Vanha entusiasti oli haltioissaan, ja tarkkaan, vakavina kuuntelivat häntä ylioppilaat.
— Täällä Inkerinmaalla olisi suomalaisilla opin miehillä väljä työmaa.
— Jospa kaikki olisivat niin innostuneita työhönsä kuin te!
— Mitä minusta? Minä olen vaan huononpäiväinen kaskimies.
— Kaskellapa esi-isätkin aloittivat.
— Kyllä niinkin, mutta katsokaas — ja Grahnin ääni aleni, — kaskenkin kaadantaan tarvitaan voimia, mutta niitä puuttuu Grahnilta. Minulla ei ole kirvestä, jolla kaataisin; vesurilla vaan katkon minkä vähän jaksan.
Ylioppilaat katsahtivat toisiinsa. Saavatko he aikoinaan kirveen, vai vesuriko vaan on oleva heillä aseena?…
* * * * *
Kylän pienen ravintolan, "trahteerin", edustalla istui illemmalla samana päivänä tuuhean tammen alla opettaja Grahn kahden ylioppilaan kanssa. Viimeksi mainitut olivat kutsuneet aamuisen isäntänsä illanviettoon, jonka olivat koettaneet saada niin helsinkiläiseksi kuin Lahdenkylän venäläiselle ravintolalle suinkin oli mahdollista: tuutinki, iltaruoka ja kahvia avec. Se oli sen ajan tapaa.
— Tällaista se mahtaa olla elämä siellä akademiassa, — puheli Grahn. — Päivät työssä, mutta illalla unohdetaan päivän helteet ja istutaan jossakin hyvien ystäväin parissa ja haastellaan yhteisistä toiveista ja iloista ja Suomenmaan tulevaisuudesta ja väliin lauletaan, ja tammi heilauttelee latvaansa, niinkuin tässäkin… puhtaasti suomalaisessa maaperässä tämäkin on kasvanut.