"Katshokkoa kuin kamaloilta koavasteloo kaihosta vartuostani kaunehen hyväseni kajon assuntasijaset näinä päiväkaunistoisina!
Voi, kuin ouvoilta osutteloo onehesta vartuostani orhien hyväseni olentosijaset, kuihe orhie hyväseni oimun loajitellah näinä päiväoprennaisina oimun polvuhisih Tuonelan olentosijasih!
Katshokkoa, kuin ikäväisiltä innon silmittelöö inhusta vartuostani istarinnoitta [oikein ikivanhat] ikipolven aikuhiset Tuonelan ikisijaset!"
Hauta on kaivettu koillini—luuve[itä—länsi. Pääilmansuunnat: pohjoni, suvi, koillini, luuve] suuntaan, jalkopuoli koilliseen käsin. Niin tulee kuollut katsomaan koilliseen päin ja olemaan kohti kesäpäivän nousua, päivä kun kesällä nousee koillisen pohjoiskorvasta. Ja koillisessa se on myös kallehin risti, "kultani risti". Lisäksi siellä ovat pyhät manasterit (luostarit) ja kaikki kalleimmat jumalat: "Isossima, Savatei ta Solovetshkoi". Hauta on kaivettu kolmea kyynärää syväksi, pituutta ja leveyttä on tarpeen mukaan. Ennen kyllä jätettiin hauta paljon matalammaksi, jopa tuskin parin kyynärän syvyiseksi. Avonaiseen hautaan on ennen joskus heitetty jokin raha, ennenkuin ruumis siihen laskettiin. Maa on siten tullut ostetuksi kuolleen sijaksi, ja näin hän saa siinä vapaasti ja rauhassa levätä. Väliin ovat vainajat näet tulleet unissa valittamaan, ettei saa haudassa lepoa, vaan pitää olla vieraassa kodissa, kun ei ole maata ostettu.
Haudan yli asetetaan poikittain kanget taikka lapiot, joilla on hautaa kaivettu, ja arkku lasketaan niiden varaan. Siinä se saa olla avoimena siksi kunnes muisteliaiset on jaettu. Vainajan kotiväki ja muutkin sukulaiset, ketkä vain ovat saattamassa kuollutta, ovat varanneet mukaansa kaikenmoisia antimia: piirakkaa, kalittaa, sankeja, kalakukkoa, leipää, suolaa — suola se onkin kaikkein "kallehinta" — rinkilöitä, ruista, ohraa, sen mukaan kuin varat sallivat, jopa vaatetta ja rahaakin. Jotkut varakkaat voivat vainajansa muisteliaisiksi jakaa, paitsi muuta hyvää, noin puolisen tynnyriä rukiita sekä ohria. Ne jaetaan vähävaraisille ja köyhille — itse kukin antaa omille sukulaisilleen ja tuttavilleen — ja antaessa aina kehoitetaan muistelemaan vainajaa. Tarkoitus on etupäässä juuri jakaa omille köyhille sukulaisille, mutta kun yhdelle omaiselle antaa, saa samalla osittaa yhdeksälle vieraalle. Vähintäänkin kolmelle henkilölle pitää olla jotakin antamista, vaikka jakaja olisi kuinkakin köyhä. Muisteliaiset viedään kalmistoon savipatasilla, tuohiropeilla ja vakkasilla. Kun ne tulevat tyhjiksi, eikä kukaan niitä halua, heitetään ne kalmistoon, asetetaan pohja puhkaistuna tai kylki rikottuna kumolleen haudalle. Kalmistosta ei pidä mitään tuoda takaisin siitä, mikä on vainajan varaksi pantu matkaan. Astiat rikotaan, koska vainaja ei muuten koskaan saisi niitä rikki. Muisteliaisia ei kalmistossa syödä, vaan ne viedään kotiin ja nautitaan siellä omaksi tyydytykseksi ja vainajan muistoksi.
Paitsi vainajan sukulaisia ottavat muutkin saattajat mukaansa hautausmaalle ruokatavaraa, vaatetta ja rahaa, joita he sitten vainajan mukana lähettävät tuonelaan tuomisiksi sinne jo joutuneille omaisilleen. Nämäkin muisteliaiset jaetaan vain tuttaville ja köyhille, ja samalla pyydetään muistelemaan niitä vainajia, joiden takia tavarat on annettu. Tuonelassa tämä kaikki mainitaan, "on niinkuin kirja työnnettäis, jotta teällä häntä mainitah hyvällä… jotta heänkin siitä voipi auttoa, kun myö lähetäh kaloa pyytämäh ta lintuo metshästä ta mihin vain".
Voidaanpa vainajan mukana lähettää tuonelaan oikein suullisiakin terveisiä. Itkien valitetaan terveisvirsi:
"Voikoa viestisie vieritellä vieronasta vartuostani vieslövih syntysih, sen visallisie, kuihe loatusie, vierona vartuoni, vieslövien ilmasien peällä visan elostelen!
Et tiijä, tuloo vieslövien ilmojen peällisie viestisie vietuvoiksentelomah [kyselemään] vieronasta vartuostani.
Voi sateijen lyömättömie soavehien ilmojen peällisie vereksie sanomaisie soatella! [Niin tuoreita, ettei ole vesisade turmellut.]