Lesken, jolta mies on kuollut, pitää käydä suruvaatteissa, vaikka olisi kuinkakin nuori, siksi kunnes hän menee toiselle miehelle. Eikä vaimon lakkia — ennen sorokkaa — leski saa enää pitää, mustaa lesken lakkipaikkaa, lakkiliinaa, vain. [Jos vaimolla on kovin kovat päivät, kun mies on häijy tai pahatapainen, rupeaa hän joskus miehen eläessä pitämään lakkiliinaa.] Jouduttuaan uusiin naimisiin saa leski taas panna lakin päähänsä sekä verhoutua värikkäämpiin vaatteisiin. Jos isä tai äiti on kuollut, käyvät tyttäret vuoden ajan mustissa.
Naimisiin eivät pojat eivätkä tyttäret saa mennä vuoteen sen jälkeen, kun isä tai äiti on joutunut hautaan, eikä myöskään sinä aikana saa kisapirttiin astua. Samoin pitää myös lesken ainakin yksi vuosi olla naimatonna.
12. KALMISTO.
Tunnettuja ovat karjalaiset kalmismoat, keskellä kylää taikka kylän laidassa kohoavat komeat kuusikot tai männiköt, nämä muinaisia pyhiä uhrilehtoja muistuttavat tummat metsäsaarekkeet. Ne näkyvät jo etäälle ja kyläaukeamaan metsästä saavuttaessa ne ensiksi silmään sattuvat.
Joka kylällä on oma kalmistonsa, johon kukin saa omat vainajansa omiin multiin kätkeä.
Vuonnisen kalmisto on kylän keskellä korkealla kummulla, peltojen kolmelta puolelta ympäröimällä ylänteellä; neljännellä sivulla on harvaa matalaa metsämaata ja vähän matkan päässä on korkea metsätön Ruokovaara. Lähimpänä kalmistoa on kirkko sekä sen lähitienoilta pappila. Vanha, kuvistakin tuttu kallellinen pöngitetty tsässöynä on etempänä Kyläsalmen rannalla. Mustaa, synkkää, tuuheaa kuusikkoa kasvaa kalmistossa, jota ympäröi puuaita. Maa on miltei täynnään hautakammioita, joita on rakennettu toinen toisensa viereen, joten siellä ei enää ole paljoakaan sijaa uusille tuonelan tulokkaille. Varsinkin länsiosa kalmistoa on vanhojen hautakammioiden täyttämä. Muutamat hautakammiot ovat vain tasakattoisia, pitkittäin kulkevilla vierettäisillä riuvuilla peitettyjä. Mutta useimmissa on harjakatto joko pitkittäisistä laudoista taikka poikittaisista lautapalasista. Muutamissa on tuohikatto, muutamissa pärekatto. Jalkopuolessa "kropnitsaa" on hautapatsas, puusta veistetty risti. Ristit ovat melkein järjestään vanhaa tuttua karjalaismallia: neliskulmaisia taikka pyöreitä, enemmän tai vähemmän veistoksilla koristeltuja patsaita, joiden päähän on naulattu kattolaudat sekä "solomat", joskus "kuuritsat" ja tuulilaudatkin. Muutamissa on lisäksi poikkipuu, parikin, toinen vaakasuorassa, toinen "vinahvoittain" venäläiseen tapaan. Monet vanhoista hautapatsaista ovat varsin kauniita ja huolitellen veistettyjä. Usean solomapuu on leikattu linnun muotoiseksi. Sen levitettyinä siipinä ovat patsaan kattolaudat, joiden alapää on leikattu harotettuja siipisulkia muistuttavaksi. Kuin turvaa tarjoten lepää lintu — entisaikojen kuolinlintujen muisto — patsaan päässä ja levittää suojelevat siipensä vainajan yli. Nuoremmat hautapatsaat ovat useinkin kiireesti kyhättyjä ja niukasti koristeltuja, muutamat maalattujakin. Maassa hautojen luona näkee rikkinäisiä ropeita, vakkasia, läkkiastioita ja savivateja, joilla vainajille on tuotu muisteliaisia. Vateja on myös käytetty hiilien tuomiseen pyhän savun suitsuttamista varten. Sammuneet hiilet vateineen on sitten heitetty haudalle.
Vuonnisessa on toinenkin hautauspaikka, vanha kalmisto, johon on ennen haudattu. Se on vähän matkaa Kyläsalmesta alaspäin Kuittijärvelle päin Haapaselän rannalla, Mironain Vaslein pellon alla. Siinä ei tosin enää ole ainoatakaan ristiä, sillä Vaslei on kuokkinut kalmiston pelloksi.
Ajuolahden kalmisto on kylän laidassa järvenlahteen viettävällä kanervikkokankaalla. Särkällä kasvaa tuuheata männikköä ja männikön suojassa lepäävät pienen kylän kalmalle joutuneet. Aitausta ei kalmiston ympärillä ole.
Ponkalahden kylässä on kaksi kalmistoa. Vanha kalmisto on pienen Ponkajärven rannalla keskellä kylää, mutta hiukan syrjässä ihmisasunnoista, tiheässä männikössä. Järvessä hautausmaan vieressä versoo tiheä ruokosikko, kaislikko, joka saa vainajain valvonnan alaisena rauhassa rehoittaa. Kukaan ei uskalla käydä sitä niittämään. Lukkani-Huolari oli kerran uhmaillen sen viikatteella kaatanut, mutta saman päivän iltana oli karhu kaatanut häneltä neljä eläintä. Samasta järvestä oli siihen samaan kaislikkoon entisaikoina noussut vetehisen lehmä laitumelle, erehtynyt nousemaan rannallekin ja saatu kiinni. Vanhassa kalmistossa on vielä muutamia ristejä sekä hautakammioita. Kylän uusi kalmisto on lähellä entistä, puron takana lahden toisella rannalla, koko korkealla männikkösärkällä, joka ojentuu kapeana harjuna pitkät matkat kahden järven välissä.
Korpijärvellä on niinikään kaksi kalmistoa, vaikka kylä onkin vain pienoinen ja vähäväkinen. Toinen on järven, toinen joen rannalla kankaalla. Kumpainenkin kasvaa männikkömetsää. Kyläläiset ovat olleet niin riitaisia, etteivät ole sopineet samaan kalmistoon makaamaan. He ovat toranneeet: "et sie meän kalmismoah soa tulla!" Näin ovat toiset hankkineet oman hautausmaansa.