Toinen heistä elää vielä. Toinen on jo aikaa sitten maannut Helsingin vanhalla hautausmaalla. Viimeksi mainitussa ylioppilaassa oli runoilijan alkua, mutta ensi yrityksiin hänen runoilunsa jäi. Savokarjalaisten ensimmäisessä albumissa on häneltä muutamia sieviä lyyrillisiä runoja, nimimerkillä K. Huusi. Sillä nimellä esiintyköön hän tässäkin. Kumppaliaan puhutteli hän Anteroksi.
Kappaleen matkaa kuljettuaan pysähtyivät he erään talon kohdalle, jonka avonaisessa akkunassa istui vanhanpuoleinen talonpoikais-eukko.
— Hyvää huomenta, emäntä! — sanoi Huusi.
— Jumal' antakoo!
— Missähän täällä asuu herra Grahn?
Vaimo pyyhkäisi huivinsa toiselta korvalta.
— Ketä työ essittä?
— Herra Grrahnia.
— Opettajaa, — lisäsi Antero.
— Ah opettajaa! A vot ko työ määtte täst' etteepäi, nii sitt' tullee ensiks' kauppapuot, semmoine nyt melatsnoi lafka [ruoka- ja rihkamapuoti], ja sen vieress' on ruohonpäine kartano, nii siin' se opettaja ellääkii, ei siin' ruohonpäisess', a siell' pihan puolell' on toine kartano, niin vot siin' justii hää ellääkii.