi askarrella ja juonittelematta viihtyä. Työnnettiin konttaajalle, mitä milloinkin sattui pikku esinettä ja puukappaletta: kiveä, lusikkaa, kapustaa, kuppia, heitettiin joskus kirjakin repelöitäväksi. Sitten isompana vuoleskeltiin pojalle päreitä tehtäessä hevosia, poroja, lintuja, rekiä, villipyöriä, väkkäröitä, kyykkyvenäläisiä [sahaukko] ja tuulessa kieppuvia "ukkoja", ja "petäjänliinasta", mäihästä, punottiin hiirenpinoja, hiirenportaita, osmansolmuja ja sumpsansolmuja. Tyttölapselle äidit sekä vanhemmat siskot laittoivat vaatetilkuista riepuvauvoja eli riepuäppöjä. Oulusta tervaretkeltä tuotiin hauskoja läikkyviä lasipalloja.
Kesällä laukkasi lapsiparvi ulkona, isommat pienempien paimenina. Hurstipaitasillaan vain juosta vilkuteltiin, asuttiin "taloja", joissa puikkojalkaiset, tikkusarviset kuusen- ja männynkävyt olivat lehminä ja lampaina, putkenpalaset kirnuina, joilla vatuista vatkattiin voita. Savesta leivottiin leipiä, ja kahvikupin palasia käytettiin astioina.
Talvella taas hiihtää kahnusteltiin suksikalsuilla ja laskettiin mäkeä. Monet lapset saivat viettää talvensakin kesäketineissä, pelkässä hurstipaidassa temmeltää pirtinlattialla. Mutta semmoisinakin useasti, jos kotipirtti oli mäellä, juoksaistiin ulos, otettiin paljain kintuin suksi- taikka kelkkahuilaus mäen alle, ja sitten kipitettiin takaisin pirttiin punaisia varpaita tulen ääressä uuninsuulla paistelemaan.
Pahanjuonisia, tottelemattomia ja uppiniskaisia lapsia täytyi rangaista ja kurittaa. Tavallisimpia rangaistuskeinoja oli vitsalla ravauttaminen sekä tukan pöläyttäminen taikka lyödä muksauttaminen. Jo pienelle, 3-4-vuotiaalle juonittelijalle voitiin antaa "teerenleipää" eli "metännennää", taikka lähetettiin "Koivuniemen herra Saparoniemeen kirjottamaan". Koetettiin kyllä "hyvittelemällä ja houkuttelemalla panna niin paljo kuin voitiin", ja sitten uhattiin: "Piiskoan, jos et tottele… vain minä roikasen, jos et tottele". Ja sitten roikaistiin tottelematonta. "Puolikymmentä kertaa kun rasautettiin, niin se jo riitti." Muutamat emot olivat niin ankaroita, että rangaistavan piti itse tuoda vitsa, jopa "kuoria" vaatteensa, toiset taas tehostivat toimitustaan letittämällä vitsan kolmisäiseksi. Sukkelammin kävi kurituksen antaminen, kun vain sivallettiin tukasta ja "puistettiin, jotta harjakset lähti", ja päällisiksi paukautettiin takasille. Äiti useimmin joutui lapsensa kanssa vitsatoimituksille, isä taas muuten mukiloitsi, joskus roiski tuppiremelilläkin. Toiselle kymmenelle asti lasta näin käsiteltiin, mutta "15:lle kun alkoi joutua, niin se jo piti nahkansa".
Pieniä lapsia taivuteltiin myös pelottelemalla ja narraamalla. Juonittelivatpa kovin, parkuivat, olivat pahankurisia taikka pyrkivät ulos, peloteltiin: "Kössi tuloo! Mörkö lähtöö mehtästä tulla kurnasemaan!" Pikku poikien kauhuna eli kuoharin tuleminen. Mutta kun ei pelottelu tepsinyt, narrattiin: "Olehan nyt! Mennään kylään… pääset kirkkoon". Jos lapsi ei mielinyt antaa päätään etsiä, sanottiin: "Annahan täit karvaköyven teköö ja vie lampiin". Kiroilijaa, noitujaa, peloteltiin: "Jumala puottaa kuuman kiven taivaasta päähäs". Kiroilemasta kyllä lapsia kiellettiin, vaikka monesti itse myötäänsä noiduttiin, lasten kuullenkin lasketeltiin karkeimpiakin kirosanoja. Samoin häikäilemättä puhuttiin siivottomia asioita. Siitä pienet perässä. Eivät vielä osanneet hevin puhuakaan, kun jo "noitua pollauttelivat" sekä yrittelivät rumia sanoja. Sitä vain naurettiin: "kun tuolla lailla osovaa jo". Valehtelemisestakin sanottiin samalla tavalla, vaikka siitä isompaa jo toruttiin, "se kun on ensimmäinen synti maailmassa, vale". "Kantelijoille" toisinaan annettiin kyytiä, jotta "sopia soutunsa keskenään". Tupakan kanssa tuhrailemaan saivat monessa kodissa pojat jo pienestä pitäen vapaasti totutella, toisissa taas oltiin siitä kovin ankaroita. Varastaminen oli paheista pahin ja häpeällisin ja kovimmin kuritettava.
Joissakuissa kodeissa oli lapsilla omat korkonimensä, joilla toisiaan haukkua nalkuttivat, kun sattuivat riitautumaan. Vanhemmatkin niitä käyttivät lasta toruessaan, olivat toisinaan vanhempien keksimiäkin. Niinpä voitiin kuulla semmoisia erikoisnimiä kuin: Köpiö, Jormo, Herhiläinen, Lössi, Hoilantorvi, Nokonenä [isonenä], Kierosilmä, Kus'laukeri, Röppöhuuli, Mustaharja [mustapää], Korpimuna [mustaverinen], Puurosuu, Linkura, Soopakuppi.
Jo varsin aikaisin totutettiin lasta työntekoon. Heti kun alkoivat kyhöytyä, saivat tyttöset totuttautua lattiata lakaisemaan, perunoita kuorimaan, astioita pesemään, nauhaa, sukkaa, vantutta kutomaan, villoja karttamaan. Poikaset taas saivat puuhata puun kannossa, tallin luonnissa, kelkkojen ja muiden nikartelussa, lintujen, jänisten pyynnissä. Jo kymmenvuotisina vietiin lapsia apulaisiksi halmeelle, niitylle ja lehdentaittoon, järvelle nuottaa sekä verkonlasku-venettä soutamaan. Jotkut ahneet isät saattoivat 10-vuotiaan pikku miehen panna riihenpuintiinkin sekä talvella metsään halkojen sahuuseen.