Karjanhoidosta.
Lampaita oli luotolaisilla ennen suuret laumat. Isoissa taloissa oli niitä kuusi-, seitsemän-, kahdeksan-, yhdeksänkymmentä, jopa pappilassa aina sataan asti. [K.E. Rydman 1901 v:n Luonnon Ystävässä 131:nnellä sivulla mainitsee lampaita saarella olevan "kokonaista 3,000 ja hiukan lisäksikin">[ Keväällä juhannuksen aikana laskettiin lampaat laitumilleen metsään. Siellä ne kankailla, metsäjärvien rannoilla liikuskelivat, mutta enimmiten sentään oleskelivat lakeilla nurmisilla meren rannikoilla, missä vireät merituulet karkottivat pois kiusalliset syöpäläiset. Siellä ne satasissa laumoissa vapaudessaan liikehtivät syksyyn saakka. [Luotolainen on pannut merkille, että lammas kulkee aina vastatuuleen. Jo ennen kuin tuuli tuntuukaan, on lammas sinne päin menossa, mistä tuuli rupee käymään. Pitkällisten samansuuntaisten tuulien vallitessa, kokoontuu vähitellen suuret laumat tuulen päälliselle rannalle.] Mikkelin aikana sitten pantiin kuulutus kirkkoon, jotta sinä ja sinä päivänä mies talosta lampaita noutamaan. Noutamispaivä, lammasten kokkous, oli tavallisesti Mikkelimaanantaina. Suurissa joukoissa mentiin metsään lampaita etsimään. Pohjoisrannan lampaat koottiin joukko joukon jälkeen Ojakylään, Töyrän aitaukseen, ja eteläpuolilta etsityt ajettiin Hannille Isoonkylään. Seuraavana päivänä, tiistaina, oli sitten lammasjako eli, kuten leikillisesti sanottiin, "Luovon markkinat", ja markkinat ne melkein olivatkin. Monisatalukuisena laumana olivat lampaat aitauksessaan ja kymmenittäin hääri niiden joukossa lähitalojen eläjiä omiansa etsien. Kun olivat, ainakin osaksi, omansa löytäneet, ajettiin Töyrän joukko Heikkiselle ja Hännin lauma Yrjänälle, missä taas lähitalojen lampaat erotettiin. Yrjänältä kuletettiin lampaat Terolle, jonne myös pohjoisparvi Heikkiseltä tuotiin. Mutta ennenkuin viimemainittu joukko maantietä myöten taloon ajettiin, saatettiin ensin tuotu lauma rantakujia myöten pois ja vietiin Heikkiselle ja loput sitten Töyrälle. Pohjoisparvi samoin vietiin Terolta Yrjänälle ja Hännille. Mitä näin lopuksi tuli Hännille ja Töyrälle, ne olivat jakoperiä. Niistä sitten ne, jotka eivät vielä olleet kaikkia lampaitaan saaneet, kävivät omiansa etsimässä. Ja oli siinä teillä liikettä. Hevoset pantiin aisoihin ja ajettiin pitkin kylää, jotta "maantie pomisi". Ojakyläläiset laskettivat Isoonkylään ja Isonkylän eläjät Ojakylään jakoperiä katsomaan. Lampaat sidottiin, nakattiin rattaille ja kyydittiin kotiin. Monasti tuli kovia kiistoja ja toria; varsinkin merkitsemättömät kesakot, kesällä syntyneet karitsat, antoivat usein aihetta suukopuun.
Mutta aina jäi metsien kätköihin joitakuita lammasparvia, jotka eivät etsijäin käsiin sattuneet. Niitä kävivät yksityiset omin päinsä kotiinsa keräämässä. Näitä rahalampaita saivat omistajat sitten maksua vastaan lunastaa. Ensi päivänä vaadittiin 5 penniä lampaalta, toisena 10, kolmantena 15 j.n.e.
Lampaat tunnettiin korviin leikatuista merkeistä. Ja satoja kun oli omistajia, niin satoja piti olla eri merkkejäkin. Siinä oli pykälää, lovia, reikää, neljännestä, kalanleikkoa, kalanpyrstöä, pääskysenpyrstöä y.m. Voi olla esim. "vain vaseman nenästä pala pois", mutta voi myös olla "vasen poikki, kaks pykälää päällä, laippo alla ja oikiasa reikä". Merkit tehtiin poltinoralla ja polttoraudoilla. [Pappilan merkki oli: "korvat juurunni poikki". Ennen kun oli verona papille joka syksy vietävä lammas, ja lammas oli jo talon merkillä merkitty, täytyi papin, jos tahtoi omansa pitää, nitistää entiset merkit pois, sivaltaa koko korva, jotta ei jäänyt "muuta kun tyrät".]
Kotiin saatua lampaat kerittiin ja saatiin loimivilloja. Sitten kerittiin lampaat taas joulun edellä, jolloin saatiin jouluvillat. Keväällä kerittiin Matinvilla tai Maarian villa ja kesällä ennen laitumelle laskemista Juhannusvilla. Karitsoista kerittiin liemingoita. Kun karitsa oli keritty ensi kerta, kierrettiin se keritsimillä, annettiin leipää ja sanottiin:
"Mee Viipuriin villomaan, Kainuuseen kasvamaan, tuu tuhean villan kansa syksyllä syliini kerittäväksi!"
"Piikaselle" karitsalle heitettiin keritsemättä villatukko, tuulen villa, vasempaan ronkkaan, jäärälle oikeaan.
Talvella ruokittiin lampaita mettä- eli lehtiheinillä, metsäniityiltä kerätyillä vesa- ja lehtisekaisilla heinillä sekä lehdillä.
Nykyään ei Luodossa enää semmoisia lammaslaumoja ole. Mutta on vieläkin isoissa taloissa kolmisenkymmentäkin villanantajaa. Ja vielä nytkin Mikkelin aikana pidetään "Luovon markkinat".
Kilejäkin oli ennen useassa talossa ja mökissäkin, muutamissa kolmekkin elukkaa. Samoin kuin lampaita, ruokittiin niitä talvella metsäheinillä ja lehdillä, kesät saivat kotivainiolla oleskella. Sen maitoa, joka oli kovin väkevää, käytettiin lehmän maidon seassa ja tehtiin siitä myös juustoakin. Kesällä tavattiin se viedä niitylle niittylehmäksi ja saatiin silloin "iltaa aamua tuore maito". Kilejä ei ole näkynyt enää yli kymmeneen vuoteen, Marjaniemen luotseilla oli viimeksi. Ne olivat niin häijyjä pyrkimään pahantekoon, jotta kyllästyttiin niitä pitämään. Miehet niitä suutuksissaan väliin pistivät sarvista aidan rakoon, jolloin ne huusivat, jotta "miehe-et, miehe-et!" Tuli myös tarttuva tauti, rapatauti, joka niitä tappoi ja vähensi niiden lukua.