— Mitenkä "siiviss"? — kysäisi Grahn.
— Ylioppilaitten yhteinen nimi on civis, — selitti Kuusi, — jokainen ylioppilas on civis, oikeastaan civis academicus, s.o. yliopiston jäsen, akademian kansalainen.
— Jassoo, civis academicus, jaha, jaha.
— Pahinta oli se, että samaan aikaan kuin muonat alkoivat tehdä lähtöään, olivat rahatkin tiessään. Sellaista sattuu, näet, välistä.
— Sattuu, sattuu, — myönsi Grahn, silmää iskien.
— Ja lopulta ei ollut jäljellä kuin leipää ja sinappia, eikä silloin muuta neuvoksi kuin otettiin leipää ja pantiin sinappia päälle.
Grahn purskahti nauramaan.
— Sinappia leivän päälle. Voi pakana!… Mutta mahtaa teidän vaan olla hauska siellä Helsingissä!
— Niinkuin vast'ikään kuulitte.
— Mitä joutavia? Tälläpä nyt sitten väli, jos olisikin joskus niukemmalla muonalla! Mutta olla Suomen studentti, lakissa lyyry, niin — antakaas, kun taas katselen sitä — tuollainen ikuisen hengenvoiman emblema vai symboli, miten sitä oikein sanotaankaan… ja studeerata, studeerata kaikkia tieteitä, syventyä asiain ytimeen ja saada tietoja, paljo tietoja kaikilta aloilta, — kuinka ihanata! Käydä professorien luennoilla ja tehdä muistiinpanoja ja kantaa kirjastoista kotia kirjoja tuommoisia kantamuksia… sitten omassa kammiossa istua näitten paksujen kirjain ääressä… niitä on pöydällä, tuolilla, täytyy sängyllekin nostaa joku hyvin paksu teos, ja sitten tutkia tuosta ja tuosta ja tuosta ja tuumia ja mietiskellä otsa rypyssä, kunnes vihdoin se asia on selvillä… ja sitten taas uuteen, taas uuteen… Se on elämää se! Sitten käydään tutkinnot, filosofian maisterin ja filosofian tohtorin, ja sitten jakamaan muille, minkä ennättää. Ja hätäkös on jakaa, kun on mistä jakaa! Se on ihanaa…