Möykkääjä ensin ilmoitti olemisestaan porstuassa raapiskellen.
— I lee ko stuorra tsaahpan! — ei ole kuin suuri hiiri, Salkko-Niila sanoi, kun toiset jo hörössä korvin kuuntelivat.
Mutta silloin alkoi kattila kannattimessaan uuninkupeella ankarasti heilua ja röykyttää kiveä vasten, niin että Niila-ukon täytyi jo tuskastuneena kieltää:
— Ele, jalla pärgalak, mun uddu ruiehta tsuöuhki! Jotta, älä, tyhmä piru, minun uutta pataani riko.
Sanoi siitä muuan poromies:
— Osaat sinä kyllä pataa paukutella, mutta etpäs voi niin kovasti lyödä jalkaa lattiaan kuin minä!
Mutta silloin kun näkymätön nurkassa jymäytti jalan lattiaan, niin seinät ja ikkunat tärähtivät ja kattilat lattialla hypähtivät.
Silloin mies irvisteli:
— Tuleppas, piru, kortille! Vai osaatko sie korttia lyyä?
Heti alkoi nurkasta kuulua läiskettä, aivan kuin olisi kortteja pöytään lätkitty.