Sitten vasta pantiin sikuna uudelleen pannuun ja keitettiin toinen kerta. Ja se oli kloorin keittämistä se, ja silloin vasta huolella piti olla, silloin vasta se oikia viina tuli. Lopulle kun rupesi keitto tulemaan, niin aina sormella maisteltiin, miten väkevää on; se näet lopulta tuli huonommaksi. Kun ei enään ollut kylliksi vahvaa, muutettiin toinen astia alle ja keitettiin ja liritettiin siihen jälkipylkky, jota tuli "jonkun toopin verran". Jälkipylkky ei kelvannut juotavaksi, kun se maistui palaneelle ja kuparille. Värjätessä pantiin sitä väripataan, jotta väri paremmin tarttui kiinni.
Mutta viina "kloorin jälkeen" pantiin saaviin ja lisättiin siihen vettä "pikkusittain" kerralla ja kauhalla sekoiteltiin. Otettiin aina kahvivadille vähäisen ja koeteltiin tulella. Niin kauvan lisäiltiin vettä, kun tulella koeteltaessa viina juuri vain otti tulen. Silloin se oli vielä hyvästi väkevää, jopa väkevämpää kuin nykyinen tehtaanviina. Maistamalla tietysti myös vahvuutta tutkittiin. Niin oli viina valmista ja pantiin isoihin lasisiin potelleihin sekä tammisiin lekkereihin, ottinkeihin.
Mäskiammeeseen pantiin vielä toinen kerta vettä, hapatettiin ja keitettiin uusi panos. Se, mikä jäi ammeeseen, pantiin yhteen pannun pohjalta saatujen sakkojen kanssa, ja se oli trankkia. Sitä annettiin elukoille. Hevoset tulivat siitä niin iloisiksi ja lehmät lypsivät hyvästi, eikä tarvinnut jauhoja panna. Ja trankkia riitti miltei koko talveksi.
Viinaa tuli enemmän kuin "halstoopi" viljakappaa kohden. Toisista "levoista" tuli viinaa enemmän, toiset taas jäivät vähemmälle.
Joskus isännät omiksi tarpeikseen "tisleerasivat" viinan, keittivät vielä kerran kloorin jälkeen. Se tuli sen tuimempaa. Mutta sitä sitten ei kannattanutkaan antaa jokapäiväisille vieraille, annettiin vain semmoisille "herraskaisille".
Syrjäisillekin ehdittiin keittoluvan lopulla muutama pannullinen kiehauttaa, kaikki kun eivät raahtineet kallista kattilaa ostaa, ja maattomilla ei ollut siihen oikeuttakaan. Toivat sentään viinaviljansa pannun omistajalle, joka niistä pani mäskin ja laski viinaa. Trankin sai palkakseen ja parisen markkaa teolta. Sai sitä näet pannun omistaja lupa-aikana keittää sen kun ennätti. Eihän kukaan käynyt mittaamassa viinan paljoutta eikä väkevyyttä.
Vanhat tottuneet talon piiat, joita voitiin uskoa viinan keittohommiin, kärttivät joskus isännältä, "jotta sais hän yhenkään tevon itselleen keittää, kun oli talosa viinakokkina". Sen isäntä tavallisesti myönsi.
Viina myytiin enimmäkseen Ouluun. Kotona tietysti myös myytiin, mitä saatiin kaupaksi ja otettiin 80 penniä "halstoopilta". Kaupungin kapakkoihin vietiin joskus 15 kannunkin tammiankkureita viinaa täynnä ja saatiin "summasa" 3 mk. kannulta, — Juotiin tietysti itsekkin. "Sitähän juotiin, jotta miesjoukot oli pyhänaikoina aina taloisa, joisa isäntä itse ryyppäsi." Maantieltä kuului yhtä päätä hoilotus ja kova elämä, toisinaan makasi teiden vierissäkin juopuneita. Enimmin joivat vanhat ukot. Nuoret kyllä eivät niinkään juoneet, ja ne, jotka "pitivät hyvin ittestään", olivat aivan raittiita.
Mutta sitten tuli loppu, kiellettiin keitto tykkänään ja otettiin viinavärkit pois. "Faltesmanni" kuulutti, jotta kaikki pannut on vietävä pappilan makasiiniin lukkojen taakse. Sieltä ne sitten otettiin ja myytiin huutokaupalla ja rahat annettiin pannujen omistajille. Oltiinhan sitä pahoillansa, kun keitto kiellettiin. "Milläs nyt rahaa saahaan?" arveltiin. Mutta kun moniaita vuosia elettiin, niin huomattiin, että tultiinkin paremmin toimeen. "Nythän sitä pärjätäänkin paremmin", täytyi jo tunnustaa. Oli näet ruvettu ahkerammin maata viljelemään.
Muutamat olivat keittokiellon ilmestyttyä kovin huolissaan, jotta nyt ei enää saa viinaa mistään. Ja niin panivat kotikeittoansa talteen tulevien päivien varaksi. Aitan jyvälaareissa suurissa pulloissa sitä säilytettiin ja vain tärkeissä tilaisuuksissa maisteltiin. Säilyttivätpä säästäväisimmät talot "sauviinaansa" kaksinkymmenin vuosin, varsinkin varakkaat, joilla ei ollut pakkoa sitä myydä. Monet peijaiset pidettiin keittokiellon jälkeen omakeitto-viinoilla, "vanhoilla viinoilla". Ja se vanha viina olikin viinaa. Tuli sitä tuimemmaksi, mitä kauvemmin oli pulloissa.