Kodassaan ei lappalainen joikaa, sillä seinien sisässä ei ääni lähde hyvästi ulos eikä soi niin komeasti ja vapaasti kuin ulkoilmassa ja korkeilla tuntureilla. Mutta pitkiä tunturimatkoja ajellessaan lapinäijät aikansa kuluksi oikein juorottavat. Varsinkin tyyninä pakkasöinä, kun kuu kumottaa taivaalla, tähdet vilkkuvat, ja tunturit ja vuomat häämöttävät salaperäisinä, on hauskaa joikailla, ja joikaaminen kuuluu silloin tunturimaissa hyvin kauniilta. Poronkin on sitä hupaista kuulla, pikku nulkkaa kun ajetaan. Metsissä ja tuntureilla porotokan mukana kulkiessaan myös paimenet aikansa vietteeksi joikaavat ahkerasti. Ja häissä, kun on muutamia kertoja annettu hyvät ryypyt, joiataan väliin, niin että senkun "yksi kahina vain käy". Mutta Alattion markkinoilla ei anneta joikastaa. Sen on Hukka-Salkkokin monta kertaa tullut kokemaan, sillä joka markkinoilla ryypyt saatuaan on hän sitä yrittänyt ja aina joutunut putkaan.[11] Mutta sitten markkinoilta palattaessa on kyllä saatu joiata, ja onkin oikein miehissä joikastettu, niin että Ruijan tunturit ovat kaikuneet, ja sudetkin lähimailta peloissaan kaikonneet syrjäpuoliin.
Joskus käyvät Lapin joikaajat kilpailemaankin, kuka osaa "sepemmän" nuotin ja kuka useamman muistaa. Niin kerran Näkkälän Jussan Anni ja Proksin Pierran Elli rupesivat kilpailemaan ja joikasivat kaikista ihmisistä, mitä vain muistivat, Hetan ja Koutokeinon lappalaisista ja lantalaisista. Koutokeinossa syntynyt Jussan Anni oli sepempi joikaaja ja muisti enemmän kuin Pierran Elli.
Lapin joiku elää vieläkin. Puhumattakaan nuorista pojista ja tyttäristä, jotka toisistaan joikailevat, on Lapissa vielä sellaisia suruttomia vaareja, jotka kyllä uskaltavat joiata ja osaavat joikujen kaikki pykeet laskea ja nostaa niinkuin pitääkin. Sellaisia äijiä on Näkkälän reima Hukka-Salkko, joka joikailee vaikka pirtissäkin, niin että uskovainen Romu-Mikko kauhistuu, laukkaa ulos ja huutaa ovelta, että niinhän sinä ulvot kuin hukka. Ja Niila Tornensis Porojärven mailla on mainio joikaamaan. Koutokeinossa on koko joukko joikumestareita: Lassan Jaakko ja Kaarin-Pierran Pierra, Maaretan Mikko ja Maijan Aslak. Matin Kleemetti-äijä on kauhea joikaamaan, tehden sitä talvikaudet tuntureilla aivan myötäänsä, ja Pintän Niila on joikaamiseen oikein seppä, vaikka ei "aa"-ta tunne. Jopa jotkut naisetkin ovat mestarijoikaajia. Jounin Pierran Elli Lankoniemessä oli juovuksissa ollessaan mahdoton joikaamaan, ja Tsiuttaan Elli Koutokeinossa on oikein päämestari. Hän tekaisee nuotin kenestä hyvänsä, eikä tarvitse eukon kauan miestä katsella, ennenkuin nuotti hänestä jo on valmis.
Nuoret nykyiset joikastajat eivät ole enää sellaisia mestareita; heidän laulunsa on vain lasten laulua eikä vanhojen jäkäläisten äijien joikaamista. Niinkuin nuoren Marjonan Jussankin, joka kyllä yrittää joikastella, mutta hänen joikunsa on kaikkein alkuperäisintä laatua, lähennellen jo, ellei juuri tihulaisen rallitusta, niin ainakin pikku pennun ulinaa. Ei osaa joikumestari muuta kuin:
— Vou vou vou vou vou vou, vuv vuv vuv vuv vuv vuv.
Ja jonkun sanan vain lykkää väliin siteeksi.
Mutta ikälopuilla joikaaja-äijillä on Lapin vanha laulu ja nuotti säilynyt veressä. He ovat sen perineet vanhoilta entisenä hyvänä aikana, jolloin ei omien isien laulua vielä pidetty syntinä eikä halveksittu. Eivätkä nämä äijät ole laulussaan koskaan huomanneet mitään pahaa eikä synnillistä, kun eivät ole pahaa joianneet. Eivätkä huomaa sitä nytkään. He joikaavat vieläkin, kun tuntureille pääsevät, yhtä kirkkaasti kuin entiset "uskottomat" ukotkin, joikaavat niin että tunturit kajahtelevat. Matin Kleemetti luultavasti joikaa yhtä kauheasti vielä monta talvea. Ja Hukka-Salkkokin joikaa vaikka Romu-Mikollekin hänen oman joikunsa, jopa hyväntuulisena naurahdellen kuuntelee, kun joku laskettelee hänen omaa komeaa, reipasta joikuaan, jossa kerrotaan, kuinka Salkko kolttahirvaallaan lasketti Ketomellan törmää ylös. Kaikki muut raidon porot oikenivat törmässä, mutta väkevä servakka vain veti, ja Salkko päästeli ohitse kaikkien muiden ajomiesten. Tästä Salkon rennosta ajosta saatiin joiku:
— Nulpot kaikki jo selällään oli,
loko loo lo lo loko loo lo loo,
mutta kolttaservakka vain veti.
Ja Salkko kätteli ohi ajaessaan kaikkia
ja kauppaili turskia,
ja käsi vain heilui,
loko loo lo lo loo lo lo.
Ei ne härät hirttyneet,
vaikka kolttaservakka veti,
loko loo lo lo loo.
Ja Salkko meni pirttiin vain
ja joikaili
ja antoi ryyppyjä vielä
ja joikaili:
Salkko-äijä, loko loo lo lo loo,
lähtee ajamaan, lo loo,
ja ajaa yötä myöten Kittilään asti,
ja sivu Kittilänkin, loko loo lo lo loo.
Kyllä Salkolla vielä, lo loo,
on semmoinen servakka, lo loo,
että se yhtenä yönä, loko loo,
nulkkaa Kittilään asti,
loko loo loko loo lo lo loo.
Paljon on kyllä Lapin laulu entisestään vaiennut. Varsinkin viimeisinä vuosina, jolloin "espaanintauti" kamalana raivosi Lapissakin, moni suruton rupesi tunnustamaan uskoa ja luopui synnillisistä menoistaan. Koutokeinossakin useat vanhat äijät heittivät joikaamisen pois.
Muita lauluja ei lappalainen helposti opi, omaan lauluunsa hän vain on mestari. Sitä hän kyllä kykenee jutkuttamaan, ja sitä riittää hänellä vaikka laulaisi vuorokauden yhteen menoon. Alku hänen laulussaan on, mutta loppua ei tulekaan. Riittäähän sitä vaikka kuinka pitkälti, kun väliin puhuu sanoja ja sitten taas joikaa ja nunnuttaa.