Rehunpuute oli kova. Heinäin sijasta monet syöttivät elukoille suolavedellä kasteltuja kuusenluppoja, kanervia ja jäkälöitä, jopa useasti purettiin latojen olkikattojakin ja työnnettiin eläinten eteen.
Pitkään pysyivat hanget aitovierillä ja ruispellot niiden alla hautuivat paljaiksi. Ei päästy toukokuussa toukopellolle. Juhannuksen aikana ne, jotka kiirettä olivat pitäneet, saivat ohran peltoonsa, mutta panivat toiset hiljemminkin. Jälkeen juhannuksen vasta potutkin peltoon peitettiin.
Hitaasti kasvoi lehti puuhun. Surkeat olivat lehdet juhannuskoivuissa, joita vanhan tavan mukaan pihalle pystytettiin kolkkoa juhannusta ilahuttamaan. "Kun puutkin ovat säikähtäneet, jott'ei ota lehteä", sanottiin. "Juhannuksena olimma Hyypällä kattomasa, vieläkö näkkyy jäitä. Aivan mollotti Takarannalla jäitä vielä, ja oli niitä täsä lahesakin."
Juhannuksen jälkeen tuli kyllä sitten vähän lämpöisempiä ilmoja. Mutta niin viileä oli koko kesä, jotta vielä syksyllä aidanpanijat jyräyttivät rautakankensa kovaan routaan, mikä sammalikon alla männikön reunassa varjossa piili.
Mutta peltoon saatu ohra sentään kovin koreasti kasvoi, ja näytti, jotta siitä ehkä hyvänlainenkin sato saataisiin. Vaan ruis oli kovin kylmän kevään kuihduttamaa.
Mutta sitten tulivat syyskylmät, tulivat yöhallat jo ennen Laurin päivää, kuten aina katovuosina. Hiljaisen kevään takia ei ollut vilja vielä kovin pitkälle ehtinyt, kun halla tuli ja turmeli kaikki jyvän parhaillaan kasvaessa. Hallan jälkiä kun katseltiin, huomattiin, että useimmista tähkistä "jyvien syän oli juossut aivan vetenä olokia myöten alas". Ei tullut niistä sitten puitaessa kuin kaunoja vain. Ohria ei saatu siemeneksikään. Rukiista jotkut saivat jonkunlaista siemenviljaa. Nelikko vain tuli riihestä rukiita, semmoisia kahuja, puoleksi kasteheiniä seassa. Välistä koko riihen saalis tuotiin pohtimella aittaan. Pikkuisen laarin pohjassa oli koko vuoden tulo.
Talvi tuli raskas. Joissakuissa kylän "napataloisa" oli kyllä entisestään "kasajyviä", joihin täytyi turvautua. Liikeni muutamilta naapureillekin, ainakin joku vähä siemeneksi. Useiden oli pakko tyytyä olki- ja _tähkä_sekaiseen leipään. Survoruuhissa petkeleillä olet ja tähkät survottiin hienoiksi, käytettiin myllyssä ja pantiin jauhojen sekaan. Muutamat taas keittivät, kuivasivat ja jauhoivat koivunparkkia leivän lisäksi, toiset kalanruotoja kuivasivat ja hienontelivat ja leipoivat ruotoleipää. Jotkut koettivat sekoittaa leipään sammalrahkaa ja jäkälää — "olihan se semmonen kirjakin jäkäläleivästä" —, jotkut pettuakin maistoivat, mutta kovin oli leipä niistä tullut pahanmakuista, katkeraa ja haperaa. Vilja oli kovin kallista. Venäjältä tuodut jauhokulit maksoivat aina 40:kin markkaa ja rukiit maksoivat 25-30 mk, olipa muuan saanut maksaa 40:kin mk tynnyristä.
Ja kun olisikin vain saatu huolehtia omasta joukosta. Tavallisten ruotuvaivaisten, jotka taloissa olivat viikkomäärällä, lisäksi kulki vielä oman kunnan köyhiä ja avuttomia käyden talo talolta "ateriarätingillä".
Ja kerjäläisiä ja anojia, voi, voi kun niitä kulki! Tuli Siikajoelta, Revonlahdelta, Paavolasta, Pulkkilasta, jopa aina Paltamosta, Puolangalta, Hyrynsalmelta ja Kiannalta asti. Toisia kulki jalkasin, toiset oikein hevoskuormittain ajoivat, miehiä, vaimoja lapsilaumoineen, kolme, neljä, viisikin "sikiää" muassa. Joskus oli joukossa pikku kapalolapsikin kätkyeineen. Yksi anojajoukko kun ehti lähtemään, niin toinen jo saapui pihaan. Ja niin nälkäisiä olivat, että tahtoivat "ylös syyvä huonot talot". Monella oli niin nälkä, jotta saamansa armopalasen jo söi, ennenkuin ehti uloskaan. Eihän sitä paljon ollut antamista, mutta ei taas saattanut ketään panna tyhjänäkään menemään. Varansa jälkeen koetettiin antaa, kelle leipä, kelle puoli ja kalaa leivälle. Illalla kun rupesit keittoa laittamaan omalle väelle, et tiennyt, miten monelle siitä sait jakaa. Varsinkin niihin taloihin, joissa oli isot pirtit, useasti suuret pyytäjäjoukot nälkäisinä yöpyivät. Eikä niillä raukoilla ollut aina kunnon vaatteitakaan. Oli yksikin vanha käypäläisäijä, mistähän oli semmoinen puolialaston ukkorukka. Se lähti, äijä parka, kielloista huolimatta, yksinään omin tahtoinsa Oulunselälle jalkasin taivaltamaan. Sieltä tavattiin kuolleena, väsy oli raukan tullut.
Nälkään kyllä ei ketään Luodolla kuollut, siksi oli sentään varoja, kasajyviä ja entisiä säästöjä. Mutta tauteja tuli, ja niihin kuoli ihmisiä paljon. Ja sitten tuli "se kauhia kuumatautivuosi", joka vei ihmisiä hautaan monesta talosta. "Kuutta, seittemää ruumista monasti samana pyhänä krooppiin hauvattiin."