Sirén syleili holhottiaan, ja se, joka nyt sai kyyneleitä silmiinsä, oli Sirén.
Grahn antautui kaikella lämpöisen sydämmensä voimalla tähän uuteen sivutehtäväänsä. Niin, sivutoimi se kyllä oli, mutta senpä ympärillä pyörivät yhtä mittaa hänen ajatuksensa viikon varrella: mitenkä tuo ja tuo seikka olisi saatava pojille oikein selväksi, ja eikö tuota kovan onnen kertotaulua saisi vähän helpommin heidän päähänsä. Noin se pitäisi käydä, niinkuin nupin lyöminen stiftiin, noin, noin, noin. Ja väliin kävi vasara hyvinkin huimaa vauhtia, mutta kun ei stifti yksinomaa ollut hänen huomionsa esineenä, niin usein, valitettavasti liiankin usein, luiskahti vasara hieman vinoon, ja silloin tuli — "suutari". Nämä "suutarit" tekivät sen, että viikon palkka oli tällä erää pienempi, eikä erotusta suinkaan korvannut se 50 kopekan palkka, mikä sunnuntaikoulusta maksettiin kolmen tunnin työstä.
Pienempi oli palkka tällä erää, eikä se enää entiselleen kohonnutkaan. Se ammatti, johon Grahn oli perin pohjin valmistunut, alkoi tuntua hänestä yhä enemmän vastenmieliseltä, ja siihen ammattiin, johon hän antautui kaikella rakkaudella, puuttui häneltä tarpeeksi edellytyksiä, voidakseen uhrata koko aikansa ja voimansa siihen. Se jokapäiväinen leipä, se jokapäiväinen leipä!
Emäntä, hiljainen ja vaatimaton, oli ensi alussa mielissään miehensä menestyksestä: eihän vainkaan ole jokapäiväinen ilmiö se, että sällismies pääsee opettajaksi. Entistä huolellisemmin hän silitti sunnuntaiksi miehelleen kauluksen ja maniskan ja valvoi, että parta tuli hyvin ajetuksi. Grahn oli aamulla itse kiilloittanut saappaansa, mutta — hyväinen aika — kapithan niissä olivat jääneet ihan harmaiksi! Kylläpä ne suutarin opinpojat siellä koulussa nauraisivat makeasti! Frans, kiltti poika! Ota joutuun ja kiilloita papan saappaat uudestaan; missä ei tule oikein kiiltäväksi, niin puhalla siihen ja sysää sitten taas harjalla. Entäs takki! Ethän sinä, pappa parka, ole sitä harjannut ensinkään! Harjasit muka! Kyllä te, opettajat, vaan ette osaa pitää ensinkään huolta ulkonaisesta ihmisestänne.
Ovessa vielä pistettiin maniskan nauhat takana kauluksen alle: muutoinhan olet justiin kuin se Tarponen, jolla nauhat aina törröttää niskassa kuin mitkäkin…
— Aasin korvat, — auttoi Grahn.
— Niin justiin.
Grahnin mentyä sanoi emäntä:
— Kyllä sillä meidän papalla on työtä ja puuhaa! Ei näet sunnuntainakaan saa lepoa, kun pitää olla opettajana.
Ensi alussa hän piti satunnaisena sitä seikkaa, että viikon palkka oli vähentynyt. Hänen täytyi keksiä erityisiä keinoja, saadakseen tulot ja menot pysymään tasapainossa. Ajan pitkään ei se kumminkaan onnistunut. Puotiin alkoi keräytyä velkaa, sillimuijalle samoin. Päälle päätteeksi nousivat hinnat Sennoilla [Heinätorilla, kaupungin suurimmalla kauppatorilla] sanomattomasti. Leipäkin vielä kallistui: ennen maksoi naula 1 1/2 kopekkaa, nyt 2. Miehen uusi, kunniakas ammatti alkoi kadottamistaan kadottaa viehätysvoimaansa käytännöllisen vaimon silmissä. Voi kuitenkin, että siitä meidän papasta piti tulla opettaja!