— Jaakon Pieti, nun nun, noo noo, suuri, nopea käsi, joka viisikymmentä poroa päivässä nylki hajalle, nun nun nun, noo noo noo.
Ja sen hän tarvitsikin. Sillä miehelle, joka on toimelias ja hoppu, häätyy olla hoppu ja kova nuotti, ja vielä "kovan puustaimen päältä", niinkuin virsikirjassakin toinen nuotti on kovempi ja "kovilla puustaimilla" tehty. Pietin joiussakin on "pee" kova puustain, ja pehmeä "nun-nun'kin" loppuu "oo"-hon, joka myös on "kovanlainen". Tuntureita laukkova, tulena raivoava hukkakin vaatii oikein komean ja raamikkaan nuotin niinkuin vaunut, ja siinä on "kovat puustaimet ja hoppu liikanto". Mutta taas kun pojat rakkaudessa joikastavat tyttäristä, nuotti käy hyvin heleästi ja lempeästi. Samoin myös poronvasoista joiataan pehmeästi ja lempeästi:
— Vasat roukuvat kun vaatimet lähtevät, etteivät toiset kuule toisiansa. Ja ne pelkäävät, etteivät löydä emoansa.
Jos taas jostakusta joiataan vihassa, silloin syntyy oikein kova ja kiukkuinen nuotti, joka menee hyvin terävästi, jopa oikein "haukkumisen mallissa".
Jokaisella henkilöllä, josta joiataan, on oma nuottinsa, joka on aina sama, joiattaisiin hänestä mitä tahansa. Mutta suurilla pororikkailla ja liikkuvilla miehillä saattaa olla kaksikin nuottia, voipa hyvin arvokas henkilö, oikein suuri ja ovela porotokkien surmaaja, saada viisikin nuottia.
Nuottia pantaessa tulee sitten sisältökin esiin. Siinä juuri selostetaan joiattavan elämäkerta, sanotaan kuinka hän elää, tai mitä hän tekee, tai minkänäköinen hän on, tai kuvataan hänen luonnettaan. Joikaaja siinä kuvittelee omassa mielessään, että sellainen on se ihminen niinkuin hän joikaa, joko hän sitten muistelee joiattavaansa rakkaudessa taikka vihassa, taikkapa leikkiä ja pilkkaakin tehden. Pojat varsinkin muistelevat kauniita, nopsaliikkeisiä, näppäräkätisiä tyttäriä rakkaudessa ja siitä joikaavatkin. Niinpä he sanovat koutokeinolaisesta Simma-Ellistä:
— Se Simma-Elli, se oli vielä kaunis, se pitäjän kaikkein kaunein.
Pientä punaposkista Oskalan Annia muistellaan:
— Se Oskolan Anni, se pehmeä ja hieno, se vielä hyvä, ja se vielä kaunis. Se istuskeli, lapsiriepu vielä istuskeli.
Ja näppäräsorminen Joenmukan Elli saa joikauksen: