Mutta siinä paikassa, missä peurat nousivat maalle, Torajaisenaution lähellä, on vieläkin Ounasjoen törmässä syvä kuru, Torajaisenautto, joka rannasta mutkitellen nousee kankaalle Taalovaaraa kohden, ja sen pohjoispuolella on pienempi kuru, mistä Tiernan tokka painui takaisin Ounasjokeen.
Kittilässä Kuivasalmenjärven koillisrannalla, Päiviönkentällä, asui muinaisina aikoina Päiviö, Kittilän sydänmaiden ensimmäinen asukas, jonka sukua nykyisetkin Lapin lukuisat Päiviöt ovat.[12] Päiviökin oli noita, jopa oikein "hirmuinen" lovinoita, joka sivakkapuolella saattoi laskea Kellostapulinkin vaaran huipulta, huimaavan korkeasta ja jyrkästä rinnesyöksystä alas Ounasjokeen, niin ettei edes rasvakuppikaan, jonka hän oli asettanut päälaelleen, pudonnut eikä läikähtänyt yli laidan.
Monia suuria ja merkillisiä töitä teki Päiviö, kävi Ruotsissakin majavanhaustalla parantamassa kuninkaantyttären. Ja vihavenäläisiä hän monet kerrat saattoi noitakonsteilla surmilleen. Osuivat vainolaiset kerran Päiviön asennollekin.
— Kylläpä Karjalan perkele nyt puohkii, arveli Päiviö.
Vihavenäläiset ottivat Päiviön rengin ja lähtivät viemään joukossaan.
Renki pyyteli Päiviötä:
— Nakkaa, isäntä rakas, sanaparilla perääni!
— Mene jalkoihis vain! sanoi Päiviö.
Mutta kun viholliset pääsivät erämaihin, loitsi Päiviö ketun edellä juoksemaan, ja sitä lähtivät he koko joukolla ajamaan, jättäen vain yhden miehen vartioimaan vankia. Silloin juoksi poro metsästä, työnsi päänsä rengin haaroihin ja laukotti hänet selässään Päiviön asennolle. Ketun ajajat lopulta väsyivät ja eksyivät korpiin. Toisen kerran pani Päiviö poikansa luotsimaan vihollista metsien takaiseen lappalais-sijtaan ja toimitti metsään poronvasan juoksemaan edellä. Sitä taas nälkäinen joukko rupesi lennättämään, mutta vasa laukkasi metsiä ristiin, rastiin ja eksytti ajajansa selkosille, jolloin viimein Päiviön poika yht'äkkiä hypähti vasan selkään ja ratsasti sillä tiehensä. Oli taas sitten Päiviö itse vainolaisia soutamassa järven ylitse ja mentiin saareen levähtämään. Siellä loitsi ukko kaksi oravaa laukkaamaan pitkin saarta. Vainolaiset kävivät oravia ahdistelemaan ja kun saivat ne kiinni, rupesivat niistä keskenään tappelemaan. Sillä aikaa lykkeli Päiviö huomaamatta kaikki veneet vesille ja nosti tuulen ajamaan ne järvenselälle. Tuli siitä joukolle hätä, mutta Päiviö loitsi pikku aluksen metson peräkumppiluusta ja tarjoutui noutamaan veneet. Metson peräkumpilla istuen ja käsillään meloen souteli Päiviö järvelle ja heitti vihavenäläiset saareen.
Tapahtui kerran, ettei lohi enää noussutkaan Kittilän jokiin, vaikka se ennen oli kaiket kesät suurina joukkoina molskehtien kohonnut kaukaisimpiinkin korpivesiin. Silloin Päiviö lähti ottamaan selkoa, mikä oli lopettanut lohennousun. Meni noita louheen, piiloutui säynäjän suolenmutkaan ja lähti laskemaan jokea aina Keminsuulle asti. Huomasi Päiviö silloin, että jokivarrelle pitkin matkaa oli asettunut uutta kansaa ja että monet koskipaikat oli seivästetty aivan umpeen, joten nousulohet puuttuivat satimiin. Äkämyksissään Päiviö pirstoi kaikki kalapadot ja ui sitten takaisin kaukaiseen kotiinsa.
Ja taas pääsi lohi nousemaan Päiviönkin vesiin.