Silloin oli Lapinkorvessa rikkautta kaikkialla.
Erämaiden yhä kansoittuessa joutuivat Peräpohjan salomaat ositelluiksi yhä useammille erämiehille. Laajasta Lapinkorvesta sai kukin eränkävijä valita sen, minkä halusi ja ennätti, ja korpeen vakinaisesti asettuneet tulokkaat pitivät huolen, että saivat osalleen hyviä niittymaitakin, jokivarsia, jänkiä ja järvirantoja. Erämaa kulki sitten suvun perintönä polvesta polveen. On vieläkin monella vanhalla talolla muinaiset laajat niittymaansa ja metsästysalueensa, "virkamaansa", joissa yhä vielä vanhat eräukot käyvät "virkamatkoillaan" köpsytellen entisaikaan pilkotettuja suuntia pitkin virittelemässä ansoja ja loukkuja. Niin on Kittilän Kirkonkylän Marjalan talolla erä- ja niittymaansa Venejoella Särkelän takana, Särkijärvenmaasta penikulma ylöskäsin joen kahta puolta — Auneksen-kotamaa, Hyvämännikkö, Juurivalanmännikkö, Tervaleili, Kapustaselänpalo ja Niemimaa — aina Herrankaltioon asti. Samoilla mailla ovat Alatalon erämaat: Paartoselkä, Sarvivaara, Autiomännikkö, Tiukupuljut, Parviojansuu, Hyvämännikkö, Kapustaselkä ja Rovaselkä. Näiden pohjoispuolella, Aakenusjoesta etelään, on Salmen talojen riistamaa Vuotsukka vaaralla, Hangasselässä, Isossa-Lappalaisessa ja Kapustaselän ylipäässä. Anttilalla ja Kariniemellä on taas erämaansa Kelontekemän ja Ounasjoen välisellä suurella kairalla eteläpuolella Kuusajokea: Kuoskiskumpu ja Kuoskisselkä, Konkeloselkä, Kontiolaki, Nilipäät ja Rakkumaaselän Jäkälälaki. Kelontekemän taloilla on edellämainittujen maiden eteläpuolella, Maunukairalla, suuret pyyntimaansa.
Niin menetti erämaita kiertelevä pieni lapinukko taas mainiot kalavetensä, riistamaansa ja jäkäläkankaansa kintereillään kulkevalle vanhalle vainolaiselleen, etelänmiehelle, ja sai vähitellen väistyä yhä etemmäksi tunturien taakse. Oli kyllä suunnattomissa erämaissa tilaa kummankin kansan liikkua, ja vuosisatoja eli lappalainen ja lannanmies rinnakkain, mutta väkevämpi piti aina puolensa ja heikomman täytyä siirtyä syrjään.
Vain monilukuiset lapinkentät, kotasijat ja hautapaikat järvien rannoilla, poroaitojen lahoneet jätteet jäkäläkankailla sekä useat seitapaikat erämaassa kertovat Lapin korpien entisistä eläjistä, samoinkuin monet sadat tarinat ja muisteluksetkin, joita vanha kansa vielä kertoo. Ja tuhatmääräiset paikkainnimet on mailtaan karkoitettu pikku kansa jättänyt entisille asuinseuduilleen, niin että Peräpohjan paikannimistö on suurelta osaltaan lappalaista alkuperää. Näissä kiveliöiden nimissä elää vielä vanha lappi. Ja elää se myös kansan kielessä, sillä suuren joukon sanoja ja lausumatapoja on peräpohjalainen omistanut edeltäjiltään.
Jopa mailtaan karkoitettu lappi elää vielä itse Peräpohjan kansassakin. Paljon on pakenijakansan verta sekoittunut valtaajakansan suoniin. Monet lapinkävijät, erämiehet ja uudisasukkaat, joutuivat kosioretkille rikkaiden porolappalaisten tyttäriin ja saivat lapinsukua pirttiinsä. Joskus taas lannanmiesten tyttäret mielistyivät koreapukuiseen tunturienkiertäjään ja menivät hänen kiertolaistoverikseen. Näiden jälkeläiset saatuaan lannanverta suoniinsa sitten vähitellen lantalaistuivat ja rupesivat viimein etelästä tulleiden tavalla elämään kiintonaisissa asumuksissa. Siksipä näkeekin nykyisessä Peräpohjan väessä useasti monia tunturikansan piirteitä.
Joitakuita lappalaisnimisiä eläjiä asuu vielä Kittilässä ja
Tornion-Muonion laakson pitäjissä. Niin tavataan Kittilässä Suikki,
Nikodemus, Päiviö ja Magga, Muoniossa ja Kolarissa Sieppi ja Marakatt,
Turtolassa Unga ja Rovaniemellä Pokka. Mutta nämä ovat myöhemmin tänne
tulleita asukkeja taikka ovat entisten pororaitioiden jälkeläisiä.
MAJAWA JA PEURA
Wanhan Lapinkorven arvokkaimpia ja enimmin pyydettyjä eläimiä olivat majava ja peura; edellinen on jo aikoja hävitetty sukupuuttoon, ja jälkimmäistäkään on tuskin enää tavattavana muualla kuin Lapin itäisillä äärillä, Kuollan niemimaan suurilla sydänmailla.
Mutta siihen aikaan kuin lappi vielä eleli omassa korvessaan, ja etelästä lapinkävijät sinne rupesivat tunkeutumaan, mahtui siellä vielä majavakin asumaan, ja suurilla villipeuralaumoilla oli kyllä tilaa samoilla selkosia ristiin ja rastiin. Vähälukuinen lapinkansa alkuperäsine pyyntineuvoineen toimitteli metsänväen joukossa vain tarpeellista "apuharvennusta". Erämaan asukas eli sovinnossa metsäläisnaapuriensa kanssa, otti sen minkä tarvitsi, ja sen metsä kyllä hänelle soikin.
Nämä suurimpien selkosien ja tunturimaiden arat metsäläiset viihtyivät hyvin yhdessä ja tulivat toimeen toistensa kanssa.