Äkkiä laajeni tuo matala maja, puhdistui ja kirkastui. Se on nyt helluntailakea, kotoinen pirtti kaukana kauniissa Savonmaassa. Avatusta akkunasta tuoksuaa koivujen tuores ja mäntyjen raikas, pihkainen haju. Päivä paistaa kirkkaasti, ja ulos ihanaan maailmaan katselee akkunasta punainen neilikan kukka valkoisesta tuokkosestaan. Lehditetyllä lattialla on kätkyt, ja siinä vakainen nukkuu; vieressä istuu mummo ja lukee nahkakantista Uutta Testamenttia. Mutta ulkona pääskynen leikillään leikkelee hurmaavan köykäistä ilmaa. Ei se nyt ruokaansa hanki eikä pesäänsä aineksia kokoile; muutoin se vaan ilmassa leijaa, autuaana siinä tiedossa, että se on niin vapaa, niin rajattomasti vapaa… Rippikirkkoon on lähtenyt talonväki. Vanha provasti siellä Herran temppelissä apulaisensa, oman poikansa, kanssa jakaa Herran Ehtoollista.
— … kätkeköön sielus ja ruumiis iankaikkiseen elämään…
Hiljaa säestävät urut "Jumalan karitsaa".
Viikatemies on tehtävänsä tehnyt.
Pastori astui hiljaa ylös kannelle. Äsköinen saattaja kiiruhti hänen luokseen.
— Hän on nukkunut eikä heräjä enää, — sanoi pastori.
Lotjamies säpsähti, paljasti päänsä ja virkkoi, silmiänsä ristien:
— Taivaan rauha hänelle!
Sitten hän kääntyi kumppaniensa puoleen:
— Pojat! Stepán on kuollut.