Kun heinänteko saatiin loppuun, antoi emäntä väelle hankojuustot, ja viimeisenä leikkuupäivänä keitettiin ja syötiin sirppipuuro, maitopuuro ohraryyneistä.
Syyskuussa oli Mooseksenpäivä. Siihen asti oli paraat kesän kalasaaliit saatu Ruotsin rannoilta ja ulkokrunneilta. Siitä alkaen rupesivat kalamiehet kotirannoille palajamaan.
Mikkeli, "Luovon markkinapäivä", syys- ja lokakuun rajamailla, oli kesätöitten päättymispäivä. Silloin piti riihet olla puituna, kesänannit aittoihin korjattuina. Hevoset tuotiin ulkoniityiltä kotivainioille ja saurojen ympäriltä purettiin aidat pois.
Mikkelin aattoiltana vei emäntä olkikuvon navetan takaoven taakse poikittain. Aamulla se sitten jaettiin karjalle, että se talvella paremmin tyytyisi olkiin.
Viimeinen riihipäivä, riihinpuinnin loppiaiset, oli myös merkkipäivä. Silloin riihi puhdistettiin, oikein kostealla vihdalla enimmät noet ja pölyt seiniltä pyyhittiin. Mutta yksi ohralyhde jätettiin puimatta, seinään vähän latvaa roiskittiin, "lalavattiin", ja nostettiin lyhde nurkkaan riihen peräparsille. Lyhdettä nimitettiin ämmänlyhteeksi, ja se jätettiin riihen haltialle, riihenämmälle eli riihimuorille joululyhteeksi. Sanottiin: "siin' on riihimuorille joulueine!" — Oli myös viimeisenä riihipäivänä tapana yrittää repiä toisiltaan vaatteet, "riihiryysyt" rikki, ja "se oli koko kaplakkaa se".
Mikkeliltä alkoi teurastusaika, lampaat kun olivat kotona eikä lehmiäkään enään niin kauvas laskettu. "Lahtausta" sitten riitti Kekriin ja ylikin, miten kullekin sopi. Perjantaina ei saanut lahdata, "kun se on Vapahtaja perjantaina kärsinyt". Ei myöskään maanantaina teurastusta toimitettu.
Kekriä on entisaikaan pidetty suurena ja tärkeänä juhlana. Vieläkin muistelevat vanhojen sanoja:
"Ei aina Kekriä kestä, eikä aina tupia pestä. Ei aina röyky, eikä aina möyky, eikä aina viina pikarista läiky."
Huoneet oli pesty, lammas lahdattu ja tuoretta lihaa syöty. "Karittainen lammas olis niijen pitänyt tappaa kekripaistiksi. On uhrattu lammas ja syöty lihaa ja velli keitetty. Olisiko niin huonua mökkiä ollut, josa ei Kekrinä paistia ja lihavelliä". Entisen karjanjuhlan muistoa on vielä se, että tavataan Kekrinä ottaa kello lehmän kaulasta. Vanha sääntö määrääkin:
"Kekrinä naulaan, pääsiäissä kaulaan."