— Terve! — sanoivat toisetkin ja kilistivät lasejansa. Tammi humahti heidän päänsä päällä…
— Historiassa, — jatkoi Kuusi loistavin silmin — on herra Grahnilla paremmat tiedot kuin meillä, ainakin paremmat kuin sinulla, Antero, joka alinomaa mulle valitat huonoa muistoasi. Mikähän sinusta, mies parasta, huonolla muistollasi mahtaa tullakaan! Terve! — huudahti Kuusi, käyden yhä iloisemmaksi ja kovempiääniseksi.
Grahn oli täydellisesti hypnotioitu. Nuo monenlaiset kirjat ne olivat Kuusin puhuessa lennelleet hänen sielunsa silmäin edessä keveinä kuin keijukaiset, hauskoina lukea ja helppoina käsittää. Ettäkö häntä vanhaa miestä kohtaisi tuo suuri onni: päästä Suomen stu-den-tiksi!… Vanha sydän löi niin kiivaasti, mutta niin keveästi… Ja hän saisi päähänsä lakin, jossa olisi lyyry, juuri tuollainen emblema tai symboli vai kuinka sitä sanottanee…
— Mutta — sanoi Grahn äkkiä, huolestuneena, — vielähän jäi pois yksi asia!
— Ei mitään, ei yhtään mitään.
— Entäs se algebra?
— No mutta johan se meni aikoja sitten?
— Menikö se?
— Meni.
— No hei!