Sitten heitti hän sen pois ja karjaisi:
— Mene sille, joka on sun lähettänyt, kaulaan kaulahuiviksi! Mutta ei saa mitään pahaa tehä.
Paikalla lähti mato vönkimään, ja Niila lauleli perään:
— Paalulan köyen muna kus lee!
Ja jo aamulla oli mato Riimin Niilan kaulahuivina.
Mutta sitten saapui Kelontekemänkin lappalaisjärvelle lannanmies, jopa
kolmelta suunnalta, kalaista erämaan järveä valtaamaan: etelästä,
Unarinjärveltä käsin, noustiin Kierinki- ja Sotkajokia, idästä,
Sodankylästä päin, Jiesiöjokea, ja Kittilästä, Ounasjoelta, pientä
Kuusajokea pitkin.
Ja pian oli lantalaisilla joka pyydyskunnalla oma kalakenttänsä metsäjärvellä. Länsipuolelle, Koskamanniemelle, kohosi pitkin rantaa asentopaikka toisensa viereen. Siinä oli Kittilän miehillä Välitalon kenttä, Karin kenttä ja Salmen kenttä, siinä Pietulan miehet asustivat Ryssän kentällä ja tepsalaiset Tepsan kentällä. Itärannalla Sodankylänlahdella majailivat sodankyläläiset.
Viimein tuli lantalainen Kelontekemälle asumaan. Ensimmäiseksi vallattiin vanha Vuolli-äijän raivaama kenttä ja saatiin siihen Vuollin talo, joka ennätti ottaa haltuunsa parhaat lähellä olevat niittymaat; sitten syntyi Pulli-ukkojen tasoittamalle tantereelle Kelontekemä, joka pitkät ajat vielä jakaannuttuaankin kulki kirjoissa Pullin nimellä. Koskaman kalakenttien vaiheille, lähelle vanhaa Launan asuinsijaa, kohosi Koskama.
Karjanhoitoa metsänasukkaat harjoittivat, heiniä saatiin kyllä järven rannoilta, Kievanajoelta ja Kelontekemäjoen matalilta rannoilta. Ja karjan lisää hankittiin järvenhaltijalta. Siihen aikaan oli Kelontekemän Vetehisellä vielä enemmän karjaa kuin nykyään, joukottain komeita vedenlehmiäkin. Niitä Kelontekemän emännät koettivat pyydystellä omikseen, ja joskus siinä onnistuivatkin.
Mutta vaikka karjaa oli kylässä, ei koko järvellä ollut ainoatakaan hevosta. Porolla lappalaisten tapaan toimitettiin ajotyöt, jopa ajettiin nautahärälläkin. Mutta osattiin hevonenkin hankkia.