Siihen aikaan ei ollut vielä poroja Kittilän mailla, ja kaikki villipeuratkin olivat kiveliöistä kadonneet; luultavasti olivat Inarin noidat vetäneet ne omaan maahansa. Silloin Torajainen, Kittilän noita, päätti ottaa selvän, mihin peurat olivat hävinneet. Hän, vanha lovinoita, lauloi itsensä louheen, lensi Lapin tunturit ja jängät aina Inariin asti ja huomasi, että
— Inarainen, reinajalka, on vienyt viljan meijän maasta. Kitka, kitka Kittilästä vääräsäären väkivaltaa sotahan nyt haastaa, ilman armon anelematta, ilman rauhan rakentamatta.
Torajainen piiloutui pilkkukuonoisen peuravaatimen pikkukynnen alle ja ruukalti Ivalojoelle, joka oli Inarinmaan ja Kittilänmaan rajana, kutsui sinne kaikki Inarin peurat ja lähti sitten ohjaamaan niitä Kittilää kohden. Ja kuin pilvenä tuli peuralauma erämaiden halki aina Ounasjoelle asti, Torajaisen asennolle, laskeutui jokeen ja rupesi nousemaan vastaista törmää ylös.
Mutta Inarissa, oikeassa noitien maassa, asui silloin myöskin suurnoita, Tierna, "Inarin iso noita", jolle haltija heti antoi asiasta tiedon. Hän huudahti:
— Torajainen, stuorra noita, vei meijän maasta viljan kaikki, kaikki ketut, kaikki saukot, kalat kaikki kaivoistakin, voia voia voia naa! Kiskoo, kiskoo kittiläinen Inarin härkää reimasäärtä, voia voia voia naa!
Laulautui hänkin loveen, meni valkkovaatimen takajalkaan ja lähti joukkoineen rukattamaan Torajaisen jälkeen. Juuri kun Torajainen tokkineen oli nousemassa Ounasjoen törmää, tohahti niinkuin tuuli tunturista, tuli viheltäen, vonkuen ja puita repien, ja iski peuralaumaan.
— Ammu valkkovaainta! huusi Torajainen pojalleen, joka jousineen oli törmällä.
— Heittäkää pilkkukuono-vaain kiinni! komensi Tierna joukkoaan ja syöksyi jokeen, ettei jousimies ennättänyt ampua.
Inarin miehet heittivät pilkkukuono-vaatimen kiinni, ja Torajaisen täytyi tulla esiin sen pikkukynnen alta. Mutta hän sieppasi heti pojan jousen ja ampui itse valkkovaadinta, niin että Tiernankin täytyi tulla piilostaan pois.
Tuli siinä suurnoidille tora ja tappelu, mutta ei kumpikaan voinut toistaan masentaa. Viimein täytyi äijäin sopia, niin että viljaa ja eloa pitää olla kummassakin maassa, molemmin puolin rajaa, Ja niin lähti Inarin iso noita kuljettamaan omaa osaansa takaisin tunturien taakse, ja Torajaisen törmälle jäänyt osa pysyi Kittilässä. Siitä lähtien oli taas peuroja sekä Kittilässä että Inarissa, ja opittiin niistä sitten kesyttämään poroeloa.