Kekrinä nuoret myös pitivät "kekritansseja".
Kekri oli jo myöhäisen synkän syksyn juhla. Lyhyet olivat päivät jo silloin ja yöt pitkät ja pimeät, ja yhä vain yöt jatkuivat, päivät lyhenivät, tuli syksy synkemmäksi. Pisimmillään sanottiin yön olevan Annan päivän tienoissa. Vanhat tiesivät:
"On yötä vyörytellä
Annan päivän aikana;
Kolomasti kukko orrelta putuaa."
Silloin ei ollut paljon muuta kuin kaksi pimeää yhdessä, vähän vain harmaata päivää välissä. Mutta silloin jo taas olikin odotettu joulu, pimeitten päivien valonjuhla lähellä, jolloin taas valon valtakin rupesi voitolle pääsemään.
Häätapoja.
Tärkeä juhlatilaisuus oli häidenvietto, jolloin kaksi nuorta liitettiin yhteen toivorikasta tulevaisuutta yhdessä taivaltamaan. Se oli ilonjuhla, tanssien ja soittaen vietettävä riemunhetki.
Tavallisesti olivat naimisiin menijät siinä 20-25 välillä ijältään, joskus harvoin oli morsian 18-19 vuotias.
Omalta Luodolta sitä useimmiten oma löydettiin, vain harvoin hairahduttiin mantereelta etsimään. Jokunen emäntä vaan on Putaalta tuotu, taikka Lumijoelta, tai Siikajoelta, Salosta, taikka Kellosta. Mutta niinpä onkin sitten aikain kuluessa saaren vähälukuinen (2,389) väestö seulottu ja sekoiteltu niin, että melkein kaikki ovat tavalla taikka toisella keskenään sukua ja suvun sukua.
Tutustuminen oli alettu leikeissä, tansseissa, työmailla ja milloin missäkin. Ja entiseen aikaan olivat myös pojat ahkeria "yöjalasa" kävijöitä, kulkivat "friijaamasa". Tytöt kun kesäisin makasivat aitoissa ja niissä entisissä "konkiluhdeissa", joissa oli kuonokin edessä, niin pojat siellä kävivät iltasin ja öisin "praakaamasa". Siinä sitten tutustuttiin ja liitot laadittiin. Laittoi poika kullalleen "kolomivanteiset kraveerilaitaiset" kultasormukset, — näet "kulta se olla pitää, ei saa muulla vihkiä kuin kullalla taikka vittarenkaalla" — pari-, kolmekymmenmarkkaiset silkkihuivit ja vielä hopeapikarit. "Varkain" muilta antoi kihlat ja tyttö ne arkkuunsa kätki. Oli kyllä muuan sulhaskokelas kihlojaan antanut muiden nähden, vieläpä pitänyt "puheenkin", jotta "kuule sinä, Kaija! Min' oon tuonu sulle kihilat nyt. Mutta pane, rakkaani, rakkaus syämes loukkoon, niinkuin nämä kihilat panet arkkus loukkoon!"
Kävi poika sitten puhemiehineen tytön "vanhuksilta" kysymässä, jotta "saako?", ja kun vanhemmat lupasivat ja saapuville kutsuttu tyttökin antoi luvan, kävi poika puhemiehen kanssa lauvantaina pappilassa kuulutuksille panettamassa. Aina ei kyllä ollut asia niin edeltäkäsin valmistettu, että olisi näin yksinkertaisesti mennyt. Olipa eräänkin kosijan pitänyt puhemiestään hoputtaa: "puhu, puhu, kylläs tiijät! En oo juoppo enkä kylänkävijä, mutta rakastaakseni aivan otan".