— Antero! Annapas la-la-lakkis tänne! — komensi Ruusi.
— Mitäs sillä teet?
— Anna lakkis tänne ja paikalla!
Myhäillen täytti Antero hänen käskynsä.
— Veli Grahn! Anna tuo huopahattus tänne!
— Vaikka kymmenen hattua.
— Kas niin, — määräili ylipäällikkö. — Pane päähäs, Grahn, tämä lakki! Antero, pane päähäs Grahnin hattu! Minä olisin antanut omanikin veli Grahnille, mutta se olisi hänelle liian suuri. Iso pää, nähkääs, vähä mieltä… Jaa, veli Grahn, — jatkoi Kuusi juhlallisesti eikä hän yhtään tällä haavaa epäillyt, ett'ei Grahn ole vast'ikään suorittanut ylioppilastutkintoa. — Veli Grahn! Sinä olet nyt ylioppilas eli, niinkuin itse vanhan tavan mukaan mieluummin sanot, studentti, joka merkitsee tutkiskeleva, joka tulee latinalaisesta sanasta studeo, studere, joka on suomeksi: tutkiskella. Pidä huolta, ettäs teet lakillesi kunniata! Se on valkoinen ja puhtoinen, ja samoin pitää Suomen ylioppilaan elämän ja kaikkein hänen pyrintöjensä oleman aivan valkoisia, sillä se on puhtauden merkki, tuo valkoinen lakki, ja niinkuin se on valkoinen, niin pitää sinunkin oleman va-va-valkoisen.
Kuusi oli ilmeisesti väsähtynyt, mutta Grahnille kävi täysiarvoisesta kullasta kaikki, mitä hän tänä iltana Suomen studenttien suusta kuuli.
Ja hänkin oli nyt Suomen stu-dent-ti.
— Minä en ole mikään puhuja, — vakuutti Kuusi, sangen tarpeettomasti, — mutta minä pyydän ja vaadin, että Antero pitää puheen, ja kun hän pitää puheen, niin meidän pitää saada nähdä, että se on puhe, sillä hän osaa pitää hyviä puheita. Minä muistan, kun hänen kerran piti pitää puhe…