Kaikki paljastivat päänsä ja ristivät silmiänsä, hiljaa virkkaen:
— Taivaan rauha hänelle!
* * * * *
Mikä tarkoitus ja tehtävä oli tällä, vasta sammuneella elämällä, vai oliko sillä mitään sellaista? Kuuluiko sekin välttämättömänä osana tuohon ihmeelliseen, tutkimattomaan maailmanjärjestykseen, vai oliko se tuommoinen satunnainen, säännötön, kivulloinen liikavesa vain?
Sennoilla.
Sennoi, suunnattoman laaja tori Pietarin tärkeimmän kauppakadun, Sadowajan, varrella, lienee alkujaan ollut yksinomaa heinätori, niinkuin sen nimikin osoittaa: Sennaja ploshtshadj, josta suomalainen muodostus Sennoi. Yhtä osaa siitä käytetään vieläkin heinätorina, mutta suurin osa on kaikenlaisten ruokatavarain ja taloustarpeitten kauppapaikkana. Se on jaettu useampiin osastoihin, joissa kummallakin puolen pää- ja sivukäytäviä seisoi ainakin ennen vanhaan avaroita telttoja tai lautakojuja. Samallaisten tavarain myömälät olivat aina samassa rivissä eli "räädyssä". Niinpä oli siellä kalarääty, linturääty, vihannesten eli ruohorääty, sillirääty, kukkain ja marjain rääty. Aivan eri osaston muodosti puu-, poslini- sekä rauta- ja läkkiastiain kauppa.
Jos torielämä yleensäkin tarjoaa varsin opettavan kuvauksen kaupungin sisäisestä elämästä, niin liiatenkin on laita sellainen suurissa maailmankaupungeissa. Toreilla esiintyy elämä jokapäiväisyydessään, arkitamineissaan elikkä, niinkuin suomalainen sananlasku sattuvasti sanoo, "riihen remputtimissa eikä kirkon kemputtimissa".
* * * * *
Sennoilla kihisi kauppa kuumimmillaan. Huomenna oli sunnuntai, ja ken vaan kykeni, koetti saada pyhäisiksi atrioikseen jotain edes vähäsen tavallisuudesta poikkeavaa. Rikkaiden kokit ja emäntäpiiat ja kyökkipalvelijat kulkivat käytävältä käytävälle, valikoiden ja tinkien — kauppa ryssän kanssa ilman tinkimistä ei ole ajateltavissakaan, — kovin paljoa kumminkaan välittämättä hintain kalleudesta: ostivat parhainta, mitä löytyi. Vähempi-varaiset sitä vastoin ja köyhät tutkistelivat ja tiedustelivat, milloin hyvästi, milloin pahasti siunaten sitä hintain ylenpalttisuutta.
Rikkaitten, niinkuin köyhäinkin ostajain välitse puikahteli omituisia olentoja, enemmän tai vähemmän huonoissa vaatteissa. He pysähtyivät teltan tai kojun eteen, jokunen pujahti sisäänkin, ja ristittyään silmänsä, pyysivät puolilaulavalla äänellä almua tai sanaakaan sanomatta seisoivat odotellen. Erityisellä lautasella vähän perempänä oli varustettuna kasallinen puolenkopekan, rossan, rahoja, ja konemaisesti pisti joku myöjistä pyytävälle rossan kouraan. Ainoastaan tottuneen Pietarilaisen silmä osasi erottaa, ken niistä oli todella tarvitsevainen, ken taas tuon suuren kaupungin kuuluisia ammattikerjäläisiä. — Kerjääminen oli Pietarissa siihen aikaan, niinkuin nytkin, ankarasti kielletty, ja siinä toimessa tavattu otettiin kiinni ja tuomittiin vankeuteen tai yleiseen työhön. Sellainen oli laki, mutta siitä huolimatta kukoisti kerjäläisyys ja semminkin ammattikerjäläisyys täydessä loistossaan. Ja tuskin lienee laita siellä tänäkään päivänä parempi.