— Emme anna sulle, palvoskivi, mitään!
Vaan eivät saaneet kalamiehetkään: nuotta repesi, kalat sähähtivät järveen. Siitä suuttuivat kalastajat, noituivat:
— Tuon riettahan me kyllä tuolta otamme ja upotamme järveen!
Ja heittivätkin vanhan seitakiven ikuiselta seisomasijaltaan aaltoihin.
Mutta aamulla kun kalamiehet kodastaan kömpivät ulos, näkivät he kiven taas pystyssä vanhalla paikallaan. Ruskeana ja rosoisena se siinä seisoi niinkuin ennenkin.
Jopa se, vielä kosteana, loisti entistä kirkkaammin aamuauringossa.
Ja samalla paikalla seisoo Kilkkasen pieni ruskea jumalainen vieläkin.[18]
Sellainen on Kilkkasjaurin seitakivi. Salainen mahtava voima piilee tässä pienessä ruskeassa vanhanlapin jumalaisessa. Ja samanlainen pelottava haltija ja väki asuu muissakin vanhoissa metsäjumalissa. Eivät ole kyenneet Lapin apostolit eivätkä ristinjumalan papit niiden ikivanhaa voimaa ja tuhansien vuosien takaa periytynyttä mahtia kokonaan tuhoamaan, vaikka kykenivätkin joukoittain niiden muotoja pirstomaan ja maahan sortamaan.
Vanhat Lapin jumalat piilevät vieläkin erämaiden kätköissä ja seisovat ikivanhoilla sijoillaan tunturien kalliopohjalla.
Ja vahva usko isien jumaliin elää erämaan kansan veressä, piillen siellä kaikkein syvimmässä kätkössä.