Mutta sitä mukaa kuin lantalainen nousi Lapinkorpeen ja ajoi lapin pois, hävisi sen joukossa majava ja peurakin. Sillä ne eivät saata elää lantalaisten valtaamilla mailla.
Kaikkialla Lapin erämaissa on vielä muistoja majavasta. On monia Majava-nimisiä paikkoja, Majavaniittyjä, -vuomia, -rimpejä, -kuusikoita, -järviä ja -suvantoja, sekä Tamminiittyjä, -jänkiä, -puroja, joissa majavilla on ennen ollut patonsa. Pienillä piiloisilla korpijoilla ja metsäpuroilla ne asustelivat, niinkuin Majavajoella Jokijalan kylän alapuolella, Venejoen Majavaniemessä, lähellä Nunnasta, Näkkäläjoessa Näkkäläjärven alapäässä, Luosujoessa Yllästunturin tienoilla, Naamijoessa Heinämukan niemessä ja vielä Kinisjärven Kärväsojalla, Kuusajoen latvoilla, Levitunturin takana Heteojalla, Jiesiöjoen latvoilla ja Roukkuojalla sekä Kapsajoen erämaissa Silasojalla, jossa vieläkin näkyy majavien tammen jäännöksiä; Levitunturin Heteojalla oli majava pitänyt majaansa vielä viitisenkymmentä vuotta takaperin kuolleen Erkkilän äijän muistannan aikana.
Majavat olivat korpien merkillisiä vesi-insinöörejä. Ne rakentelivat asuntopuroihinsa puunrungoista ja risuista vahvoja patoja ja nostivat niillä veden korkealle. Sitten syksyllä, kun puro oli jäätynyt, laskivat mestarit liikoja vesiä pois, niin että jään alle jäi kumisko, jossa saattoi majailla koko talvikauden. Rakennustarpeikseen katkoivat majavat jyrsimällä kaikki lähirannan ruotukat, pihlajat, halevat, tuomet ja vesakot, ja raahasivat ne sitten paikalle. Muuan oli määrätty vartavastiseksi "rekimajavaksi": kun puu oli kaadettu, heittäysi rekiäijä selälleen, otti rungon syliinsä, ja hakkuumiehet iskivät pitkät jyrsimensä rekimajavan hammaskoukkuun ja niin kelkkasivat puun patopaikalle. Myötäkarvaan liukuikin sileä selkä hyvästi, mutta ahkerasta kelkkaamisesta karva kului, niin että rekimajavan nahka oli aina huonompi muiden majavien nahkoja. Majavan terävissä hampaissa oli merkillinen kuolettava voima. Se puu ja pensaikko, minkä majava oli jyrsimällä kaatanut, oli kuollut ikipäiviksi, sillä majavan hampaanjälki ei kuuna päivänä enää kasvanut uutta vesaa. Vieläkin monet majavien entisaikoina raivaamat rantaniityt ovat vesattomia. Patosaarenkin niitty Kittilän Könkään kylässä on vielä näinä päivinäkin majavan hakkauksella, ja samoin Äkäsjoen suulla, Äkäslompolon rannalla oleva Pesosenniitty, missä aikoinaan on majavalla ollut "pesosensa". Ei liioin Heteojan Tamminiitylle, ei Kärväsojan eikä Sapakko-ojan niityille ole ukkojen tarvinnut koskaan käydä kirveineen. Ja Muoniossa tiedetään muutamien majavan ajamien niittyjen olevan jo niin vanhoja, että ovat ainakin "toisen Aatamin aikaisia". Eikä vieläkään vesa nosta varttansa. Majavanhampaan tappavan voiman saattoi tartuttaa kirveeseenkin. Vanhat ukot hivelivät sillä kirveenterää, kun menivät niittyä raivaamaan. Eikä sen terän jäljeltä niitty ottanut vesaa.
Majava oli parhain anti, minkä metsä soi pyytömiehelle. Sen komeasta turkista maksettiin suuret rahat, mutta vielä suuremmat summat sen ihmeellisistä havuksista, jotka olivat uroksen hännän alla paksuna pallina, sillä niistä valmistettiin mitä tehoisinta lääkettä. Majavanhavuksilla suuri tietäjä Päiviökin kävi parantamassa Ruotsin kuninkaan tyttären, jonka jo kaikki maan parhaat tohtoritkin olivat hylänneet. Päiviö kun sen kuuli, matkusti kuninkaanlinnaan majavanhoito mukanaan ja kysyi, saisiko hankin käydä sairasta katsomassa. — "Miksei, saahan sitä käydä", sanottiin. Ja Päiviö meni ja hiereskeli majavanhoidolla sairasta, ja heti rupesi kuoleva kuninkaantytär toipumaan. Autton Aapolla Enontekiön Kyrössä oli ollut majavanhavusta vielä parikymmentä vuotta takaperin, ja se oli ollut hyvää riisiin ja hammastautiin ja kohta vaikka mihinkä kipuun. Mutta sitten oli Aapolta loppunut koko hoito. Saattoi majavanhavustalla asettaa meren myrskynkin. Kun sitä vaikka vain vähäisenkin heitti veteen, niin heti asettui meri myöryämästä.
Ahkerasti metsien ihmeotusta pyydettiin, ja varsinkin Lapinkorven uudet tulokkaat, etelänmiehet, ahdistelivat sitä ankarasti. Kokonaisin retkikunnin kolusivat he kaukaisimmatkin piilopaikat. Mutta sitten otettiin majavat "kuninkaan omaisuudeksi", eivätkä niitä saaneet metsästää muut kuin ne, joilla oli siihen oikeus. Ja heitäkin vannotettiin ankarasti, etteivät salaisi saalistaan. Piti vannoa, että "majavia pyytämhän ja ei sallaamhan". Niin oli ennen muinoin vannotettu Hinganmaan Juntti-äijää Unarin kulmilla sekä Jiesiönmaan Humppilaista, samoin Kittilän Rautuskylän "Käry-Mikkoa", joka eli 1700-luvun lopulla Hanhimaassa. Oli tuomari vannottanut Tepsan Junnuakin, mutta Junnu, taitamaton metsänukko, typerteli vannoessaan:
— Majavia pyytämhän ja… ja… ja sallaamhan.
— Ei niin, vaan: majavia pyytämhän ja ei sallaamhan, opetti tuomari.
Mutta tyhmä Junnu typeröitsi yhä uudestaan samalla tavalla, niin että tuomari viimein tuskastui ja heitti äijän ulos sillä vannonnalla. Ja Junnu noudatti valaansa, pyysi ja salasi saaliinsa.
Sillä joka majavasta piti maksaa veroa kuninkaalle ja antaa osa papillekin. Tarkan huolen pitivät papit seurakuntalaistensa eränkäynnistä, kuulustelivat pappilassa kävijöiltä kunkin saalista, ja ukot kertoivat, että se ja sekin on saanut taas majavan. Niin meni Tepsan Junnukin kerran papin luo, ja pappi heti tiesi:
— Olethan sie majavankin saanut?