Olivat ukot kalalla, ja Kilkkanen antoi kovin huonosti, ei edes keittoa suonut. Silloin astelivat äijät palvoskivelle ja valittelivat:
—- On huono sää nyt! Vedämme nyt palvoskalaa. Jos saamme hyvin kalaa, niin voidamme sinut rasvalla. Kyllä sinä, raukka, olet siinä ruostunut. Mutta jos saamme hyvin kalaa, niin kyllä me sinulle tuomme rasvaa ja puhdistamme sinut.
Sitten mentiin taas vetämään, ja Kilkkanen laskikin nuotan täpö täyteen. Hyvillä mielin kiskottiin pyydys apajalle. Mutta juuri kun oltiin saalista maalle saamassa, muuan puittiopoika päästi leuoistaan:
— Jo me saamme nämä kalat! Jo me sinua, kiviparka, rasvalla voitelemme. Emme anna sulle mitään. Lyömme kivellä pääsi rikki.
Mutta silloin rävähtikin suuri tuulenpuuska ja rysäytti nuotan nurin.
Ja kaikki kalat pääsivät karkuun.
Vanha seita otti omansa pois, sillä se ei sallinut puittionkaan pilkkaa.
Vistottaa alkoi kalamiehiä kovin, noloina he heittivät pyydystämishommansa, ja peloissaan katsellen rannan ruskeaa kiveä he astelivat kodalleen.
Samalla tavalla tapahtui toisillekin Lapin kalamiehille
Kilkkasjaurilla. He rukoilivat seitaa:
— Addi munji kuulit, nuft ko ouddike addam, mun vuöillin vuöijam duu![17]
Ja saivat nuottansa täyteen. Mutta silloin ylimielisesti hekin ilveilivät: