— Keppiit mullat, sanon mieki. Siell' saat nyt rauhan, siell' Mitrofaaniss'. Maaks' muutut sie, ja maaks ne muuttuut siun tuomaris' ja.
— Meilän lapset kiusas tän-aarnun', että pitäs huomenna lähtemän Mitrofaanih käymäh. Ja pitäshän sinne lähtemänkih vähän eles puhlast' ilmaa hengittäh.
— No niin sitä meinattii meilläi. Sielhä sitt' tavataa. Hyväst' nyt! Pittää viel' käyvvä kassomass' Ripatin nuorta muijaa. Kuulittaks työ, ett' siell' on vierait' Saksanmaalt?
— No tolenko totta! Poikiikost on vai tyttärii?
— A kun on kumpiakkii.
— Hyvä isä sentäh! Sanokai ny' hyvin pal terveyksii sinne. Miekih tulisin, mutt' en joula.
— Kiitos vaan. Terveisii kottii. Huomen' tavataa sitt' Mitrofaaniss'.
— Jos Jumala suop.
Pane soimaan!
Elokuun ilta alkoi hämärtää. Sadovajakadun kihisevä liike ei ollut enää niin huimaavaa. Yksi ja toinen suuri makasiini suljettiin. Kaupustelijat katujen varsilla alkoivat viedä pois kantopöytiänsä. Gostinnoi dvorin, Marian ja Apraksinin linjain suunnattoman pitkissä pylväskäytävissä ei enää tehty niin kiihkeätä kauppaa. Pitkä, helteinen päivä oli kyllästynyt levottomaan puuhaan ja pauhinaan ja alkoi jo kaivata rauhaa ja hiljaisuutta.