Grahn naurahti:
— Tupakkaa tein.
— Mitenkä tupakkaa?
— Lupa-aikoina tässä vielä ajan kuluksi stiftejä kalkuttelen. Nykyjään on meidän työ jo lamassa. Tupakkarahat tuolla parahiksi ansaitsee.
Hän viittasi alaisimeensa.
— Mutta — puuttui Grahn taas äkkiä puhumaan — minähän tässä soitan suutani enkä muista vieraanvaraisuutta nimeksikään. Kuulkaa nyt, hyvät herrat! Saanko minä tarjota teille murkinaa? Mutta sen sanon edeltä kättä, ett'ei minulla ole muuta kuin leipää, silliä ja hapanmaitoa. Voin hyvyyttä en takaa.
— Kiitos, me olimme murkinalla Petrovskissa.
— Ja jalanko tulitte?
— Tietysti.
— Kas se on oikein! Aivan kuin Elias Lönnrot, ihan justiin kuin Elias Lönnrot! Minä näin ukon kerran Sirén vainaan luona; herttainen mies, tuo suuri mies. Jaa, hyvät herrat, minä olen saanut kätellä Lönnrotia. Ihan tätä kättä on Elias Lönnrot puristanut, ja kuivettukoon tämä käsi, jos milloinkaan lakkaan Elias Lönnrotia rakastamasta ja kunnioittamasta!…