Ja unohtaisinko sinut, vanha ystävä Grahn, sinut, jonka elämässä, täynnä puutetta ja levotonta hapuilemista, oli ainakin yksi onnellinen, täysin onnellinen päivä, jolloin sait olla Suomen "studenttina"! Muista ystävistä saanen kenties tilaisuutta näissä jutelmissa vielä puhua. Tämän jutelmani pyhitän sinulle.
* * * * *
Ukko Grahn — en tiedä, miksikä häntä sanottiin ukko Grahniksi, sillä ei hän ikänsä puolesta vielä oikeastaan tuota nimeä olisi ansainnut — ukko Grahn oli neulaseppä. Nykyjään, höyryllä käypien tehtaitten aikana, lienee koko ammattikunta jo olemattomissa. Hän oli, niinkuin lukemattomat muut, tullut poikasena Suomesta sinne ja pantu, arvatenkin sattumoisin, ilman pitkiä tiedusteluja, oppiin ensimmäiselle mestarille, joka tarvitsi opinpoikaa.
Sälli hänestä tuli, luultavasti hyväkin, niinkuin useimmista Suomalaisista siellä. Vielä vuosikymmen sitten olivat suomalaiset käsityöläiset erinomaisen suuressa arvossa Pietarissa. Suomalaisten rehellisyyttä ja taitoa oli ryssäin pakostakin tunnustaminen. [Lieneekö viime aikoma suomisyöjäin parjaukset ja yllytykset saaneet jotain muutosta tässä kohden aikoin, en osaa sanoa.] Mutta neulasepän ammattiin ei Grahn ollut luotu. Hän oli joutunut väärälle uralle. Hänelle ei ollut suotuna sitä onnellista sattumaa, niinkuin monelle muulle, että pappi tai nimismies tai muu hänen kotipitäjässään olisi huomannut pojan terävän älyn ja vilkkaan mielikuvituksen ja loppumattoman lukuhalun ja koettanut saada häntä kouluun. Hänestä tuli neulaseppä, mutta, siitä olen vakuutettu, opin tietä käytyänsä olisi hänestä tullut etevä pedagogi ja kirjailija, jolla olisi ollut sulka vuoroin kuin sametti, vuoroin herhiläisiä täynnä.
Niitä löytyy maailmassa niin paljo toisaanne kutsutuita ja toisaanne osuneita olentoja. Sattumatako sekin vain?…
Jo opinpoikana käytti Grahn kaiket väliajat omin päin oppimiseen, mikäli sen-aikuinen suomalainen kirjallisuus myöten antoi. Hänellä oli kumminkin se erinomainen onni, että oppi muitakin kieliä. Hän puhui, vähäisellä suomalaisella murteella, kolmea vierasta kieltä, saksaa, ruotsia ja venättä.
Omasta kokemuksestaan hän tiesi, kuinka suunnattoman paljo ihmiseltä puuttuu, kun hän on tiedon alkeitakaan vailla, ja näin heräsi hänessä vastustamaton halu päästä opettamaan seurakuntalaistensa pieniä lapsia. Näissä pyrinnöissä hän sai suurta kannatusta isälliseltä ystävältään, kirkkoherra Siréniltä.
Tästä merkillisestä patriarkasta kenties edempänä enemmän. Olkoon tässä vaan mainittu, että hän oli valpas sielunpaimen, erinomainen järjestyksen mies. Hän saattoi Pietarin suomalaisen Marian seurakunnan kukoistavaan taloudelliseen asemaan, jossa se vieläkin on. Sirén, joka kirjevaihdossa Lönnrotin kanssa käytti välistä nimimerkkiä Karl Suomalainen, oli innokas suomalaisuuden ystävä, yksi niitä "vanhoja rehellisiä", Uno Oygnaeus'en asetoveri seurakunnan ensimmäisen ja kymmeniä vuosia ainoan koulun järjestämisessä. Harvinaisen tarmokas hän oli, mutta itsepäinen, suomalaisesti itsepäinen, kenties vähän enemmänkin, kiivas ja lempeä samalla hetkellä, kitsas tässä ja antelias seuraavassa silmänräpäyksessä, aristokraati ja demokraati yhdellä haavaa. Miekkoinen, ken hänen suosiossaan oli, ja voi sitä, ken ukon armot menetti!
Sirén tunsi Grahnin hyvät lahjat ja vilkkaan luonteen jo rippikoulusta ruveten. Siitä pitäin oli hän kannatellut Grahnin lukuharrastuksia neuvoilla, vähin rahoillakin. Siréniä miellytti tuo omin päin opiskeleva suomalainen käsityöläinen, ja niinpä piti hän Grahnia erityisenä suosikkinaan ja kasvattinaan. Ja siinäkin oli Sirénillä oma kurssinsa: väliin hän neuvoi, opasteli, auttoi, väliin taas, aivan odottamatta, torui ja masensi ihan maan tasalle. Grahnin kerran arasti lausuma toivomus, jollakin tavoin päästä opettamaan Pietarin Suomalaisten lapsia, ei ollut ensinkään odottamaton ukolle, sillä hän piti erittäin hellää huolta seurakuntansa kouluista, ensinnäkin kirkkokoulusta, jossa, paitsi tavallisia kansakoulun aineita, opetettiin saksan- ja venäjänkieltä, ja samoin sunnuntaikoulusta, jossa suomalaisille opinpojille annettiin opetusta luvussa, kirjoituksessa ja laskennossa. Mutta samalla kuin Grahnin toivomus oli hänelle mieluista, katsoi hän tarpeelliseksi nöyryyttää suosikkiansa oikein perin pohjin, osoittamalla, kuinka vähän tietoja hänellä, opettajaksi pyrkijällä, oikeastaan oli. Hän rupesi tutkimaan Grahnia, ja siinä kävi, niinkuin käy tänäkin päivänä jokaisen, jota tutkija tahtoo kolhaista: tutkittava esiintyy sangen nolona. Ja Grahn joutui tässä tutkinnossa niin surkeasti ymmälle, että mies paralle kiertyi kyyneleet silmiin.
— Niin, niin, Grahn, hyvä ystävä, — puhui Sirén, päätään nyökytellen tapansa mukaan, — siinä näet nyt, kuinka vähän sinä itse tiedät ja ettäs paljon tarvitset vielä lisää. Ja niin se on jokaisen ihmisen. Minä olen vanha ja harmaapää, mutta tarvitsen joka päivä oppia. Eikä tuo taas ole yhtään mistään kotoisin, ettäs itket siinä ja tillität. Mikä Suomalainen sinä olet? Pure hammasta ja ponnista kahta enemmin ja lue ja opi. Mutta mitä nyt sinun opetustoimeesi tulee, — lisäsi Sirén ja astui Grahnin luokse, — niin kyllä minä otan sinut apuopettajaksi tänne meidän sunnuntaikouluun jo ensi sunnuntaista. Toimita tehtäväsi visusti. Aloita työsi aina hiljaisella huokauksella Jumalan tykö ja päätä toimesi samalla tavoin; silloin pitää sinulla oleman siunausta työssäsi, joka on oleva hyödyksi meidän kansalaisille ja kunniaksi Jumalalle. Kuinkasta veisaamme: "Ann' minun viriäst' kaikk' virkan' työt tääll' tehdä… O Herra armos lain', Ett asian' toimitan Juur toimellisest' ain' Ja sinua kunnioitan." Muista se: "joka vähän päälle on uskollinen, hän pannaan paljon päälle."