Näin noituu mustanpuhuva metsien mies vielä tänä päivänäkin. Joka asiaan ja tilaisuuteen, mitä erämaan eläjille sattuu, on tietäjällä voimalliset sanansa sekä lisäväkeä antavat välikappaleet ja asiaan kuuluvat temput. Sillä tehoisaan taikaan tarvitaan paitsi sananvoimaa myöskin vahvoja välikappaleita, jotka sitten yhdessä vaikuttavat. Välikappale ei yksinään tehoa, niinkuin ei myöskään väkevinkään sana aina voi paljaaltaan vaikuttaa. Niinpä on vesi ilman sanan voimaa vain tavallinen ja tehoton vesi, mutta kun Tuokko panee sen pahkamaljaan ja pistelee sitä visapää-puukolla ja lukee siihen pistoksen sanat, on se vaikuttava pistosvesi, ja kohtauksen lukuihin yhdistettynä kohtaus- eli sellainen vesi, joka saattaa karkoittaa ihmistä kiusaavan manhonväen. Sillä sanassa on suuri salainen väki sekä hyvään että pahaan. Joka vain tahtoo sitä käyttää hyvään, se saa sanan ja välikappaleen voimalla paljon aikaan, samoinkuin taas, jos niitä tahtoo pahaan käyttää, saattaa tuottaa tavattomia turmioita. Mutta ei vielä pelkässä sanassakaan eikä välikappaleessa sellaisinaan ole kylliksi voimaa ja vaikutusta, vaan oikean tehon antaa niille vasta tietäjän mahti ja sisäinen voima. Sillä jota luonnokkaampi ja haltiakkaampi tietäjä lausuu sanat ja tekee temput, sitä suurempi on silloin niiden voima. Sanoihinsa ja toimiinsa sisällyttää suuri tietäjä koko mahtinsa. Siksi tietäjä loitsiessaan aina nostaakin vahvimman luontonsa louhikosta ja kauhtuu, niinkuin Loma-Tuokkokin, niin että sivullista jo melkeinpä vistottaa. Mutta vielä pitää suurella tietäjällä olla usko, järkkymätön usko sanan ja välikappaleen voimaan ja ennen kaikkea omaan voimaansa. Hän ei saa epäillä näkymättömiä, vaan pitää hänen vahvasti vain uskoa, niin vahvasti, että saa toisenkin uskomaan samoin.
Silloin on tietäjän toiminnassa sellainen valtava voima, että se väkisinkin vaikuttaa siihen, mihin se kohdistuu, jos se vain on heikompi tietäjän mahtia. Mutta väkevämpänsä kohdatessaan kilpistyy sekin tehottomana takaisin.
Vaikka Loma-Tuokko itse on lapinnoidan lähtöä, eivät hänen mahtavat loitsunsa eivätkä enimmät tietonsakaan ole tunturien takaisia. Vain tumma pinta, silmien kiiluva katse sekä nouseva haltiakas luonto on äijässä Konttis-Hannua ja tunturikansaa, mutta sanat ja taikatemput ovat Lappiin nousseilta lantalaisilta opittuja. Mutta Konttis-Hannun luonnokas jälkeläinen paneekin sitten lannanmaan jylhiin loitsuihin ja taikatemppuihin Lapin entiseltä lovinoidalta perityn sisun ja mahdin. Siksi onkin Loma-Tuokon loitsinnassa ja tietäjöimisessä aivan erinäinen voima. Siinä yhtyvät Suomen ikivanha loitsu sekä Lapin tuhatvuotinen kuulu taikamahti ennen lopullista sammumistansa viimeiseen voimakkaaseen yhteistoimintaan.
Ennen kävivät etelän tietäjät Lapista hakemassa mahtia. Mutta sitten aikojen vieriessä ovat Lapin suurnoitien jälkeläiset joutuneet vuorostaan lisäämän taitoaan etelän tietomiesten viisaudella.
Niinkuin Loma-Tuokkokin, Kittilän erämaiden viimeisiä tietäjiä, Lapin lentonoidan jälkeläinen.
SEITAPALVONNAN MUISTOJA
Lapin vanhat jumalat seisovat vieläkin ikuisella kalliopohjallaan ja hallitsevat ikimuistoista Lapinkorpea. Ja vanhoja jumalia on Lapin erämaissa vielä paljon.
Syvimmässä sydänmaassa, korkealla Kitisen latvoilla, on Taatsin seita, ristimättömän kansan kuulu jumalainen, josta jo Jaakko Fellmankin kertoo muistiinpanoissaan. Pienen jyrkkärantaisen Taatsijärven pohjoisrannalla, äkkijyrkän pahtaseinän suojassa, se seisoo kuin mahtava röyhyinen peikko, harmaa vuorenäijä. Voimakkaasti kohoaa karkea patsas pystysuoraan vankoilta perustuksiltaan, ja kuusi, seitsemän syltä korkealle kohottaa se röyhyisen lakensa. Aikoinaan sanotaan ukon päässä olleen "lakinkin", kivimuodostuman kuin lapinäijän nelikolkkapäähineen, mutta uskottomat ihmiset ovat karistaneet sen maahan.
Taatsijärvi on kuin luotu metsäläiskansan erämaatemppeliksi: ahdas ja syvä jokilaajentuma, johon päästään vain Kitisen monia koskia sauvoen korpien halki. On alempana ensin isompi järvi, kuin esikartano, jonka perukasta mutkittelee kapea jyrkkärantainen väylä piiloiseen ylälompoloon, kaikkein pyhimpään, missä vuorenukko hallitsee. Tämä lompolo on kuin jonkun vuorenloukuttaja-jättiläisen kallioon repäisemä mahtava kuilu. Sen yläpäässä taas kohoaa Kitinen korkeaksi Kurkkionkönkääksi pauhaten monissa vaahtoisissa hyppyreissä, pysäyttäen venemiehen ja käännyttäen hänet takaisin seitapaikalle. Koskematon ja karu on koko seitaseutu, kääkkyrämännyt ja karalatvakuuset seisovat äyräillä, ja ympärillä on villi ääretön erämaa. Ei kulje tänne kirkkokansan tietä, porojen palkaita vain risteilee kankailla sinne tänne. Mutta metsäkansa ei polkuja kaivannutkaan, sen käymätienä oli koko erämaa.
Taatsin seita oli koko seudun lappalaisten palvontapaikka. Sen luokse Karhulan Sammukin Kaisa-muoreineen sekä Murri-Pekka akkoineen kalaretkillään soutivat ja lauloivat sille: