Mutta sillä aikaa kuin Päiviö oli lohennoutomatkalla alhaalla, tuli Kittilän Lonnakossa asuva Haikara-noita hänen emäntäänsä tappamaan, Haikara kun oli vihoissaan Päiviölle. Akka oli rannassa venettä tervaamassa, kun Haikara tuli muka kyselemään kuivia kaloja ostaaksensa, mutta noitamiehen akka arvasi kyllä Haikaran aikomukset. Ruvettiin mittaamaan kaloja. Haikara nuuski niitä ja sanoi ilkeästi:
— Ku kuivaa, se kuivaa.
— Ku tuoresta, se tuoresta, akka vain ärähti.
Haikara rupesi katselemaan vahvaa keppiään. Silloin karjaisi noidan akka:
— Musta metto, nosta sie päätäski!
Ja sen sanan päälle lensi Haikara keskelle järveä, niin että jämähti, ja virta kuljetti ukon alas Loukisjokea Ounaaseen ja sitten Ounasta aina Kuusajoen suulle, jossa hän tarttui kuin märkä raasu suureen Haikarankiveen, keskelle jokea. Siinä roikkui noita pitkät ajat, kunnes kesätulva nousi ja työnsi hänet Molkojoen suun alapuolelle, Molkokönkään alle, Haikarankariin, johon taas jäi virumaan. Vasta syksyllä tuohustajat pimeänä yönä löysivät äijänraadon ja raahasivat rantanuotiolleen. Siinä kalamiehet katselivat kamalaa löytöään, tunsivat ukon ja arvelivat, että onkohan Lapin noitaraasu taas ollut
— Hauen suolen soikelossa, kolmannessa koikelossa.
Ja sinnehän noita olikin henkensä piilottanut, hauen mustan unimaksan alle, ja siitä heräsi heti henkiin, kun sai kuulla päästävät sanat. Hepokalliolle, neljänneksen ylöskäsin, pyysi noita hänet saattamaan, koska siellä häntä kyllä kyyti odottaa. Sinne ukko kannettiin, ja siellä hän lauloi itselleen komean hevosen, hyppäsi selkään ja laukotti Alakylään, Ylitalon noidan, Pötys-Klaavun luokse.
Pötys-Klaavua rupesi Haikara nyt houkuttelemaan apulaisekseen, että käytäisiin yhdessä Päiviön kimppuun. Mutta ei rohjennut lannannoita, vaikka oli suuri noita hänkin ja oli monta kertaa ajellut näkymättömällä kyydillä, lähteä lapinnoitaa vastaan. Eikä uskaltanut Haikarakaan yksinään, palasi vain nolona Lonnakkoonsa ja koetti elää sovinnossa Päiviön kanssa.
Kävi suuri Päiviö-noita toisenkin kerran Keminsuulla, matkaten taaskin kalana taipaleensa. Hän oli kuullut huhuja uudesta opista ja uudesta jumalasta, joka oli niin mahtava, että uskalsi ruveta taistelemaan lappalaisten suuria jumalia vastaan ja hävittämään heidän pyhiä paikkojaan. Vastaan noita soti alussa uutta uskoa, mutta sitten vanhana, kun Sodankylään tuli ristinjumalan pappi, antoi hän kastaa itsensä.