Juhannuksen jälkeen oli sitten Pietarinpäivä, joka oli nauriin kylvöpäivä. Silloin naiset, koreisiin vaatteisiin puettuina, kävivät nauriin peltoon heittämässä.
Jaako oli heinäkuun merkkipäivä. Silloin heinätyö piti olla paraassa käynnissään. Jaakonpäivä-viikko oli hauska "Santos-viikko". Silloin aina tavattiin olla Santosen niemellä heinänteossa, kaikki ne, joilla vain siellä niittyä oli. Siellä kun oli silloin hauskaa. Päivät kun kovasti raadettiin, niin yöllä sitten nuoret ajelivat pitkin meren niittyrantoja toisen ladolta toisen ladolle, kotukselta kotukselle. Kuka laski kärryillä, jotta ranta pomisi, kuka taas ratsain selkähevosella päästeli. Ja tyttöjä kasattiin rattaat täyteen, ja ratsumiehet ottivat niitä taakseenkin hevosen selkään istumaan. "Käyväänpä Kellosakin!" huudettiin, ja annettiin mennä kellolaisten niittykotuksille. Sieltä taas lisäjoukon kanssa tultiin takaisin ja mentiin toisaalle. Vanhat miehet hääräilivät hevosten kanssa rannalla. Semmoista se oli, kun oli "Santosen markkinat", kun Santosen niittyä ennen tehtiin. Päivät heinätyössä heiluttiin, yöt ajella huristeltiin.
Lauri ja Perttuli olivat syksypuolen merkkipäiviä. Vanhat sanoivat:
"Laurilta laumaan,
Perttulilta peräti pois."
Sekä:
"Perttulina pellolle kuhilas." "Jos ei jouvu Perttulina pellolle, niin ei se jouvukkaan."
Varsinkin Perttuli jo henki synkkää syksyä:
"Ei halla havosta lähe, eikä kaste varjosta varise päivän Perttulin perästä."
Pahoja ja peljättäviä ovat aina olleet Laurin hallat. "Ne kylymät, ne tahtoo aina Laurilla rattastaa", sanottiin, sekä: "Jos Jumala vain Laurin aikana varoisi, niin siemenet ne saataisiin. Jälkeen Laurin alkaa pelto jo kestää. Se tulee niinkuin turkki päällen."
Ennen Perttulia piti jo ruis tulla maahan. "Rukiinteon" paras aika oli Samulinpäivä.