— Kovin jää pieneksi vielä Antero poika, — virkkaa äiti, ja kummallisesti kouristaa sydän-alaa.
— Älä yhtään sure, eukko kulta; kyllä teistä Jumala murheen pitää. Kenenkäpäs turvissa sitä mekään olemme eteenpäin päässeet?
Hän pyyhkäisi pöhöistä poskeansa.
Saavuttiin sairastaloon.
Passi oli kunnossa. Päivystäjä-lääkäri tutki sairaan.
— Istuva työ, huono verenkierto ja tämä onneton ilman-ala, — sanoi hän huonolla, saksanvoittoisella venäjänkielellä.
— Onko mitään toivoa? — kysäisi vaimo arasti.
Lääkäri pyöritti päätään ja taputti niin sääliväisesti vaimoa olalle.
— Kolmanteen saliin! — sanoi lääkäri välskärille.
— Kolmanteen saliin! — toisti välskäri sairaanhoitajattarelle.