Se on oikeata Lapin laulua, ikivanhaa kotapoikain poimetusta, joka kautta aikojen on tunturimailla kulkenut polvesta polveen. Se on alkuperäistä luonnonkansan laulua, mikä semmoisenaan voi elää ja viihtyä vain lapinkansan keskuudessa ja parhaiten soida autioilla jylhillä tuntureilla sekä aavoilla Lapinjängillä.
Mutta joikaaminen on muka itse paholaisen, kaiken synnin ja riettauden isän, opettama taito. Niin sanoo Lapin kristitty kansa. Sillä kun Jumala ajan alussa vatkasi perkeleen taivaasta alas, niin se heti piruuksissaan ja vihapäissään rupesi joikaamaan ja rallitti joka äänellä. Ja siitä sitten ovat lappalaisetkin saaneet hirveän ja syntisen tapansa joiata ja rallittaa samalla lailla kuin paholainenkin. Senpä tähden ei kristitty lappalainen koskaan joikaa, eikä anna kodassaankaan kenenkään joiata. Kauhuissaan hän kuulee suruttomien pirunpalvelusta ja pakenee kiireesti pois koko paikalta sanoen, että pitäisi Jumalalta rukoilla järkeä, jottei ihminen menisi niin pitkälle syntisyydessään, että rallittaa niinkuin "pärgalak", ulvoo niinkuin työnsä tehnyt hukka tunturilla ja volisee niinkuin yksinään rannalle heitetty koira.
Mutta ei ole totta, että joikaaminen olisi mitään hukan ulvomista taikka koiran volisemista, ja vielä vähemmin se on pirun opettama taito. Sen kyllä tietävät Lapin vanhat joikaajamestarit, jotka vasiten ovat sen johdosta tutkineet Sanaakin. Ja itse Laiti-pappikin, totinen kristitty, sekä kuulu saarnamies, Ies-Pieti, ovat sanoneet, ettei joikaaminen ole syntiä, kun ei vain pahaa joikasta, niinkuin ei myöskään ole synnillistä ottaa pari ryyppyä silloin kun on kylmä. Saattoi tihulainen kyllä vihoissaan rallittaa vaikka minkälaisella äänellä, mutta se äijä ei osannut rallittaa nuotin mukaan enempää kuin koira taikka hukka, kun se ei ollut käynyt minkäänlaista oppia. Ja oppia tarvitaan joikaamiseenkin. Tuulikin kyllä viheltää koivussa, kun on kova sää, niin että moni pelästyksissään kuuntelee, mikä se viheltää, mutta siinäkään ei ole mitään nuottia eikä järjestystä, senkun taitamatonta vihellystä vain. Samoin opinkäymättömältä viholliselta jäi nuotti tekemättä. Mutta lappalainen joikaa nuotin mukaan. Sillä joka joiussa on oma nuottinsa, johon on pantu pikku "pykheitä", joissa pitää vuoroin laskea, vuoroin taas nostaa, aivan niinkuin virren veisuussakin ääntä jutkutetaan. Ja toista kohtaa pitää venyttää hyvin pitkään, mutta toinen paikka sutkauttaa vain lyhyesti. Niinkuin esim. Piri-Hannaa joiattaessa:
— Voi jaaa, Piri-Haaanna, kuinka se ooli kauunis, voi jaaa, voi jaaa, kuinka se ooli liiikkuva, voi jaaa, voi jaaa, niinkuin eelävähoopia.
Mutta tästä kaikesta ei tihulainen rallittaessaan tiennyt mitään, enempää kuin siitäkään, että joiussa pitää myös olla "sisälläpito". Sillä ei lappalainenkaan turhia ulvo eikä volise, vaan hän laulaa aina asiaa. Itse joikaaminen ei ole niinkään tähdellistä kuin se asia, mistä joikaaminen johtuu. Asia on jo sekin, kun pikkuruisesta Kaapin Jouni-äijästä, joka kesäisin asustaa Hammastunturilla, joiataan:
— Voi pientä miehenpätkää, nun nun nun nuu. Voi, pientä miehenpätkää, nun nun nun nuu.
Ja kun siihen vielä pannaan sopiva nuotti, niin tulee joikuun kyllä siksi sisällystä, minkä pikku Jouni-äijä ansaitseekin. Kuulijakin siitä helposti ymmärtää, että juuri Hammastunturin Jounia siinä joiataan.
Nuotti ja sisällys ovatkin joiun tähdellisimmät asiat, ja ne johtuvat juuri siitä, kenestä taikka mistä joiataan. Niinpä semmoinen mies, joka on hyvin toimekas ja joutuisa "liikannoltaan", vaatii pontevan ja miehekkään nuotin, joka lisäksi kulkee hopusti, mutta hitaammalle tulee hitaampi ja pehmeämpi nuotti. Niinkuin Ketomellan äijällekin, joka aina liikkui hitaasti, ajatteli pitkään ja teeskeli töitään hiljakseen, niin että koko elämäkerta oli vain tuollaista "hunteeraamista"; häntä kuvaava joikausnuottikin oli samanlainen, hidas, pehmeä ja pitkään kulkeva, Komealta kuului sentään sekin, kun äijästä joiattiin:
— Satakunta oli poroa, ja kaksi oli taloa ja lehmiä vielä. Ja äijä siivo oli, ja sauva oli hän, sauvostelemaan porojen perässä.
Mutta Jaakon Pieti, repäisevätoiminen Kaaressuvannon lappalainen, joka päivässä pisti ja nylki viisikymmentä poroakin, sai hopusti kulkevan, komean ja kovan nuotin joikuunsa: