Antero loi kumppaninsa nuhtelevan katseen: miksikä tuollaista pilaa?
Grahn luuli kuulleensa väärin eikä rohjennut kysyäkään.
— Terve ensin! Maljanne! — Ja nyt alkoi Kuusin crescendo. — Te luulette minun puhuvan pilaa. Mutta älkääs!
Ja nyt tapahtui, mitä nuorukaiselle usein tapahtuu. Hän saa kiinni jostakin kauniista aatteesta, jonka toteuttaminen on peräti mahdotonta. Mutta olisipa hauskaa, jos se onnistuisi. Ja onko se sitten niin mahdotonta? Siinä on ensinnäkin tuo seikka… oikeastaan varsin vähäpätöinen. Sitten tuo… hm… se on vähän pahempikin este, mutta kenties se saataisiin syrjään tuolla tavalla tai, vielä paremmin, näin… kyllä, ihan varmaan. Kaksi "varmaa" voittoa on siis jo saatu. Nuorukainen käy niistä yhä rohkeammaksi. Hän viehättyy aatteestaan ja tuntee siipiensä alla yhä enemmän ilmaa. Hän uskoo jo itsekin kaunista hourettaan. Ja näin hän rientää voitosta niin toiseen, kunnes on sankarina saapunut määränsä päähän.
Lennä, lennä, nuori mieli! Uinaile ja haaveile hetkinen keskellä elämän niin kolkkoa yksitoikkoisuutta! Pakene tuokioksi sinne, missä on pelkkää ikuista ihanuutta ja totuutta ja rakkautta! Sinun on siellä niin hyvä olla. Palajat pian taas, palajat tuskain ja kärsimysten maailmaan, mutta olethan toki kerran, lyhyen silmänräpäyksen, nauttinut niin puhdasta ja armasta. Suloinen maininki tuudittelee sua, pettynyttäkin, vielä kauan senjälkeen. Ja kenties sait sittenkin tuolta matkaltasi mukaasi jotain,
qvod et hunc in annum vivat et plures.
[Joka kestää nykyajan, ulottuu tulevaisuuteenkin.]
Lennä, nuori mieli, lennä! Tulee aika, jolloin entisen rajattoman mielikuvituksesi ala käy ahtaammaksi. Koetat vielä lentoon pyrähtää, mutta turhaan, sinä siipirikkoinen kotka! Sinun täytyy pysyä tässä todellisuuksien jäytävässä maailmassa viimeiseen kirvoitukseesi asti…
Ruusin aate ei ollut mitään korkealentoista; se oli mielijohde, oikku, mutta mahdoton haave silti. Hän viehättyi siitä kumminkin ja rupesi todistamaan, kuinka helposti se oikeastaan olisi saavutettavissa. Antero tunsi Kuusin luonteen. Olisi ollut armotonta pysäytellä hänen lentoansa, ja olipa niin ja näin, ett'ei hän itsekin joutunut Kuusin hypnosin alaiseksi. Häntä huvitti kovin se huima meno, jolla Kuusi katkoi pahimmatkin esteet.
Grahn osasi saksaa, ruotsia ja venättä. Siltä puolen siis asia selvä. Vähän kielioppia vaan, mutta se on mitätön asia. Terve! Latina sitten… no niin… se on varsin paha pykälä, mutta kun lukee vaan pääasiat, pääasiat, nähkääs, jonkun semmoisen peiakkaan johdolla, joka tuntee kaikki "knopit" — ja sellaisia peiakkaita löytyy kyllä — niin vuodessa on kymnaasin kurssi päätetty. Eläköön latina! Terve! — Matematika taas, no sellaiselle päälle kuin Grahnin, se on pelkkää leikintekoa. (Grahn kysäisi ohi mennen, miksikä laskentoa välistä sanotaan matematikaksi ja väliin aritmetikaksi.) Trigonometriassa taas on selvät kaavat Schulténin logaritmitauluissa: ei muuta kuin "puottaa" vaan. Eikös ole, Antero? No niin. Ja Antero saa olla herra Grahnin opettajana matematikassa. Eläköön! Terve!