Ensi viikolla on vainajaa muisteltava joka aamu, on leivottava kolme möykkyistä eli pientä ohrarieskaa ja ne annettava "lesk'akoille". Seuraavilla viikoilla on samana päivänä, kun vainaja on kuollut, annettava kuolientapäivän muisteliaisia. [Sitä, jolle jää talonpito vainajan jälkeen, muistutetaan: "Pie muistossa kuolientapäiveä!"] Vainajan muistoksi laitetaan murkina ja kutsutaan muutamia sukulaisia ja tuttavia ja annetaan ainakin kolmelle, ellei useammalle riitä, niitä ruokalajeja, joita siksi päiväksi on tehty. Annettaessa kehoitetaan: "Täss' on, muistele pokoiniekkoa!" tai: "Mainitse pokoiniekkoa!"
Mutta kuuden viikon kuluttua laitetaan kuolentapäivänä kuuen netälin murkina. Silloin pannaan pöytään parasta mitä voidaan hankkia, samoin kuin maahanpaniaisissakin, kaikenlaisia karjalaisia ruokia, pyhäisenä aikana rasvattomia ja lihattomia pyhäruokia, arkena arkisia syötäviä. Päivä otetaan vastaan parhaan praasniekan tavoin. Jos on pimeä aika, niin kynttilöitäkin joaloihin [kynttilän valukaavoihin] valetaan juhlapäivää varten. Pirtit ja muut huoneet pestään ja puhdistetaan. Aattoiltana lämmitetään kyly ja käydään itsekin peseytymässä ja sitten suoriudutaan parhaisiin vaatteisiin. Koko heimokunta kutsutaan pitoihin, samoin hyvät tuttavat, ja erityisesti on kutsuttava leskiä. Sillä "ei kenenkänä molinta ole niin tehoisa kuin leskien." Miesvainajaa muistelemaan tulee tavallisesti enemmän miehiä, naiskuolijaa taas enemmän naisväkeä. Mutta jos murkinanpitäjä on niin köyhä, ettei voi koko heimokunnalleen laatia ateriaa, on ainakin kolme lesk'akkaa kutsuttava molimaan ja pöydälle pantava edes vettä, leipää ja suolaa. Vieraatkin tuovat kyllä mukanaan ruoka-aineita ja juomista, varsinkin varakkaammat köyhemmille.
Jo puoliyön aikaan aletaan ruokia asetella ruokapöydälle — toiset laittavat ruokia, toiset ristivät silmiään ja muistelevat vainajaa. Sillä nyt tulee hän viimeisen kerran käymään kotonaan ja ottamaan osaa yhteiseen murkinaan ja olemaan yhdessä koko heimokuntansa kanssa. Siksi onkin kuuden viikon murkina kallis murkina, ja silloin pitää ainakin jotakin olla pöydällä. Jos vainaja tullessaan näkisi pöydän tyhjänä, lähtisi hän verisiä kyyneleitä itkien pois. Mutta jos pöytä on katettu hyvin, lähtee vainaja nauraen ja hyvällä mielellä. Vainaja tulee näkymättömänä lintuna ja kolme "anhelia" on häntä kuljettamassa. Hän saapuu juuri kun päivänkoite on alkamassa.
Pöytään jätetään vainajalle tyhjä sija, pöydän päähän ylikolkkaan eli pyhäinkuvain puoleiseen kulmaan. Siihen asetetaan lusikka ja käspaikka (pyyhinliina), ja pannaan parasta mitä pöydässä on [veistä ei panna, sillä pidetään suurena räähkänä, jos veitsi on pöydässä]. Kukaan vieraista ei asetu siihen istumaan. Pyhäinkuvain edessä palavat tuohukset, ja pöydällä, jos valoa tarvitaan, on kynttilöitä tuikuttamassa. Pöydässä istutaan hiljaisina, samoin koko yökin vietetään väliin puhein ja kovaa ääntä pitämättä. Syömään ruvettaessa "loaitah risti" ensimäiselle leipäpalaselle, joka käteen otetaan. Silmiään ristien jokainen leipäpalansa "ristii" ja samalla mainitsee vainajaa:
"Pominoi, Hospod', pokoiniekkoa! Anna tsarsvoa nepesnöitä, roajuo spassenjoa! Peässä, Hospod', tänäi peänä tuon ilmasih metisiä ruokasih meän kera yhteh stolah, yhellä murkinalla! Nyt olemma pokoiniekan kera viimeisellä murkinalla yhessä stolassa. Heän näköy meät, myö emmä häntä."
Tämän jälkeen vasta käydään ruokiin käsiksi. Ja kiirekin on. Sillä ennen päivän tuloa on "pokoiniekan" poistuttava, päivällä ei hänen enää ole lupa liikkua. Juuri kun päivänkoite alkaa, täytyy hänen lähteä, ja hän menee nyt tuolle ilmalle määrättyyn paikkaansa eikä enää palaa takaisin.
Murkinapöytää hankittaessa ja vainajan tuloa odottaessa jo taas vierähtää itkuvirsikin:
"Voikoa, kaikki vallan alovat omakuntaseni, varusteliutuo valkiesta hyväsestäni jeänehien valjuskastolasien peällä yksillä valjuskaverosilla!
Mie toivelen, vaimala vartuoni, eikö valkie hyväseni vallan koalelis vallan jälkimäisillä valjuskaverosilla.
Mie hotj niillä aikasin hänen valkehuisie vallan silmittelisin vallan jälkimäiset kertaset omissa vallan assuntasijasissah.